Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin kolmannen lapsen, mies ei,
12.01.2011 |
miten tästä eteenpäin? Tyytyykö tähän suhteeseen vai erotako? Muita joilla samanlainen tilanne? Mietin vaan että tuleekohan katkeruus joskus myöhemmin, nyt tuntuu ettö olen ehkä hyväksyny asian ainakin osittain. En haluaisi antaa periksi, mutta eipä ole pajon vaihtoehtoja.. tai sitten täytyy erota? Miten te muut jotka olette olleet samassa tilanteessa olette selvinneet asian yli?
Kommentit (38)
myös noita lapsia.Olisivat halunneet vielä pikkusiskon tai veljen.Nyt on jo liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta en osaa sanoa kuin tsemppiä...
Niinpä, kun mullakaan ei oikeastaan ole kuin muutama vuosi aikaa, sitten saa unohtaa koko jutun kun ikä tulee vastaan.
Ite otin eron, 2 vuotta jaksoin ja sit kysyin uudelleen että miten olisi kolmas, sanoi ei, joten minä sanoin että soronoo.
En ole sen takia aikonut erota hyvästä miehestä, jonka kanssa lapseni olen tehnyt.
Mua on lohduttanut ajatus, jonka luin jostain, että jokaiselta naiselta jää viimeinen lapsi tekemättä. Eli olipa lapsiluku mikä tahansa niin vielä olisi voinut tulla vielä yksi ihana pikkukuopus ja kaipuu voi jäädä.
Mutta kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muutama vuosi sitten. Tyydyin miehen tahtoon ja hetken se harmitti, mutta ei harmita enää. Olen oikein tyytyväinen tämän tiimin kokoonpanoon.
Kumpikaan ei kaipaa lisää.
Nyt meillä on 2 lasta, mutta ylläripylläri olenkin raskaana.
Deadline lähestyy kun pitäisi päättää, että jääkö näihin kahteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä vain haluaisin viidennen, miehelle riittävät nämä neljä. Ymmärrän kyllä hänen kantansa, meidän lapset harrastavatkin aika paljon = arki on ihan riittävän täyttä :-) eikä isompaan asuntoon kerta kaikkiaan ole varaa. Jospa se on vain tämä biologinen kello?
Itse en edes harkitse eroa, mieheni on loistava isä ja meillä on hyvä liitto. Mättääkö teillä jokin muukin kuin tämä lapsiasia?
Kolme vuotta on asiasta jo väännetty ja häviölle taidan jäädä.. En toki eroamaan lähde, mutta uskon kuitenkin että asia jää harmittamaan minua lopuksi elämäkseni. Etenkin siksi, että lapsemme ovat samaa sukupuolta ja olisin halunnut vielä yrittää saada toista sukupuolta olevan lapsen, mutta haaveeksi jää, koska ikä ja ura alkaa tulla vastaan. Toista ei kuitenkaan voi pakottaa vanhemmaksi, vaikka mielestäni minä kärsin asiasta enemmän nyt kuin mieheni "kärsisi", jos me saisimme lisää lapsia. Jaksamista ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä hyväksyin sen ja ajattelin vaan että ei sitten, kaikkea ei saa mitä haluaa ja kaksi ihanaa lasta jo on. Meni 6 vuotta ja mies rupesi puhumaan että mitäs jos sittenkin se kolmas?
Osat kääntyi päälaelleen, minä olin se joka en innostunut asiasta ollenkaan, mä olin jo niin asennoitunut siihen että ei enää lapsia meille.
Pari vuotta meni taas ja nyt sitten minä rupesin miehelle puhumaan että jos nyt sittenkin kun ikääkin rupee jo olemaan sen verran paljon, olen 38-vuotias.
No, mä olen nyt raskaana. Vauvan laskettu aika on kesällä.
niin, mulla tosiaan alkaa tulla ikä kohta vastaan, muutaman vuoden kuluttua olen 40-v. Eli paljon ei ole aikaa asiaa miehen miettiä. Eikä meillä varsinaisesti muita "suurempia" ongelmia ole, mietin vaan että katkeroittaako tällainen myöhemmin, ja tavallaan en haluaisi antaa asiassa periksi, mietin koko ajan miksi mieheni mielipide on se "parempi". No ymmärrän tietysti sen ettei toista voi pakottaa.. mutta kuitenkin. Huomaan että asia kiristää meidän välejä tasasin väliajoin..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
entä jos eroatte etkä löydäkään uutta miestä kenen kanssa tekisit lapsen ennenkuin ikä tulee vastaan? Sitten on perhe hajalla eikä sinullakaan ole sitä toivomaasi kolmatta lasta. En tiedä kuka tuossa voisi voittaa nyt kuitenkin sinulla on kaksi lasta ja mies..
mutta kuulostaa tosi itsekkäältä harkita eroa tuolla perusteella. Oikeastiko olisit valmis tekemään sen jo olemassa oleville lapsillesi vain siksi, että minäminäminä haluan jotain? Nauti ihanista lapsistasi ja ehjästä perheestäsi. Tasapainoinen ihminen pystyy järkevään ajatteluun, ja osaa nauttia siitä, mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sellainen tilanne, etten itsekään tiedä haluanko kolmannen, mutta mies ei varmasti halua. Kolmannesta olisi kuulemma liikaa vaivaa ja kustannuksia.
Kaikilla asioilla on puolensa. Elämä alkaa jo olla helppoa, kun nuorempi on 5-vuotias. Asunto olisi viidelle ihmiselle ahdas, matkustus olisi sitten kalliimpaa. Kotiäitiys veisi talouden tosi tiukille, koska en voisi viedä lasta alle 3-vuotiaana hoitoon. Toisaalta kun on jo kaksi maailman ihaninta lasta, aina tulee mieleen kuinka huippu tyyppi se kolmaskin olisi. Mutta todennäköisesti jää lapsiluku kahteen. Olen todella onnellinen ja kiitollinen ihanista pojistani.
mutta kuulostaa tosi itsekkäältä harkita eroa tuolla perusteella. Oikeastiko olisit valmis tekemään sen jo olemassa oleville lapsillesi vain siksi, että minäminäminä haluan jotain? Nauti ihanista lapsistasi ja ehjästä perheestäsi. Tasapainoinen ihminen pystyy järkevään ajatteluun, ja osaa nauttia siitä, mitä on.
Eihän mieskään minäminäminä halua jotain... Ihan on valmis rikkomaan perheen kunhan ei tartte lisää lapsia tehdä. Jos siis itsekkyys on pahasta, onhan sekin itsekästä, vai?
kolmatta lasta 8 vuotta periaatteella "tulee jos tulee". Nyt on mies ruvennut puhumaan lääkäriin tutkimuksiin lähdöstä, kun mulla on ikää 40. Aikani huonoa hedelmällisyyttä surin, mutta nyt olen huomannut hyvätkin puolet.
Ei kiitos, en halua enää kolmatta lasta. Tarharumba on jo ohi, voin istua tarvittaessa ylitöissä tunnin ilman että pitää rynnätä kotiin, voin mennä lenkille....en jaksa enää yövalvomisia...pitäisi kolmiosta muuttaa isompaan, kun just ollaan melkein velattomia...entäs jos tulisi vammainen lapsi...rahat riittää hyvin...ei kiitos tutkimuksille! Sitä paitsi minut on tutkittu ja todettu täysin terveeksi, epäilen vian olevan miehessä. Mitenhän se kestäisi sen tiedon? Asiat on hyvin just näin.
Tuntuisi silti aivan kamalalta, jos mies nostaisi nokkaansa ja jättäisi mut siksi, että en halua enää lisää lapsia. Miksei voi olla onnellinen jo olemassaolevista? Hyvää tuuria se on sekin, että ne on saatu.
mietin koko ajan miksi mieheni mielipide on se "parempi". No ymmärrän tietysti sen ettei toista voi pakottaa.. mutta kuitenkin. Huomaan että asia kiristää meidän välejä tasasin väliajoin.. ap
Muutoksissa sen muutosta haluamattoman sana on aina painavampi, jos asiasta ei ole sovittu aikaisemmin. Toinen sitten vain sietää tai lähtee. Tietysti on juttuja, joissa muutos on välttämätön jne., mutta noin mielipideasioissa tämä pätee aika hyvin.
Sinä katkeroidut, jos annat itsellesi siihen luvan ja jäät mässäilemään epäreiluudella. Kyllä siitä saa olla surullinenkin, mutta se vain on tosiasia, jonka kanssa on elettävä. Eroaminen tuosta syystä, kun kuitenkin on kaksi lasta olisi minusta lapsellista ja kohtuutonta. Tavallaan kostoa miehelle siitä, ettei luovu omasta näkökulmastaan.
Ja tämä ei ole mikään sukupuolikysymys, olen ihan samaa mieltä siitä, jos nainen ei halua lisää lapsia ja mies haluaa.
mutta kuulostaa tosi itsekkäältä harkita eroa tuolla perusteella. Oikeastiko olisit valmis tekemään sen jo olemassa oleville lapsillesi vain siksi, että minäminäminä haluan jotain? Nauti ihanista lapsistasi ja ehjästä perheestäsi. Tasapainoinen ihminen pystyy järkevään ajatteluun, ja osaa nauttia siitä, mitä on.
Eihän mieskään minäminäminä halua jotain... Ihan on valmis rikkomaan perheen kunhan ei tartte lisää lapsia tehdä. Jos siis itsekkyys on pahasta, onhan sekin itsekästä, vai?
Eikös tässä nainen ollut valmis häippäsemään, jos ei saa haluamaansa. Ei lasta voi hankkia, jos toinen ei halua. Jos haluava ajattelee perheensä etua, hän tyytyy siihen mitä hänellä on. That's life.
Mutta ei meilläkään mies lämmennyt ajatukselle. Menin kuitenkin otattaa kierukan pois ja heti tärppäs.
Nyt meidän pieni tyttö on kietonut iskän jo 3kk ikäsenä pikkusormen ympäri =)
Muuta en osaa sanoa kuin tsemppiä...