Miksi terapia prosessissa ihminen alkaa...

Minä olen usein miettinyt sitä, miksi vauvoille ja pikkulapsille monesti sanotaan, että "hyi, kun haisee" , kun on kakka vaipassa. Itse yritin sitä välttää mutta esim anoppi teki aina niin. Tosin tietty hymyillen ja vitsinä mutta minkälaista häpeää siinä opetetaan? Vessajutut ovat hävettäviä ja noloja. Ei ihme, että näitä "käsikakkaajia" ja julkisten vessojen pelkääjiä löytyy.

Ihan vaan tuli tästä häpeäkeskustelusta mieleen. Ja sanotaan, että ensimmäisiä häpeän tunteita vauvalla on, kun se katsoo hoitajaansa ja hoitaja ei reagoi, katsoo muualle. Vauvan yritys ottaa kontaktia tulee ikäänkuin torjutuksi. Siksi on tosi ikävää, jos esim. äiti on masentunut, eikä jaksa vastata vauvan katseisiin tai hymyihin. Vauvahan ei sitä tajua, että äiti ei voi hyvin. Siksi pikkuvauvojen ja lasten vanhempien hyvinvointiin kannattaisi todella satsata. Laskua maksetaan sitten myöhemmin kalliisti.

Minusta terapiaa tarvitaan moniin asioihin.

Ystävä on töissä vastasyntyneiden teho-osastolla ja heillä on mahdollisuus käydä terapiassa jos tarpeen. Siis työpaikka järjestää.

Onnettomuuksien jälkeen on yleistä että uhrit ja omaiset saavat kriisihoidossa terapiaa: tsunamin uhrit, kouluammuskelijoitten uhrit, kolareitten jälkeen on saatettu järjestää. Plus jokanen sitten omalla tahollaan yksittäisissä tilanteissa.

Minusta ei voida syyttää vanhempia tästä asiasta!

Normaalinkin ihmisen elämä saattaa järkkyä, vaikka erotessa.

Vahvuudesta se minusta kertoo että lähtee hakemaan apua kuin jää yksin tai ajaa perheen lumeen tai tappaa.

Itse olen eroperheestä kasvanut aikuiseksi ja lukemattomat itsemurha ajatukset kasvattanut minut tähän muotoon missä olen, malli sekin on ettei ole kuten vanhempansa.

Ei ole kunnia vanhemmilleni mitä minä olen. Tämä on minun oma kasvuni.

Ei ole kasvatuksen tulosta muuta kuin vanhemmat saa alistaa väkivallalla lapsensa. Ja sitä en tee omilleni. Kun äitini päivitteli laittaessani 5- vuotiasta huoneeseensa niin sanoin että tarttee varmaan laittaa mies hakkaamaan vyöllä että mummulle kelpaa? Hiljeni.

Mutta kai se niin on, että asiat tajuaa vasta, kun katsoo tilannetta ulkopuolisen silmin.

Ei ihminen ole mikään tehdastuote, joka automaattisesti kasvaa lapsuuden epämiellyttävien syy-seuraus -tapahtumien kautta "kieroutuneeksi" / vajaaksi aikuiseksi. Jokaisella ihmisellä on aivot, joita pystyy elämänsä aikana käyttämään ja halutessaan päättämään, mitä elämältään haluaa. Nykyään on paljon mahdollisuuksia, joihin ihminen halutessaan voi tarttua ja päättää itse elämänsä suunnasta. Tuntuu vain, ettei monilla ihmisillä ole rohkeutta ottaa vastuuta edes omasta elämästään.

Olen itsekin ollut kiusaamisen kohde yläasteella, jopa niin, että eräät henkilöt yrittivät saada minut pelkäämään koulussa käymistä. Päätin, että kestän sen pari vuotta ja sen jälkeen voin haistattaa pitkät koko yläasteelle, hyvän todistuksen kera.

vähän ripu kuka kiusaa, milloin, minkä ikäisenä ja miten kauan ja pahasti. Kyllä vanhempien kasvatusmenetelmillä on suurempi vaikutus lapsen elämään, kuin monella muulla ohimenevällä tapahtumalla. Se kun on jatkuva ja itseään vahvistava prosessi.

vakiinnuttaa lapsen kiintymyssuhdetyylin - onko se turvallinen vai turvaton - mikä taas vaikuttaa lapsen/ihmisen kykyyn selvitä stressistä ja kriiseistä koko elämän ajan. Yhdelläkään opettajalla ei ole niin paljon merkitystä että hänen toimensa voisivat horjuttaa turvallista kiintymyssuhdetta niin paljoa että se kumoaisi vanhempien vaikutuksen ja perusturvallisuuden tunteen, jos lapsella on sellainen saatu kotoa.

Mä vihaan mun terapeuttia jonka luona kävin vuosi sitten. Muussasi, aiheytti dissosiaation ja niin kovan trauman, että alkuperäinen jäi sen alle.

Hyi helvetti. Ei enään ikinä terapiaa!! Toi, että ihminen pitää saada häpeämään ja kohdistamaan tunteensa terapwuttiin on juuri sitä, millä ihminen saadaan riippuvaiseksi terapiasta.

Normaalien tunteiden tulo estetään ja keskeytetään, sitten terapeutti luo rinnakkaisen todellisuuden ja muussaa potilaan tuplasti pahemmin kuin oikea elämä.

Vierailija kirjoitti:

Jos siksi, että he tarvitsevat apua tunteidensa tiedostamisessa, tunnistamisessa ja läpikäymisessä (esim. suru, pelko, viha jne) jotta ne eivät torjuttuina aiheuttaisi ahdistusta, masennusta tai ihmissuhdevaikutuksia suhteessa itseen/muihin ihmisiin, niin häpeän tunne on yksi yleisimmistä torjutuista tunteista mitä ihmiselle on.

Se ettei ihminen pysty tunnistamaan omia tunteitaan eikä kykene "normaaliin" tunne-työhän ja hänellä on terapian tarve tunne-elämänsä häiriöiden kanssa johtuu yleensä hänen varhaisista ihmissuhteistaan ja siitä, millaisen mallin ihminen on varhaislapsuudessa saanut tunteiden käsittelyyn lähimmissä ihmissuhteissa. Jos ihmisellä on terapian tarvetta johtuu se siitä, ettei hän ole saanut tuntea kaikkia tunteita joten ei hän ole niitä myöhemminkään oppinut itsessään tunnistamaan. Vanhemmat ovat torjuneet esim. kiukun tia pelon tnteita ja tästä torjunnasta lapselle on seurauksena häpeä. Tämä torjunnasta seuraava häpeäkokemus vaikuttaa syvällisesti ihmisen itsekokemukseen ja minäkuvaan ja tunne-elämään.

VAikka et ole tietoinen häpeän tunteistasi sinulla todennäköisesti sellaista on tautalla, jos kerran tarvitset terapiaa - häpeä tulee esimerkiksi siitä, ettei ole tullut kohdatuksi omana itsenään vaan on joutunut hillitsemään kiukkua ja olemaan "kiltti", mikä myöhemminkin vaikuttaa ihmisen tapaan olla toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja suhtautumisessa omaan itseen ja elämään.

Tämä teorianihan on ihan sairas. Jos ihminen osaa nämä tunteet ja terapeutti vaan provosoi niitä lisää ihminen kokee dissosiaation tai joutuu psykoosiin. Joka tapauksessa täysin hengenvaarallista touhua.

Vierailija kirjoitti:

Jos siksi, että he tarvitsevat apua tunteidensa tiedostamisessa, tunnistamisessa ja läpikäymisessä (esim. suru, pelko, viha jne) jotta ne eivät torjuttuina aiheuttaisi ahdistusta, masennusta tai ihmissuhdevaikutuksia suhteessa itseen/muihin ihmisiin, niin häpeän tunne on yksi yleisimmistä torjutuista tunteista mitä ihmiselle on.

Se ettei ihminen pysty tunnistamaan omia tunteitaan eikä kykene "normaaliin" tunne-työhän ja hänellä on terapian tarve tunne-elämänsä häiriöiden kanssa johtuu yleensä hänen varhaisista ihmissuhteistaan ja siitä, millaisen mallin ihminen on varhaislapsuudessa saanut tunteiden käsittelyyn lähimmissä ihmissuhteissa. Jos ihmisellä on terapian tarvetta johtuu se siitä, ettei hän ole saanut tuntea kaikkia tunteita joten ei hän ole niitä myöhemminkään oppinut itsessään tunnistamaan. Vanhemmat ovat torjuneet esim. kiukun tia pelon tnteita ja tästä torjunnasta lapselle on seurauksena häpeä. Tämä torjunnasta seuraava häpeäkokemus vaikuttaa syvällisesti ihmisen itsekokemukseen ja minäkuvaan ja tunne-elämään.

VAikka et ole tietoinen häpeän tunteistasi sinulla todennäköisesti sellaista on tautalla, jos kerran tarvitset terapiaa - häpeä tulee esimerkiksi siitä, ettei ole tullut kohdatuksi omana itsenään vaan on joutunut hillitsemään kiukkua ja olemaan "kiltti", mikä myöhemminkin vaikuttaa ihmisen tapaan olla toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja suhtautumisessa omaan itseen ja elämään.

Minun kokemukseni oli hyvin provosoiva, alistava, väkivaltainen terapiassa. Lopputuloksena tunteellinen ja rikkaan kokemusmaailman ihmisestä tuli tunteeton ja sisäisesti kuollut. Voin sanoa suoraan että terapian riskejä ei tunneta ja terapeutti pitää ihmistä tyhmänä ja yrittää tökkiä ja provosoi vihaa, raivoa ja häpeää esille. Terapia voi olla vaarallisinta mitä ihminen on ikinä kokenut. Sairasta hyvin sairasta.

hippa