"Oletko ikinä huutanut taaperolle"... curlingia pahimmillaan

niin curlingia? Eihän kaikki huuda lapsilleen koskaan ja ihan täysipäisiä niistä on tullut. En usko, että anoppi on koskaan huutanut miehelleni, ei ole ollut pahempia ongelmia elämässä siitä huolimatta.

Minä en ehkä ole luonteeltani ihan samanlainen kuin anoppi, mutta kyllä kai lapset pienen aiheesta huudonkin kestävät vielä nykyisinkin, ei se minuakaan ole pahemmin pilannut (paitsi, että käyn täällä lasten päiväuniaikaan).

Mutta kaikki eivät tosiaan huuda. Eivät siis ole curlingeja, mutta eivät vain ole sen tyyppisiä.

Olen mieheni kanssa ollut kimpassa nyt 6 vuotta, enkä ole koskaan kuullut hänen korottavan ääntään kenellekään.

vaikka olenkin siihen itsekin joskus sortunut. Mutta en siis ymmärrä, miksi lapselle saisi huutaa - eihän aikuisillekaan saa. Huutaminen on huonoa käyttäytymistä, aina ja kaikilta ja kaikille. EIkä armeijassakaan nykyään enää saa huutaa. Käskyt annetaan kuuluvasti, mutta ei henkilökohtaisesti solvaten. Ei sellaista missään johtajamallista enää suvaita. Miksi sitten perhettä olisi ok johtaa huonommin kuin bisnesmaailmaa, kouluja, sotavoimia tai maailmanpolitiikkaa?

aika harvoin huudan, siitä ei ole mitään apua jos haluaa jonkun asian muuttaa. meillä parhaiten pärjää taperoiden kanssa se jolla on pitkin pinna, kädestä pitäen ne asiat on opetettava. monet äidit huutaa kaikesta, lapsi ei edes ymmärrä niitä juttuja mistä äidit huutaa. kyllä jokainen varmaan välillä ääntään nostaa mutta minusta siinä usein käy just niin et asia ei tule selväksi vaan pahamieli kaikille

mun nyt väkisin alkaa huutamaan lapselle, vaikka en koskaan koe siihen tarvetta? Miksi tätä ei kerrottu neuvolassa, että taaperolle pitää huutaa pää punaisena vähintään kerran kuussa huvitti tai ei, koska muuten se ei selviä elämässä.



En mä muutenkaan huuda ihmisille, miksi sitten taaperolle? Miehelle korotan ääntäni ehkä enintään kahdesti vuodessa, mutta varsinaisesti huudan ehkä joka kolmas tai toinen vuosi. Miksi pitäisi?

Koska muuten ne ei kuule talon pohjoissiipeen missä lastenhuoneet sijaitsevat. Aina ei jaksa mennä sinne asti asiaansa sanomaan, joskus myös soitan kännykällä että tulkaa syömään jos en jaksa huutaa.

Malttinsa menettäminen on inhimillistä, mut ei todellakaan mikään ihailtava juttu johon vanhempien pitäisi pyrkiä. Joskushan huutaminen päin vastoin on merkki siitä että vanhempi kokee olevansa niin keinoton ja avuton lapsen kanssa ettei enää osaa muuta kuin huutaa. Lapsikin tajuaa sen.

korottaako ääntään vai huutaako pää punaisena lapselle. Pelottavaahan se sellainen huuto on pienestä ja isommastakin. Ja se huono puoli siinä on, että ajan mittaan huuto menettää voimansa, kun lapsi siihen turtuu. Mikä on seuraava keino? Väkivalta? Huutaminen yleensäkin on mielenköyhyyttä. En nyt tarkoita sitä, jos joskus menee hermo ja huutaa vaan sitä, että lapsille huudetaan joka asiasta. Mitä sillä opettaa lapsille? Mikä on sen hyöty? Onko tarkoitus opettaa lapsi pelkäämällä tottelemaan?

ja mieheni taas huutaa helposti ja kovaa vaikkei olisi edes kovin kiihtynyt (ulkkis on joo). Nyt 20 vuotta tuota mesoamista kuunneltuani se tuntuu jo kotoisalta ja itsekin jo korotan ääntäni päivittäin. Lapsetkin huutavat kun jostain kiihtyvät. Ei meillä silti mikään pelon ilmapiiri vallitse ja itseasiassa ilmapiiri on paljon rennompi kuin kotonani oli, vaikkei siellä juuri huudettu.



Mutta ei ne lapset sitä huutoa tarvitse, kukin taaplaa tyylillään ja temperamentillaan.

Kuuluuko sinusta lapsen "kunnolliseen", (=ei-curling) kasvatukseen välttämättä huutaminen?

Mielestäni kyse on eri asioista. Mielestäni curling on liiallista periksi antamista ja rajattomuutta. Esim. annetaan herkkuja aina kun lapsi haluaa, lapsi saa leikkiä yhteisellä lelulla vaikka kuinka kauan vaikka muut jonottavat, luetaan vaikka 7 iltasatua ettei lapsi alkaisi huutaa jne. Mutulla luulisin itse asiassa, että tällaiset curlaajat todennäköisemmin huutavat lapselleen sitten, kun pinna ei enää kestä tällaista hyysäämistä (verrattuna vanhempiin jotka pitävät rajat ja kestävät lapsen pettymyksiä).

Minä olen joskus hermostunut ja huutanut taaperolle. Tätä kadun eikä sillä ole mielestäni mitään tekemistä kasvatuksen kanssa. Hyvät, ei-curling kasvattajat pitävät rajoista kiinni mutta samalla sallivat lapsen turvallisesti kapinoida niitä vastaan (esim. huutaa, vastustella). Eihän lapsen tarvitse haluta nukkumaan tai vaipanvaihtoon. Lapsihan harjoittelee omaa tahtoaan eikä voi oppia tuntemaan sitä jos kaikki mielenosoitukset sääntöjä vastaan tukahdutetaan (esim. huutamalla lapselle takaisin).

Mutta totta sekin, että jos ylenpalttisesti katuu huutamistaan ja piehtaroi syyllisyydessä siitä, niin siinäkin on jotain ongelmaa. Mutta ei curlingiin liittyvää.

Ei pidä ihmetellä näitä ongelmanuoria, kun lapselle huutaminenkin on jo lähes rangaistava teko!

Kyllä maailmassa tulee vastoinkäymisiä, ja ihmisiä huutamaan päin naamaa. Pojilla etenkin armeijassa.

Ei pidä ihmetellä miksi on näitä ongelmanuoria, kun curlaus aloitetaan jo taaperoiässä. Ettei vaan meidän pikku kullannuppu saa traumoja, jos äiti tai isukki vähän puhuu kovemmalla äänellä...

Huutaminen on mielenköyhyyttä ja huutamattomuus curlingia. Voi hyvänen aika. Ja tämä keksustelu on yksinkertaisuutta!



Eihän nyt huutaminen vaarallista ole. Eiköhän se mene vähän vanhemman tempperamentin mukaan, onko lauhkea eikä korota ääntään vai tulistuuko helposti. Ihan sama!

Siitä huolimatta en pidä sitä pahana, vaan inhimillisenä. Se ei (satunnaisesti käytettynä) vahingoita lasta, mutta tunnustan että se tietyllä tapaa helpottaa omaa sen hetkistä oloa. Sanotaan, että mieluummin huudan kun käyn kiinni, vaikka suotavaa olisi olla tekemättä kumpaakaan.

mutta toisaalta omassa perheessäni se ei aina toimi. Varsinkin toinen pojistani on sen verran itsekeskeinen tyyppi, ettei oikeasti aina tajua miten raivostuttavaa hänen käytöksensä on jos vain tyynesti selitän hänelle asian. Jos taas sallin itselleni rajoittamattoman tunneilmaisun (lue: huudan ja jäkätän tuntoni ilmi), hänkin tajuaa tunnetilani ja reagoi asianmukaisesti.



Kaikilla on parempi mieli: minä olen saanut päästellä höyryt ulos ja hän on pystynyt reagoimaan sopivasti eli pyytänyt anteeksi tai muuten hyvitellyt mokailujaan ja saadaan hyvä sopu aikaiseksi. Minäkään en yleensä hirveästi pahastu jos lapsi huutaa minulle kunhan tajuaa lopettaa ajoissa. Ja tämä lapsi siis on 8-vuotias.