Lapsuuden joulujen päällimmäisin muisto oli jokajouluinen riita

Minulla on samanlaisia kokemuksia. Mutta tosiaan, itse voit tehdä toisin :) Ja kannattaakin, teet vaan joulusta ihan niin omannäköisen kuin haluat.

Aina salaa haaveilin jos jostain paketista tulisi vaikkapa barbi tai jokin muu kiva lelu. Ei tullut. Vanhemmat ja isovanhemmat hankkivat vain ja ainoasaan "järkilahjoja", villasukkia, sukkahousuja, pipoja ja tumppuja. Ainoastaan kummitädiltäni sain joskus jonkun kivankin lahjan, esim. kirjepaperisetin.

Ajattelin aina olevani kamalan kiittämätön kun petyin noihin lahjoihin.

-vanhemmat riitelivät takuuvarmasti

-isä oli jäärä joka ei voinut ateistina viedä joulukirkkoon (haudoilla kyllä käytiin)

-ei ollut ikinä isoa sukujoulua (joku sukulainen kävi joulupäivänä tai tapaninpäivänä)

-kun lahjat oli avattu äidillä oli hirveä kiire kerätä roskat pois

-ei ollut hienoa joulupöytää vaan syötiin paria laatikkoa, perunaa ja kastiketta (ja nämä arkisissa kulhoissa) eikä puhettakaan rauhallisesta nautiskelusta

-saatiin pari suklaakonvehtirasiaa ja niitä ei saanut syödä vaan säästää vieraille tarjottavaksi

Meillä oli vielä tukeva humala mukana kuvioissa...

Joulu on niin ahdistava juhla ettei tosikaan. Kaikkein tärkeintä oli olla kiltti; koko jouluna ei missään tapauksessa saanut kiivastua tai kiukutella mistään tai sanoa poikkipuolista sanaa. Piti näytellä onnellista ja hiljaista.



Jouluaattona oli pakko mennä hautausmaalle klo16 oli keli mikä tahansa ja vaikka sinne ei saanut autoa lähellekään parkkiin. Ei tullut kysymykseenkään että sinne olisi viety kynttilä aatonaattona tai joulupäivänä; se oli pakko viedä aattona ( mitä jäljelle jääneet luut välittää jostain päivästä????)



Ja Raamatusta piti lukea jouluevankeliumi joka joulu vaikka kukaan ei ollut uskonnollinen -paitsi äiti, joka on ilmeisesti hartaan uskovainen muttei käy kirkossa eikä ole seurakunnan toiminnassa mukana-



Lahjoja tuli muutama; lähinnä kirjoja, sillä ne sivistää. Ja niistä piti olla kiitollinen.



Ja siihen mausteeksi sitten päälle se, että viimeistään joulupäivä isä joi itsensä kuutamolle ja oksensi koko Tapaninpäivän krapulassa.



Tänä päivänäkin VIHAAN joulua!

Näitä lukiessa vielä vähemmän tuntuu siltä, että idylliset joulut (tyyliin sisustus- ja naistenlehtien jutut) ovat harvinaisia nyky-Suomessa. "Tule joulu kultainen", onko monessa perheessä enää totta? Tietty joitakin täydellisiä blogeja lukiessa tulee mieleen, että onhan onneksi happy familyjakin ;-)...

Oli aina tosi kireänä päivää ennen joulua ja aattonakin siihen asti kunnes saatiin ruoka pöytään.

Olen itse myös päättänyt että omat lapseni saavat rauhallisen ja riidattoman joulun. Olkoon sitten nurkissa villakoiria ennemmin kuin se että muistavat joulusta stressaantuneen ja äreän äidin. Tai riidat.

vanhemmat riitelivät kun äiti oli lopen uupunut jouluruokien laittamisesta ja isä toi kuusen sisään. Äidillä oli aina jotain valittamista kuusesta. Minä istuin omassa huoneessani, katselin yksin ulos ikkunasta ja odottelin että ilta tulee ja riitely loppuu. Alkoholia eivät onneksi käyttäneet. Omassa kodissani teen kaiken toisin. Jouluruuista en ota mitään stressiä. Kuusi tuodaan ajoissa ilman stressiä ja jouluna pääasia on mukava yhdessäolo.

Muuten oli siistiä ja kunnon jouluruokapöytä.



Ensin mentiin haudalle viemään kynttilät, sitten aaton joulukirkkoon. Kirkko on silloin aivan täpötäynnä nykyäänkin (Johanneksen kirkko, Hesa - suosittelen).



Kirkon jälkeen kauhea nälkä - laitettin perunat päälle ja kinkku uuniin lämpiämään.



Ruoan jälkeen tulee joulupukki. Lahjoja oli, mutta en enää ollenkaan muista mitä.



Illalla syötiin paljon suklaata. Saattoi tulla ähky. Nukkumaan - siis sänkyyn - mentiin uuden kirjan kanssa. Seuraavana päivänä vain loikoiltiin yöpaidassa pitkään kunnes lähdettiin isovanhempia katsomaan ja syömään sinne. Jos aatto oli vietetty saman kaavan mukaan isovanhemmilla niin pötkötettiin joulupäivä suklaata syöden ja joululahjojen kanssa (kirjat).

mikä tarkoitti sitä, että aattoaamuna en ehtinyt edes vaihtaa yöpukua pois päältä, kun mut pakotettiin milloin pesemään lattioita, milloin ikkunoita tai vessaa jo ihan pikkulikkana kun äiti tuskanhiki päässä kuori porkkanoita ja lanttuja laatikoihin, roiski ja räiski keittiössä... Isä teki aina kaiken väärin ja sille piti räyhätä joka lähtöön, mikä suututti isän, joka puolestaan alkoi räyhätä kaikille.. Illalla äiti oli sitten niin poikki, että ei ole yksi eikä kaksi aattoa kun on maannut sohvalla migreenin kourissa.. Mutta ah, talo on niin siisti ja joulupöytä Perfect kaikki itse tehtyä ja nätisti tarjolle askarreltua, voikin oli kuutioitu kauniiksi asetemaksi.... Viis kireästä tunnelmasta..

Jouluun panostettiin ja pöytä laitettiin koreaksi, olipa erikseen jouluiset verhotkin ym. asiaan kuuluvat. Tonttuja ikkunoissa, kynttilöitä, takka lämmin...ihania muistoja!



...itse olen kuntoutumassa masennuksesta enkä saanut edes askarreltua lapselleni joulukalenteria itse :(. Joulu vietetään anopilla, jossa ei panosteta mihinkään ja syödään Saarioisten laatikkoja. Itkettää kun mitään en saa aikaiseksi, ahdistaa antaa lapselle "kakkosluokan" juhla!! Lahjatkin ovat Anttilasta ostettua...rahaa ei ole kamalasti. Tahtoisin niin kovasti virittäytyä joulutunnelmaan, mutta ainakaan vielä en vaan pysty. Anteeksi.