Koetteko te muut matalapalkkaisessa työssä koskaan, että
teitä pidettäisiin tyhmempinä kuin olette?
Minusta tuntuu, että ihmiset luokittelevat ammatin perusteella sivistyksen ja älyllisten lahjojen tason.
Minä koen olevani fikusumpi kuin yleisesti ottaen ammattikuntaani tunnutaan pitävän.
Suututtaa. Kait voin olla ihan fiksu ja älykäs, vaikka en ole kouluttautunut pitkälle?
En suostu olemaan "duunari, jonka huvia on juoda kaljaa ja laulaa karaokea tatuoinneissaan ja itse värjätyssä tukassaan.
Kommentit (14)
mutta työyhteisössämme on kova hierarkia ja useita korkeakoulutettuja. Välillä pidetään piikana, ei voi mitään.
ajattelen itse jopa välillä hieman väheksyvästi toisia ammatinharjoittajia. Tottakai on niin, että tietyissä ammattiryhmissä on vähemmän välkkyjä kuin toisissa. Pitäisi kuitenkin muistaa, että pelkän ammatin perusteella tietää ihmisestä kovin vähän. Joissain paikoissa tuntuu olevan harvinaisen paljon pöljiä ihmisiä: olen työskennellyt noin 15:a toisistaan täysin poikkeavissa työtehtävissä ja yhdessä päivittäistavarkaupassa näitä putkiaivoja riitti. Vuokratyöntekijät olivat paljon laajakatseisempia ja fiksumpia kuin talon oma väki. Yleistämään ei silti kannata ruveta.
Olen myyjä ja työhöni kuuluu myös jonkin verran kassalla istumista. Kun kiertelen myymälässä ja autan asiakkaita, he suhtautuvat minuun melkeinpä fiksumpana kuin itse ovat- kun istun kassalla, samat ihmiset eivät katso päinkään, heittelevät rahat liukuhihnalle eivätkä vastaa useinkaan tervehdyksiin jne. :D Olen kohtelias ja iloinen luonteeltani, joten en masennu tämän takia, lähinnä vaan ihmetyttää.
mutta eikös se kaljanjuonnista, tatuoinneista ja karaokesta tykkäävä hiuksensa itsevärjääväkin tyyppi voi olla fiksu? :)
Itse olen semmoinen normaaliälykäs suht korkealle koulutettu. Ei mulla ole tatuointeja, mutta jos hiuksia värjään (nykyään kyllä en kun pääsin siitä kierteestä) teen sen itse. Tykkään oluesta ja laulelen karaokeakin. :) Nää on niin hassuja juttuja.
Ehkä sun ei kannattaisi ottaa itsees lainkaan. Kaikkia ihmisiä kohtaan muut kokee erilaisia ennakkoluuloja, ei niistä pidä välittää.
ja en koe, että olisin jotenkin ala-arvoinen. Saan miltei päivittäin kehuja asukkailta ja pomoilta hyvin tehdystä työstä. :) Moni taloyhtiö muistaa minua myös jolulahjalla jouluna. :)
Olen ollut tässä töissä nyt vuoden ja tarkoitus olisi olla vielä ensi syksyyn asti. Sain nyt syksyllä paikan ammattikorkeasta, mutta lykkään koulun aloitusta vuodella, koska haluan kerätä rahaa töissä, ettei tarvitsisi ottaa opintolainaa. :) Mukavasti tienaan ilman koulutusta ja työkokemusta, kun teen paljon ylitöitä. Nyt jo vuoden töistä säästössä noin 4000 euroa. :)
Mulla on korkeakoulututkinto, mutta olen tehnyt opiskeluaikoina paljon kaikenlaisia hommia.
Usein kävi niin, että mulle ruvettiin puhumaan vasta siinä vaiheessa, kun saivat tietää mitä opiskelen. Siis pahimmilaan ei tervehditty sitä ennen. Eipä paljon innostanut tälläisten kanssa keskustella. Itse kun tiedän sen, ettei ensinnäkään ihmisen työstä voi päätellä koulutusta, eikä koulutuksesta fiksuutta. Tohtoreita on siivoojina varsinkin maahanmuuttajissa, ja moni massayliopistossa korkeasti koulutettu on aivan tampio.
ja ihan tyytyväinen olen ollut töihini ja ammattiini jo 15 vuotta, missään muualla ei lähihoitajia lytätä niin alas kuin täällä av:lla. Lisäksi ko. koulutuksesta ja työnkuvasta ei tiedetä juurikaan mitään tällä palstalla. Oikeassa elämässä on toisin, onneksi.
oli opiskeluaikana töissä Hesburgerissa ja kertoi, että siellä huomasi asiakkaiden usein pitävän työntekijöitä joko vähän tyhminä tai muuta vastaavaa. Kun todellisuudessa kaveri opiskeli diplomi-insinööriksi ja aika moni muukin siellä oli yliopisto-opiskelija.
Ja olenpa minäkin ollut opiskeluaikoina puhelinmyynnissä melkein valmiin maisterin kanssa.
mutta eikös se kaljanjuonnista, tatuoinneista ja karaokesta tykkäävä hiuksensa itsevärjääväkin tyyppi voi olla fiksu? :)
Mä tiedän lääkärin, jolla on tatuointeja, ilmeisesti itse värjätyt hiukset ja karaokestakin tykkää.
olen siivooja kauppakeskuksessa ja tunnen oloni todella ala-arvoiseksi ja idiootiksi koska kukaan ei moikkaa ei kauppa henkilökunta eikä kaupan asiakkaat, minua myös vältellään kuin ruttoa vaikka kuinka hymyilisin ja sanoisin hyvät huomenet ja en ryntää toimistoihin vaan koputan ja kysyn luvan tulla siivoomaan... en saa arvostusta enkä kiitosta hyvin tehdystä tämän takia en enään nauti työstäni vaikka ennen nautin kun olin rappusiivojana
siivoojana mutta kyllä mua moikkaavat henkilökunta ja asiakkaatkin. Jopa kahvitauolla käyn henkilökunnan kanssa.
että vaikka minua pidetään työpaikalla ihan fiksuna ja ammattitaitoisena, niin työpanokseen ja vastuuseen nähden puolet siitä työstä menee kyllä hyväntekeväisyyteen. Niin paskalla palkalla kädestä kärsään tässä eletään!
terv. sairaanhoitaja AMK
tiesit palkkatasosi jo opiskellessa? en ymmärrä tätä palkan haukkumista, olisit opiskellut sitten lääkäriksi...
olen siivooja kauppakeskuksessa ja tunnen oloni todella ala-arvoiseksi ja idiootiksi koska kukaan ei moikkaa ei kauppa henkilökunta eikä kaupan asiakkaat, minua myös vältellään kuin ruttoa vaikka kuinka hymyilisin ja sanoisin hyvät huomenet ja en ryntää toimistoihin vaan koputan ja kysyn luvan tulla siivoomaan... en saa arvostusta enkä kiitosta hyvin tehdystä tämän takia en enään nauti työstäni vaikka ennen nautin kun olin rappusiivojana