Mun hermot menee kaveriin ja sen muksuihin.
Ihan hirvee sanoa mutta mä en voi jotenkin sietää sen muksuja, eikä kaveri saa niille mitään kuria ja välillä ei edes yritä.
Tänäänkin tulivat meille kylään. Poika rikko valokuvakehyksen, kynttelikön ja mikä paskinta, oli kokoajan meidän koiran kimpussa, ei hetken rauhaa antanut. Tyttö ei ollut mihinkään tyytyväinen, marisi niin että äitinsäkin hermostui jo siihen. Mun mies oli tullut töistä, söi ja oli nokosilla makkarissa, eikö toi tyttö ollut siellä makkarissa kokoajan tai sen makkarin oven kimpussa, äitinsä ei sanonut mitään. Mä sanoin että "nyt pois sen oven kimpusta ja annetaan toisen levätä".
Pöydästä otetaan pullaa ja keksiä ja jätetään syömättä, nälkäkin niille kersoille tuli. Tyttö aukoo jääkaappia ja vaatii jugurttia.
Siis niin kauheeeta ton perhee vierailut aina. Ei kenelläkään toisella ole tollasia muksuja, ei hetken rauhaa anna ja aina tekemässä jotain koiruuksia tai marisemassa, ei osaa leikkiä ollenkaan nätisti, ei ne leiki, ne tappelee ja rikkoo tavaroita ja paikkoja!
Eikä ole edes kovin pieniä lapsia vaan 6- ja 8-vuotiaat.
Juu, tässä tää avautuminen, helpotti vähän!
mut onneksi tosi harvalla! Minä lakkasin pyytämästä kaveria kylään juuri tuon syyn takia - lapset oli hirveitä. Kerrankin ensin kävi serkku kylässä neljän lapsensa kanssa (joista kahdella adhd) ja meillä oli tosi mukavaa; lapset oli iloisia ja eloisia kuten lasten kuuluu ollakin. Ja sit kun tää toinen kaverini tuli lastensa kanssa kylään, niin meno oli niin hirveää, että mieheni piti napata isompi lapsista kainaloon ja sanoa että nyt on vierailuhetki loppunut (siis siinä vaiheessa tämä lapsi oli napannut kukkaruukusta terävän tukikepin ja yllättäen hyökännyt mieheni kimmppuun ja yrittänyt osua silmiin. Tuollainen EI ole normaalia käytöstä minun mielestäni). Ikävä sanoa mutten koe menettäneeni mitään sillä ettei olla enää yhteyksissä ja että oman lapseni ei nyt tarvitse minkään tekosyyn varjolla olla näiden lasten kanssa tekemisissä.