Minä VIHAAN ja SÄÄLIN näitä fanaattisia eronvastustajia.

Valitettavasti ex-mies ei ollut, häipyi vain yhtäkkiä ja ilmoitti erosta TEKSTIVIESTILLÄ ilman mitään keskustelumahdollisuutta, kolme lasta ja neljäs tulossa. Ja kaiken takana joku pelkkä ihastus joka ei edes halua mitään oikeaa suhdetta tuon exäni kanssa (ex siitä minulle tilittää). En voi ymmärtää miten voi jättää perheensä ja kaikki eikä halua saada hommaa toimimaan. Seksi sille kyllä kelpaisi minunkin kanssani eron jälkeenkin, en kyllä ole suostunut. On hänellä jotain tunteitakin vielä minua kohtaan mutta tunteet ihastusta kohtaan suurempia kuin koko entistä perhettään, lapsiaankin kohtaan. Sitä vaan en pysty käsittämään.

mutta jonkinlainen kyllä. Jos perheessä on pieniä, alle kouluikäisiä lapsia, koen kyllä, että vanhemmilla on velvollisuus yrittää perheensä ja parisuhteensa eteen enemmän. Ei riitä, että arki tuntuu tylsältä ja työpaikan sinkkumies kiinnostaa. Tässä kohtaa voi tehdä valinnan, että yrittää parantaa parisuhdettaan, mennä pariterapiaan, puhua tuntemuksistaan miehelleen, ja jos mikään ei vuodessa tai jossain muussa ajassa muutu, niin sitten voidaan miettiä eroa. Vanhemmilla on kuitenkin vastuu lapsilleen siitä, miten helposti hakevat itselleen helppoa elämää ja hankaloittavat lasten elämää laittamalla lapset maksamaan kustannukset.

On olemassa monia perusteltuja syitä erota, ja toki luettelemasi puhumattomuus, seksittömyys, tunnekylmyys jne. kuuluvat niihin. Mutta jos asioille ei yritetä tehdä mitään muuta kuin todeta kumppanille, että tämä oli tässä, niin se on itsekeskeisyyden huipentumaa omien lasten kustannuksella. Sellaisille sanon, että hyi hyi.

On olemassa monia perusteltuja syitä erota, ja toki luettelemasi puhumattomuus, seksittömyys, tunnekylmyys jne. kuuluvat niihin. Mutta jos asioille ei yritetä tehdä mitään muuta kuin todeta kumppanille, että tämä oli tässä, niin se on itsekeskeisyyden huipentumaa omien lasten kustannuksella.

Voi toki olla, että eroamassa oleva tuttu ei ole yrittänyt, mutta pitäisi tuntea ihminen aika hyvin ja pidemmältä ajalta, jotta pystyisi sanomaan, mitä on tehty. Jos on tuntenut ihmisen esim noin vuoden verran, ja pariskunta on ollut yhdessä kymmenkunta vuotta tai enemmän, ei välttämättä tunne historiaa tarpeeksi jotta olisi pätevä arvioimaan. Voi olla, että he ovat näitä turhaan eroavia, voi olla että eivät. Kun emme asu toistemme taloudessa, emme välttämättä tule ajetelleeksi sellaisia asioita, mikä ei tule ilmi kyläillessä ja jutellessa.

että ihmisten pitäis olla yhessä, koska se olis lapsille muka parempi.. Omat vanhempani eros kun olin 5v. ja se oli parasta mitä mun elämässä on tapahtunu.



Lapset aistii sen jos kotona ei olekkaan kaikki hyvin. Meillä oli sekä äiti että isä onnettomia ja me lapset oltiin hyvinkin tietoisia siitä. Sitten kun ne tuli kertomaan että ne eroo, niin se oli helpotus koko perheelle.



Mun mielestä ero on siinä vaiheessa paras ratkasu, jos se yhdessä olo tekee vaan onnettomaks ja tapellaan ja kinataan pienimmästäkin asiasta, tai sitten ei kommunikoida enää yhtään mistää ja kumpikin vaan painaa omia menojaan.

Mutta tiedän silti, että olet ihan oikeassa. Mulle vaan avioliitto on jostain syystä niin pyhä asia, että vastustan avioeroja niin jyrkästi.

Minusta tuntuu, että nykyään erotaan ennemminkin liian nopeasti ja liian helpolla annetaan periksi, ei edes yritetä.



Aina ei ole kivaa. Se on ihan varma. Joskus tulee riitaa ja se toinen tekee jotain erilailla tai väärin. Jos ei osata tai pystytä keskustelemaan asioista keskenään, voidaan mennä perheneuvolaan tm selvittelemään asioita ja miettiä olisiko vielä se tunne jossain tallella miksi alunperin mentiin yhteen.



Useinkaan se ei vaihtamalla parane. Vaan taas erotaan.

mutta jonkinlainen kyllä. Jos perheessä on pieniä, alle kouluikäisiä lapsia, koen kyllä, että vanhemmilla on velvollisuus yrittää perheensä ja parisuhteensa eteen enemmän. Ei riitä, että arki tuntuu tylsältä ja työpaikan sinkkumies kiinnostaa. Tässä kohtaa voi tehdä valinnan, että yrittää parantaa parisuhdettaan, mennä pariterapiaan, puhua tuntemuksistaan miehelleen, ja jos mikään ei vuodessa tai jossain muussa ajassa muutu, niin sitten voidaan miettiä eroa. Vanhemmilla on kuitenkin vastuu lapsilleen siitä, miten helposti hakevat itselleen helppoa elämää ja hankaloittavat lasten elämää laittamalla lapset maksamaan kustannukset.



On olemassa monia perusteltuja syitä erota, ja toki luettelemasi puhumattomuus, seksittömyys, tunnekylmyys jne. kuuluvat niihin. Mutta jos asioille ei yritetä tehdä mitään muuta kuin todeta kumppanille, että tämä oli tässä, niin se on itsekeskeisyyden huipentumaa omien lasten kustannuksella. Sellaisille sanon, että hyi hyi.

Minusta tuntuu, että nykyään erotaan ennemminkin liian nopeasti ja liian helpolla annetaan periksi, ei edes yritetä.

Aina ei ole kivaa. Se on ihan varma. Joskus tulee riitaa ja se toinen tekee jotain erilailla tai väärin. Jos ei osata tai pystytä keskustelemaan asioista keskenään, voidaan mennä perheneuvolaan tm selvittelemään asioita ja miettiä olisiko vielä se tunne jossain tallella miksi alunperin mentiin yhteen.

Useinkaan se ei vaihtamalla parane. Vaan taas erotaan.

on hieman eri asia, kuin jos ei ole enää mitään yhteistä puhuttavaa, läheisyyttä, toveruutta, hellyyttä jne. Pelkkä saman katon alla asuminen (vaikkei olisi mitään hyväksyttäviksi luokiteltuja ongelmia: alkpo, väkivalta jne) ei ole parisuhde.

kuten täällä on usein todettu, niin noita asioita voi vähän pohdiskella etukäteenkin ennen kuin naimisiin menee.



Ja ennen kaikkea siinä vaiheessa kun huomaa, ettei kaikki ok (kuten yllämainitsemasi seikat) niin niihin kannattaa puuttua ja asioille tehdä jotain niin kauan kuin ollaan niissä esim. niissä puheväleissä niin ei tarvitse sitten elää epätasa-arvoisesti ja/tai elää puutteessa ja sitten katkeroitua.



Ennakointa, siskoseni, ennakointia. Se on tosiaan varmaan ihan turhaa alkaa "tapella" sen liiton puolesta siinä vaiheessa, jos asiat ylipäänsä on päästetty siihen jamaan että ei edes puhuta...

Oli lapsia tai ei, niin erota saa ja TÄYTYY jos rakkautta ei ole. Eikä sitä monen vuoden yrittämisellä enää löydykään.



Älkää hukatko ainoaa elämäänne väärän ihmisen kanssa. Eivät lapsennekaan sitä toivo (sitten aikuisena viimeistään kiittävät, kun tunnehelvetti loppui)



Vahnempien kymät tai jopa vihamieiset välit EIVÄT jää lapsilta huomaamatta. Ihan taatusti. Pienillä ihmisillä on tunneimaston suhteen tarkemmat sensorit kuin isoilla.

harva pystyy ennustamaan tulevaa ja eletty elämä muuttaa ihmisiä... Huoh.

kuten täällä on usein todettu, niin noita asioita voi vähän pohdiskella etukäteenkin ennen kuin naimisiin menee.

Ja ennen kaikkea siinä vaiheessa kun huomaa, ettei kaikki ok (kuten yllämainitsemasi seikat) niin niihin kannattaa puuttua ja asioille tehdä jotain niin kauan kuin ollaan niissä esim. niissä puheväleissä niin ei tarvitse sitten elää epätasa-arvoisesti ja/tai elää puutteessa ja sitten katkeroitua.

Ennakointa, siskoseni, ennakointia. Se on tosiaan varmaan ihan turhaa alkaa "tapella" sen liiton puolesta siinä vaiheessa, jos asiat ylipäänsä on päästetty siihen jamaan että ei edes puhuta...

Loppu mikä loppu, turha sitä sen enempää lässyttää.

kuten täällä on usein todettu, niin noita asioita voi vähän pohdiskella etukäteenkin ennen kuin naimisiin menee.

Ja ennen kaikkea siinä vaiheessa kun huomaa, ettei kaikki ok (kuten yllämainitsemasi seikat) niin niihin kannattaa puuttua ja asioille tehdä jotain niin kauan kuin ollaan niissä esim. niissä puheväleissä niin ei tarvitse sitten elää epätasa-arvoisesti ja/tai elää puutteessa ja sitten katkeroitua.

Ennakointa, siskoseni, ennakointia. Se on tosiaan varmaan ihan turhaa alkaa "tapella" sen liiton puolesta siinä vaiheessa, jos asiat ylipäänsä on päästetty siihen jamaan että ei edes puhuta...

Loppu mikä loppu, turha sitä sen enempää lässyttää.

kuten täällä on usein todettu, niin noita asioita voi vähän pohdiskella etukäteenkin ennen kuin naimisiin menee.

Ja ennen kaikkea siinä vaiheessa kun huomaa, ettei kaikki ok (kuten yllämainitsemasi seikat) niin niihin kannattaa puuttua ja asioille tehdä jotain niin kauan kuin ollaan niissä esim. niissä puheväleissä niin ei tarvitse sitten elää epätasa-arvoisesti ja/tai elää puutteessa ja sitten katkeroitua.

Ennakointa, siskoseni, ennakointia. Se on tosiaan varmaan ihan turhaa alkaa "tapella" sen liiton puolesta siinä vaiheessa, jos asiat ylipäänsä on päästetty siihen jamaan että ei edes puhuta...

Loppu mikä loppu, turha sitä sen enempää lässyttää.

Jos suhde toimii ja sen eteen tehdään töitä, se säilyy.

Jos suhde ei toimi, se ei säily, mutta helvetinmoisella tappelulla suhteen kestoa ja kärsimystä saadaan pidennettyä.

harva pystyy ennustamaan tulevaa ja eletty elämä muuttaa ihmisiä... Huoh.

Ja epänormaaliahan tuo olisi, jos ihmiset eivät muuttuisi. Mutta eikös aikuinen ihminen tuon tiedä jo naimisiin mennessäänkin? Ei kai kukaan oleta, että jos menet kolmekymppisenä naimisiin niin se puoliso on 20 vuoden päästä se ihan samanlainen..?

Siitähän avioliitossa mielestäni on kyse - ihmiset kasvavat ja muuttuvat iän ja erilaisten elämäntilanteiden myötä, mutta sen saa tehdä yhdessä puolison kanssa.

harva pystyy ennustamaan tulevaa ja eletty elämä muuttaa ihmisiä... Huoh.

Ja epänormaaliahan tuo olisi, jos ihmiset eivät muuttuisi. Mutta eikös aikuinen ihminen tuon tiedä jo naimisiin mennessäänkin? Ei kai kukaan oleta, että jos menet kolmekymppisenä naimisiin niin se puoliso on 20 vuoden päästä se ihan samanlainen..?

Siitähän avioliitossa mielestäni on kyse - ihmiset kasvavat ja muuttuvat iän ja erilaisten elämäntilanteiden myötä, mutta sen saa tehdä yhdessä puolison kanssa.

Mutta joskus muututaan vain niin eri suuntiin.

harva pystyy ennustamaan tulevaa ja eletty elämä muuttaa ihmisiä... Huoh.

Ja epänormaaliahan tuo olisi, jos ihmiset eivät muuttuisi. Mutta eikös aikuinen ihminen tuon tiedä jo naimisiin mennessäänkin? Ei kai kukaan oleta, että jos menet kolmekymppisenä naimisiin niin se puoliso on 20 vuoden päästä se ihan samanlainen..?

Siitähän avioliitossa mielestäni on kyse - ihmiset kasvavat ja muuttuvat iän ja erilaisten elämäntilanteiden myötä, mutta sen saa tehdä yhdessä puolison kanssa.

Toisesta voi kuoriutua täysin erilainen ihminen kuin odotit.

Minä aloin seurustella räväkän, hauskan ja spontaanin taiteilijasielun kanssa. Ja erosin turhautuneesta, kaavoihinsa kangistuneesta ja vihaisesta insinööristä.

ap

Tässä kohtaa elämä tulee sitten luultavasti opettamaan ja lujaa. Fanaattisuutensa on viisasta ohjata harmittomaampaan suuntaan. Sitten myöhemmin kun huomaa olleensa väärässä ei joudu samalla kertaa keräilemään koko elämänsä sirpaleita maasta. Kantapään kautta opittua, monet kerrat, pienissä ja isoissa asioissa.

Mulle vaan avioliitto on jostain syystä niin pyhä asia, että vastustan avioeroja niin jyrkästi.

ja suhteen eteen ei siksi ollut enää mitään tehtävissä...?

harva pystyy ennustamaan tulevaa ja eletty elämä muuttaa ihmisiä... Huoh.

Ja epänormaaliahan tuo olisi, jos ihmiset eivät muuttuisi. Mutta eikös aikuinen ihminen tuon tiedä jo naimisiin mennessäänkin? Ei kai kukaan oleta, että jos menet kolmekymppisenä naimisiin niin se puoliso on 20 vuoden päästä se ihan samanlainen..?

Siitähän avioliitossa mielestäni on kyse - ihmiset kasvavat ja muuttuvat iän ja erilaisten elämäntilanteiden myötä, mutta sen saa tehdä yhdessä puolison kanssa.

Toisesta voi kuoriutua täysin erilainen ihminen kuin odotit.

Minä aloin seurustella räväkän, hauskan ja spontaanin taiteilijasielun kanssa. Ja erosin turhautuneesta, kaavoihinsa kangistuneesta ja vihaisesta insinööristä.

ap

Kunhan vain vaihtaa parempaan. Siis itselleen sopivampaan.

ja suhteen eteen ei siksi ollut enää mitään tehtävissä...?

harva pystyy ennustamaan tulevaa ja eletty elämä muuttaa ihmisiä... Huoh.

Ja epänormaaliahan tuo olisi, jos ihmiset eivät muuttuisi. Mutta eikös aikuinen ihminen tuon tiedä jo naimisiin mennessäänkin? Ei kai kukaan oleta, että jos menet kolmekymppisenä naimisiin niin se puoliso on 20 vuoden päästä se ihan samanlainen..?

Siitähän avioliitossa mielestäni on kyse - ihmiset kasvavat ja muuttuvat iän ja erilaisten elämäntilanteiden myötä, mutta sen saa tehdä yhdessä puolison kanssa.

Toisesta voi kuoriutua täysin erilainen ihminen kuin odotit.

Minä aloin seurustella räväkän, hauskan ja spontaanin taiteilijasielun kanssa. Ja erosin turhautuneesta, kaavoihinsa kangistuneesta ja vihaisesta insinööristä.

ap

15v aikana. Ja mitä minä sille olisin voinut tehdä? Koko ajan vain opinnot, työ, mielenkiinnonkohteet jne. olivat enemmän ja enemmän erillisiä. Kunnes mitään puhuttavaa ei ollut. Kyllähän me yritettiin keksiä kaikkea yhteistä, viettää aikaa jne, mutta sekin meni todella vaivautuneeksi ja molemmat vain haaveilivat iltojen loppumisesta.

ap