Miten jotkut ihmiset löytävät jatkuvasti uusia kumppaneita/ehdokkaita?

mutta en sellaista, jonka kanssa voisin jakaa elämän. Liekö iällä osuutta asiaan kun olen yli 40

mutta mulla on jono ehdokkaita, jotka huutas jippiitä, jos edes vinkkaisin silmää.



Erosin lokakuussa ja nyt olis vaikka mimmosta miestä. Mutta vain yksi joka oikeasti kiinnostaa, lähinna fuckbodyksi sekin

mutta mulla on jono ehdokkaita, jotka huutas jippiitä, jos edes vinkkaisin silmää.

Erosin lokakuussa ja nyt olis vaikka mimmosta miestä. Mutta vain yksi joka oikeasti kiinnostaa, lähinna fuckbodyksi sekin

kirjoitat hänelle, että "alatko fuckbodykseni", niin informoin, että se on fuckBUDDY. Siis panokaveri, ei panovartalo. Vaikka sekin tietty kuvaa asiaa hyvin.

sinä aikana kun en ole etsinytkään, mutta on myös vaikea sanoa millaista mun elämäni ja miestarjontani olisi ollut jos EN olisi naimisissa ja äiti ja suurimman osan illoistani kotona perheen kanssa. Kai mä olisin kodin sijaan ollut jossain missä olisi muita sinkkuja?



Olen kyllä tavannut ns. pantavia vaikka kuinka monta, kuten myös tosi mukavia. Mutta ne ovat pääsääntöisesti yhtä varattuja kuin minäkin. Jos laajentaisi valikoimaansa varattuihin niin sittenhän vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka.

Muutamilla tuttavapiireissä sattuu olemaan juuri näin - hyvä kun on ehditty edellisestä erota, on jo seuraava jonossa. Nämä myös järestään oikeasti hyppäävät kukasta kukkaan, eli muuttavat suoraan yhteen/uusi kumppani muuttaa heidän luokseen, kun edellinen kumppani on heitetty hankeen tai itse on lähdetty ovet paukkuen. Miten ihmeessä tämä on mahdollista, miten voi olla että aina sattumalta tulee heti samantien vastaan joku superihana?!



Minä en itse ole oikeastaan koskaan törmännyt sellaiseen ihmiseen, joka olisi minusta kiinnostava heti ensitapaamisella, siis kumppanimielessä. Ihminen voi olla mielestäni kiinnostava persoona, hänellä voi olla kiinnostavia mielipiteitä ja hänen kanssaan voi olla hyviä keskusteluja, mutten koskaan ole ensinäkemältä kuvitellut ketään tulevaksi kumppanikseni, en sinkkuaikoinani enkä senkään jälkeen kun naimisiin menin ja perheen perustin. Nykyinen liittoni tulee tilastojen valossa päättymään eroon viimeistään siinä vaiheessa, kun mieheni 10 vuoden päästä kehittää itselleen keski-iän kriisin (en väitä, että näin tapahtuisi, mutta tilastojen perusteella se olisi todennäköistä), enkä usko että mulle enää tulisi vastaan sellaista ihmistä, jonka kanssa pitkäaikaista suhdetta syntyisi.



En välttämättä usko, että kyse on mistään "laatu korvaa määrän" -höpöhöpöstä. Nämä ihmiset, jotka hyppäävät kukasta kukkaan, ovat mun tietämykseni mukaan aika pihalla omasta elämästään, tai sitten yksinkertaisesti tykkäävät sellaisesta elämästä. Eli joko he eivät edes halua pitkäaikaisia suhteita, vaan haluavat elää impulsiivista ja jännittävää elämää parisuhderintamalla, tai sitten haluavat pitkäaikaisen suhteen, mutta omaavat aivan vääränlaisen kuvan siitä, millaista pitkässä suhteessa eläminen on (eivät ymmärrä, millaista perusarki on, vaan uskovat että parisuhde on jotakin Hollywood-leffojen tyylistä romanttista soopaa). Nämä jälkimmäiset eivät myöskään yleensä osaa olla yksin, he kokevat itsensä vajaiksi sinkkuina, jotenkin rikkinäisiksi ja kelpaamattomiksi, joten täytyy aina löytyä nopeasti se joku, joka täydentää heidät ja tekee heidän elämästään elämisen arvoista. Siihen tarpeeseen varmaan kelpaa vähän kuka sattuu.

eli pystyvät suhteesta toiseen, toiset sitten toisin ja paljon siltä väliltä :)



En usko pelkästään tuohon, että laatu korvaa määrän, vaan se on tapa toimia, helppous toimia yms yms.

Jaksan reippaana lasketella päivä tolkulla, mutta en halua ajaa yksin/lentää yksin/junailla yksin, vaan mulle sopii parhaiten, että on mies, joka hoitaa käytännön asiat. Pakkaan kyllä omat kamani :).



Jos olen jaksoja sinkkuna, syön yleensä ravintolassa/noutoruokaa. Mutta erityisesti nauti siitä, mieluummin tykkään, että mies kokkaa mulle kotonaan/mun luona.



Jne jne jne. Viihdyn paremmin miehen kanssa kuin yksin. Noin niin kuin arjessa.



Kenenkään kanssa en ole avioitunut, vaikka kosittu on monestikin. Se vasta ollutkin tylsää, kun sitten suhteet on pääsääntöisesti katkenneet siihen :(.

Itse elin yksin aika pitkään. Kukaan ei vain tuntunut oikealta ja koin, että en halua kattoni alle ihmistä, kenen kanssa en voi kokea olevani oma itseni. Vapauteni merkitsi minulle aika paljon.

Tapasin sitten kaverin, joka tuntui heti tutulta ja menimmekin aika nopeaa naimisiin ja olemme olleet yhdessä nyt 17 vuotta ja edelleen olemme sitä mieltä, että olemme sielunkumppaneita.



Moni tuttuni on ihan nuoresta asti koko ajan seurustellut. Mies vain on vaihtunut. On sellaisia, jotka ovat asuneet avoliitossa useasti ja olleet naimisissakin pari, kolme kertaa.



Sitten on sellaisia, jotka meni naimisiin 18 vuotiaana ja erosivat 20 vuoden liitosta ja viikon päästä oli jo uusi mies ja heti uudelleen naimisiin.



Mutta kai me vain olemme erilaisia ja hyvä niin. Onneksi tapasin samanlaisen miehen kuin minä, joka ei ollut halunnut seurustella ennen kuin kohtasi sellaisen, kenen kanssa tunsi sielun sympatiaa.

Mä ihmettelen kans samaa. mulla työkaveri jonka miessuhteet kestää yleensä 2-4 vuotta. uusi mies yleensä löytyy muutaman kuukauden sisällä. ja melkein heti muuttaa naisen kotiin. nainen on hyvin harvoin miehen kotona. kaikkia miehiä yhdistää samat asiat: ovat hyvin pärjääviä, varakkaita ja yleensä heillä on isot omat asunnot. Kummasti kuitenkin muuttavat aina tämän naisen asuntoon. suhteet kuitenkin päättyvät muutaman vuoden päästä riitaisesti. kuviossa on myös lapsia, joten siksi harmi. nainen on miesten vietävissä ja aina kun uusi mies astuu kuvioihin lapset lähtevät viikonlopuiksi mummolaan tai isälleen. kaikki lomatkin lapset ovat mummolassa ja nainen viettää mukavaa eloa uuden kumppanin kanssa. eron tullessa nainen juoksee ravintoloissa tiuhaan etsimässä uutta ja lapset silloinkin mummolassa. kukin tietysti tyylillään, mutta saa nähdä onko lapset aikuisena terapeutin vakioasiakkaita.

Sosiaalisesti aktiivinen, avoin luonne ja ehkä tosiaan hiukan lyhyempi vaatimuslista - tai ainakin joustavat sen listan kanssa.

Oon itse löytänyt kiinnostavia ihmisiä melko helposti, vaikka koen, että vaatimuksetkin on kohdallaan, enkä ketä tahansa kelpuuta.

Ehkä se on asenne, mikä on ratkaiseva ero? Toiset ovat epäluuloisia/arkoja/varovaisia ja toiset avoimia/rohkeita/ennakkoluulottomia. Itse törmään päivittäin kiinnostaviin ja mukaviin ihmisiin niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Mielestäni suurin osa ihmisistä on tutustumisen arvoisia, mukavia ja miellyttäviä. Jotkut ovat sitä heti ensihetkestä asti ja mutta suurin osa alkaa avautua ja rentoutua vasta hetken tutustumisen jälkeen.

Jos suhtautuu muihin ihmisiin positiivisesti ja avoimin mielin, he yleensä "täyttävät odotukset". Samalla ehkä itse on helpommin lähestyttävä, jolloin toisen on helpompi olla oma itsensä. Jäykkyys, epävarmuus ja tarve yrittää kun eivät pue ketään.

Vierailija kirjoitti:

Oon itse löytänyt kiinnostavia ihmisiä melko helposti, vaikka koen, että vaatimuksetkin on kohdallaan, enkä ketä tahansa kelpuuta.

Ehkä se on asenne, mikä on ratkaiseva ero? Toiset ovat epäluuloisia/arkoja/varovaisia ja toiset avoimia/rohkeita/ennakkoluulottomia. Itse törmään päivittäin kiinnostaviin ja mukaviin ihmisiin niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Mielestäni suurin osa ihmisistä on tutustumisen arvoisia, mukavia ja miellyttäviä. Jotkut ovat sitä heti ensihetkestä asti ja mutta suurin osa alkaa avautua ja rentoutua vasta hetken tutustumisen jälkeen.

Jos suhtautuu muihin ihmisiin positiivisesti ja avoimin mielin, he yleensä "täyttävät odotukset". Samalla ehkä itse on helpommin lähestyttävä, jolloin toisen on helpompi olla oma itsensä. Jäykkyys, epävarmuus ja tarve yrittää kun eivät pue ketään.

Ja oma vaatimuslista:

- itsevarma (ei sellainen epävarmuutta peittävä ilkeä, koppava "itsevarmuus", vaan sellainen, että tietää oman arvonsa, tuntee itsensä, tietää mitä haluaa)

- Miellyttävä ulkonäkö (ei mitään tarkkaa kriteeristöä, mutta omaa silmää pitää miellyttää)

- Aktiivinen (tykkään liikkua, mennä ja kokeilla uusia lajeja/juttuja ja haluan tähän seuraa)

- Terveelliset elämäntavat rennolla otteella

- Talousasiat kunnossa

- Kiinnostukset kohteita/intohimoja/omia harrastuksia

- Ystäviä (se että on ystäväpiiri ja turvaverkko, johon voi tukeuta, joihin pitää yhteyttä ja joita arvostaa, kertoo ihmisestä itsestään)

Hmm. Minä olen nyt avoliitossa, mutta jos muistelen sinkkuaikojani, niin varmaan joku olisi voinut ihmetellä minusta tuollaista. Voin siis selittää vähän mistä voisi olla kyse. Ensinnäkin, olen vähän "ylisosiaalinen", eli alan juttelemaan ihmisille kauppajonossa ja bussipysäkillä. Ja olin nettideitissä, ja siellä tuli vaihdettua viestiä hyvin monen kanssa (silloin ei ollut niitä viestirajoituksia, jos ei maksanut). Ei minulla ole ollut mitään kamalan pitkää vaatimuslistaakaan, siis ulkoisista asioista, sisäisistä asioista tosin ehkä sitäkin enemmän. Mutta koska niistä sisäisistä ei voi tietää heti, niin tuli tutustuttua todella moneen (ei siis mentyä mitenkään sänkyyn tms, vaan juteltua vaan). Määrällisesti siis kohtasin valtavasti uusia ihmisiä.

Mutta olennaisinta oli, että olin/olen taitava jotenkin "kaivamaan sen kiinnostavan" siitä toisesta ihmisestä esille. Olen taitava kuuntelemaan, ja kanssani ihmiset huomaavat puhuvansa helposti ja luontevasti hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Ja henkilökohtainen kohtaaminen rakentaa helposti sellaisen samalla aaltopituudella olemisen tunteen, ja kohtaaminen tuntuu merkitykselliseltä ja jää mieleen. Ja olen kiinnostunut siitä, mikä sitä toista kiinnostaa, ja kyselen siitä paljon lisää, ja näin saan ihmisestä "näkyviin" sellaisia intohimoja, joita he ei ehkä keskustelussa näyttäisi uusille tuttavuuksille aina. Intohimon näkyminen ihmisessä tekee hänestä kiinnostavan. Eli osasin jotain sellaista vuorovaikutustilanteessa, mikä tavallaan sai parhaan näistä uusista tuttavuuksista esille, ja jokaisessa ihmisessä on jotain hyvin kiinnostavaa, se pitää vaan saada pintaan. 

Minusta kiinnostuttiin hyvin usein, ja uskon että se liittyy tuohon, että kohtaaminen kanssani tuntui miehen mielestä jotenkin merkityksellisestä. No minäkin tietysti kiinnostuin usein tutustumaan lisää ihmiseen, joka pystyi tuomaan kiinnostavuutensa ihmisenä esille (eli ei ollut vain joku rooli, tai kaunisteltu ulkokuori, tai small talk -tasolle jäänyt kohtaaminen). Tokikaan en alkanut seurustelemaan monenkaan näistä kanssa, mutta jonkun ulkopuolisen mielestä vaikkapa viidet treffit (ilman seksiä) oli sitä että minulla oli koko ajan joku uusi kierroksessa. Omasta mielestäni vaan tutustuin lähemmin uusiin persoonana kiinnostaviin ihmisiin. Enkä todellakaan hyppinyt sängystä sänkyyn, päin vastoin.

up

Tiedän yhden, joka 1pv suhteen päättymisestä vielä itki luennolla ja mussutti suklaata, seuraavana päivänä meni Tinderiin ja otti luultavasti ensimmäisen käteen sattuneen ukon, koska 2 viikon päästä olivat jo julkisesti suhteessa. Luultavasti pahimman luokan laastarisuhde auksi, ja myöhemmin sitten normalisoitui.

Todennäköisimmät vaikuttavat tekijät:

- kumppani/parisuhdekriteerit: Suhteen/kumppanin tarpeen suhde sietokykyyn. Leppoisat ja seurankipeät ihmiset todennäköisesti kykenevät lähes suhteeseen kuin suhteeseen.

- oma viehätysvoima: Ihmiset, joissa on monia puoleensavetäviä piirteitä, löytävät todennäköisesti verrattain helposti seuraa.

- persoonallisuus: Tästä ei hirveästi puhuta, mutta omien havaintojen perusteella ns. omalaatuisten ja outside of the box -tavalla ajattelevien ihmisten on vaikeampi löytää itselleen sopivaa seuraa, ainakin pienemmillä paikkakunnilla. Homma vaikeutuu entisestään, jos sattuu olemaan muuten ns. tasokas ihminen ja etsii omantasoistaan seuraa.

Eli tän perusteella uuden kumppanin löytäminen on kaikkein helpointa, mikäli olet a) leppoisa, et vaadi liikoja b) innokas seurustelemaan c) riittävän puoleensavetävä d) ns. sopivasti tavis, et liian älykäs etkä liian tyhmä, et liian liberaali etkä liian konservatiivinen jne.

Nostetaan vaikka vanha. Mulla on ollut elämäni aikana useita (ja nykyistä lukuunottamatta vääriä) kumppani-kandidaatteja.

Kasvoin haitallisessa ja väkivaltaisessa ympäristössä ja minulla on lieviä nepsy-piirteitä, jotka osaan hyvin peittää. Tämä kombo altistaa minut läheisriippuvaisuuteen monella eri tavalla. En ole osannut luottaa ja tunnistaa omaa tahtoa, rajoja ja tunteita, koska elin tosi analyyttisesti itseni ulkopuolelta. Olen todella, lähes fanaattisen kiinnostunut psykologiasta, joten myös sellainen jatkuva tunteiden tarkkailu itsensä kautta on eriyttänyt minua tunteistani. Tunteet hiljentäen ulkopuolisen silmin itseäni tarkkaillen luulin virheellisesti olevani vain sitoutumiskammoinen traumojeni takia ja sammutin varoitusmerkit, kun kukaan ei tuntunut oikealta. Samalla minulla on uskomus mihin uskon yhä, että tarvin toista ihmistä jotta eheydyn lapsuudesta. Uskon sen olevan psykologisesti myös totta, vaikka samalla "väärin" ja toiselta liikaa vaativa. Janoan rakkautta ja turvaa, sillä jäin niitä vaille lapsena. Samalla minulla on todella suuri oman ajan ja tilan tarve.

Viehätän ihmisiä ehkä siksi, että huonojen sosiaalisten taitojen takia matkin muiden käytöstä ja muut pitävät minua itsensä kaltaisina. En osaa peitellä kaikkia nepsy-piirteitäni joten ne pirskahtelevat lievinä omituisuuksina mitä ilmeisesti pidetään ihan rakastettavina. En myöskään koe sosiaalista naisen roolia omakseni, joten olen käytökseltäni hieman ns. maskuliininen ja koen viehättäväni myös kulissi-ihmisiä, ketkä peittävät homoseksuaalisuutta ja kaipaavat naisen statukseksi, mutta eivät halua tutustua syvemmin. Olen myös viehättynyt alitajuisesti kontrolloivista miehistä, ketkä antavat minulle säännöt joita noudattaa. Näytän ulkonäöllisesti todella empaattiselta pehmeiden ulkonäköpiirteiden takia, joten viehätän vielä enemmän vallan haluisia miehiä. Minun on myös todella vaikea käytännössä ollut ymmärtää, ettei muut noudata sääntöjä ja menevät rajojen yli, jos niistä ei pidä kiinni.

Olen uskaltanut lopettaa suhteita nyt jo alkuunsa, jos koen että rajani ylitetään kielloista huolimatta. Olen uskaltanut nyt ensimmäisen kerran tehdä aloitteen miestä kohtaan kenestä pidän myös ihmisenä. Hänen vieressä olen tuntenut ensimmäistä kertaa olevani turvassa toisen ihmisen kanssa. Hänen kanssa suudellessa tunnistin tyypin oikeaksi ja olen hänestä täysin varma omalta osaltani ja näen meidät menevän vaikka naimisiin, ilman mitään ahdistuksen tunnetta. Aikaisempien kanssa suutelu on tuntunut väärältä, mutta olen vain ajatellut että olen nirso ja minussa on vikoja joita myös pitää sietää.

Liian monen miehen pitäminen potentiaalisena kumppanina on altistanut minut seksuaaliselle ja henkiselle väkivallalle, sekä tuhlannut vain aikaani onnettomissa, vaikkakin onneksi lyhyissä suhteissa. Turvallisissakin suhteissa olen ollut onneton ja tuntenut olevani vain töissä, koska en ole vain pitänyt heistä ihmisinä, emme ole viihtyneet yhdessä ja olen kelpuuttanut heidät silti.

Halusin kirjoittaa tämän siksi, että vaikka ulkoapäin jokin asia näyttää helpolta ja kadehdittavalta, se voi olla äärimmäisen voimia vievää, raskasta, traumatisoivaa, traumasta johtuvaa, tunteetonta ja valheellista. Nirsous voi olla intuiitio, mikä kertoo että jos olet erikoistyyppi, tarvit kumppaniksi toisen erikoistyypin ja ilman erikoistyyppiä olet valmis viettämään loppuelämäsi mielummin yksin.