Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen väsähtämisestä ja arjen harmaudesta..
03.01.2011 |
Pitää nyt minunkin avautua tänne, kun en oikein viitsi miehelle tai ystävilleni avautua tästä. MInua on hiljalleen alkanut masentamaan ja ahdistamaan se, ettei elämä oikein enää tarjoa mitään "kohokohtia", mitään sykähdyttävää tai vaikka romanttista. Vaikka siis olen yrittänyt järjestää jotain erilaista tekemistä ja kotonakin olen tehnyt paljon sen eteen, että olisi kiva olla ja kaunista ympärillä. Ja itsestäni olen pitänyt huolta, että pysyisin viehättävänä ja kroppani kunnossa. Ja olen siis aivan tyytyväinen ja sinut ulkomuotoni kanssa. Kodin ulkopuolella riittäisikin kysyntää, mutta kotosalla ei..ja olen ehdottomasti uskollista sorttia.
Miehen kanssa ollaan oltu pian kahdeksan vuotta yhdessä ja olen kuitenkin vasta kolmekymppinen. Tuntuu, että joudun luopumaan intohimosta, halusta ja seksistä liian nuorena. Mikä muu saa pilkkeen silmäkulmaan ja arjen luistamaan, kuin seksuaalinen jännite ja kipinä pariskunnan välillä? Itse olen hukannut itsetyydytyksenikin, kun tulee vain surullinen olo enkä pysty saamaan orgasmia, kun ajatukset karkaavat surullisiin mietteisiin.
Mies syyttää haluttomuuttaan stressistä, jota meillä on ollut taloudellisista syistä. Hän ei kuitenkaan ole tehnyt mitään sen eteen, että tilanne muuttuisi. Nykyisin meillä on seksiä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Teen kyllä joskus aloitteita, mutta ne eivät yleensä johda mihinkään, joten ihan itseluottamukseni säilyttääkseni en viitsi miestä enää vaivata. Miehen aloitteita en edes enää muista, millaistahan se olisi olla haluttu..?
Onkohan minulla jokin kriisi meneillään, kolmenkympin kriisi tai jotain? Luulen, että nämä synkemmät tunteeni ovat lisääntyneet ja vahvistuneet, kun hyvä ystäväni on aloittanut muutama kuukausi sitten suhteen uuden miehen kanssa. Jotenkin olen niin kade, kun hänelle tulvii viestejä ja puheluita, hän kertoilee, mitä he ovat taas miehen kanssa tehneet ja kuinka he suunnittelevat matkoja ja yhteisiä harrastuksia...ja kuinka ihanan kiihkeää heillä on sängyssä. Ja joskus, kun olen treffannut heitä kolmistaan, olen suorastaan itkenyt jälkikäteen, kun olen katsellut, kuinka rakastuneelta ystäväni mies on näyttänyt ja kuinka romanttisesti kohdellut naistaan. Itse en enää edes muista, millaista oli olla haluttu tai saada huomiota naisena ja rakastettuna. Olen toisaalta todella iloinen ystäväni puolesta ja hänen miehensä on tosi ihana ja loistava pari ystävälleni. Mutta on vaikeaa nähdä ja kuulla jotain ihanaa, jota itse kaipaan jo hulluna. Jotenkin olen havahtunut tähän tyhjyyteen nyt nähdessäni ja muistaessani, millaista rakastuneena oleminen voi olla. Tuntuu, että ikävöin jotain, mitä ei ole enää olemassa.
Mitä ihmettä minä teen, että saisin elämänhaluni ja intoni takaisin, että voisin löytää hyviä puolia suhteestani tai piristää sitä? Millä korvaan sen, etten koe itseäni halutuksi mieheni taholta? Millä perustelen jatkoni suhteessamme, joka kuitekin on perustaltaan hyvä? En haluaisi vaihtaa miestä, vaan haluaisin saada intohimon takaisin oman mieheni kanssa. Onko se mahdollista? Kuuluuko parisuhteeseen seksi, intohimo, halu ja seksuaalisuus, vai onko tämä normaalia pitemmässä suhteessa? Tähänkö tyydyn?
Olen puhunut monesti mieheni kanssa, mutta hän aina vaan toteaa, että pitää yrittää tsempata ja koittaa piristää suhdettamme. Mitään konkreettista ei kuitenkaan koskaan tapahdu. Mieheni on ollut minua haluttomampi jo ainakin kolme vuotta. Ketään muuta ei hänellä ole. Olen väsynyt yksin tekemään jotain suhteemme eteen, kun mieheni ei osaltaan muuta mitään.
Ymmärrän, että suhteet ovat alkuvuosina erilaisia ja että jo biologia määrää tietyn alkuhuuman suhteeseen, mutta tuntuu vaan niin surulliselta etten saisi enää koskaan kokea sitä tunnetta, millaista on olla haluttu ja haluta toista. Ja tarkoitan siis seksuaalista halua, mutta myös tiettyä ihailua ja ylimaallista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, jota joskus muistan kokeneeni suhteiden alussa. Haikailenko turhia ja mitä voin tehdä, että oloni paranisi?
Kiitos jos joku jaksoi lukea ja vieläpä kommentoida :)
Kommentit (12)
luettavaksi. Olet hyvin kuvannut oman tilanteesi kuitenkaan loukkaamatta miestäsi.
Olet selvästikin masentunut niinkuin taitaa myös miehesikin olla. Pohtikaa yhdessä miten taas voisitte taas löytää keskinäisen lämpimän yhteyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä helposti voi masentua, kun ei muka tunnu mikään miltään.
Kokeile vielä kerota tunnoistasi miehellesei, jospa se vaikka oivaltaisikin, että asioihin pitää saada muutosta.
Teidän peruselämännehän ei ole huonoa, se vain on tasaantunut...
Toivottavasti tsemppaatte, ja saatte elämän taas maistumaan hyvälle, yhdessä!
en osaa auttaa, kun itseäkin masentaa ja tulevaisuus tuntuu tympeältä. Vain kerron, että tietäisit, ettei teidän osoitteenne ole ainoa, jossa tällaisia fiilareita on.
miten kaipaisin piristystä ja jotain romanttista arkeen ja ihan seksiäkin. Hyvin samalla tavalla olen yrittänyt miehelleni puhua ja kerran kirjoitin kirjeenkin. Ja aina sama juttu, eli keskustellessa päädytään siihen, että mies sanoo, että yritetään nyt jaksaa ja tsempata ja tehdä jotakin kivaa ja piristävää. Ja siihen se sitten jää. Alan olla käyttänyt mielikuvitukseni tähän asiaan, mutta mikään ei ole muuttunut.
Olen ehkä masentunut, mutta oikeastaan vasta nyt ystäväni onnea katsellessani olen alkanut huomata mistä alakuloisuuteni suhteessani johtuu. Kun ei sitä lämmintä yhteyttä oikein löydä yksinään, haluaisin miehenkin yrittävän ja tekevän jotain minun eteeni, mutta ei..vaikka kyllä me nyt ollaan ehdotuksestani halailtu enemmän, kun koin, etten enää pian tunne miestäni fyysisesti. Mutta sekin oli minun aloitteestani ja mieheni tulee halaamaan tai halailemaan sänkyyn/sohvalle kun pyydän, ei siis spontaanisti halua halata tai suudella minua. Ja juuri sitä miehen halua kaipaan ja odotan. Halua minua kohtaan.
En tiedä olenko vain liian vaativa tai että vaalinko jotain ihmeellisiä kuvitelmia millaista suhteessa pitäisi olla. Jotenkin minulta puuttuu käsitys siitä, mitä pitkässä suhteessa on lupa edes odottaa? Ovatkohan odotukseni liian suuria?
Hei ap, tuo, mitä kirjoitat, voisi olla minun kirjoittamaani! Kaikki tuo yllä oleva täsmää minun eläämäni, jopa ystävän tuore suhde, joka jollain tasolla käy kateeksi...
Minäkään en tiedä, mikä voisi auttaa, miten elämään saisi kipinän takaisin. Suhteen lopettaminen ilman "kunnollista" syytä tuntuu väärältä, mutta väärältä tuntuu myös ajatus, että kaikki intohimo elämässä olisi jo kolmekymppisenä takanapäin.
Hyviä neuvoja kaivataan. Paraneeko tilanne vain suhdetta vaihtamalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli mies joka lupasi tsempata, järjestää yhteistä aikaa. Tosin tarinasi poikeeaa omastani seksin määrässä. Sitä on ollut suhteessani (17 vuotta) muutamaa poikkeusta lukuun ottamaatta tyydyttävä määrä.
Hairahduin kijoittelusuhteeseen syyskuussa erään ukkomiehen kanssa, sain kaipaamaani huomiota ja ihailua. Jäin tästä kiinni 27.12.10 loukaten miestäni syvästi. Hävettää ja harmittaa, että näin pitkälle piti mennä, jotta kumpikin meistä heräsi. Nyt tajuan, mitä minulla on ja miheni tajuaa mitä hänellä on. Viikko ollaan nyt tehty töitä parisuhteemme eteen ja monta viikkoa on vielä edessä. Tässä hirveässä teossani oli siis jotain hyvääkin, kauhistuttavaa myöntää. En suosittele tietäni, vaan toivon sydämestäni, teidän keksivän ratkaisun ongelmaanne helpommin.
En arvosta maailmassa ketään niin kuin miestäni. Osittain tämän tapauksen johdosta. En voi käsittää, että kukaan hänen tilanteessaan voisi heti nähdä itsellään kasvun paikan, sen suuremmin syyttämättä minua. Toki häneltäkin tuli "kiitti vitusti" ja paljon muuta, mutta ne kaikki oli ansainnut.
Lopetin jossain vaiheessa yhteisten menojen järjestämisen, en varannut pöytää enkä leffalippuja, ajattelin, että odotan hänen tekevän sen. Ei tehnyt. Onneksi hän ei ole odottanut minun vaihtavan auton renkaita, sillä muuten meno olisi nyt aika liukasta kesärenkailla. :-) Parisuhde ja kumppanuus on sitä, että se joka osaa asiat paremmin ja tuntee omakseen, tekee ne. Parisuhteessa tekemisten ja tekemättä jättämisten laskeminen on huono tie. Tämä olen tajunnut ja sen yritän myös muistaa. Jos rakastaa, mikään kotityö, palvelus ja apu ei ole laskemisen arvoista.
En myös nähnyt yhdessä tekemisen mahdollisuutta arkisissa asioissa. Tämän viikon aikana, olemme luistelleet ja pelanneet lautapelejä yhdessä. (Eli minä olen osallistunut myös, enkä roikkunut esim. FBssä) Olemme vuokranneet koko perheen elokuvan ja tehneet pitsaa yhdessä. Olemme tehenyt lumitöitä ja ripustanut pyykkiä, yhdessä. Olemme menneet samaan aikaan sänkyyn lukemaan kirjaa. Olemme menneet päiväunille, yhdessä. Olemme sivonneet, yhdessä.
Nyt pienin askelin kohti luottamusta ja ihanaa tasapainoista kumppanuutta ja ystävyyttä.
Hyvää vuotta 2011.
Parisuhde ja kumppanuus on sitä, että se joka osaa asiat paremmin ja tuntee omakseen, tekee ne. Parisuhteessa tekemisten ja tekemättä jättämisten laskeminen on huono tie. Tämä olen tajunnut ja sen yritän myös muistaa. Jos rakastaa, mikään kotityö, palvelus ja apu ei ole laskemisen arvoista.
Ja pakko, ap, vielä muistuttaa, että vaikka itse olet varmasti masentunut tilanteestanne ja epätoivoinen ja surullinen, niin jotakin on nyt pielessä myös miehesi taholla, ja hän voi itsekseen olla paljon vakavammin masentunut tai sairastunut kuin ehkä tajuatkaan. MIelestäni hän tarvitsee nyt apua ja tukea. JOs et nyt vähään aikaan odottaisikaan häneltä mitään aloitetta vaan tekisit päätöksen, että esim. kuukauden ajan hellit ja muistat häntä päivittäin halauksilla yms. Huolehdi itse siitä romantiikasta. Hyvällä tuurilla saat miehesi heräämään siihen, että tällainen elämä olisi kivaa tai ainakin ehkä keskusteluyhteys olisi helpompaa näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tehdä jotain todella repäisevää, että mieheni herää siihen, että voi oikeasti menettää minut ellei jokin muutu. Pitääkö minun pettää tai jättää, että mies havahtuu??
En kuitenkaan halua erota, joten ajatus pettämisestä tai edes jostain kirjoittelusuhteesta ei kiinnosta. Uskon kuitenkin, että mieheni rakastaa minua, mutta jotenkin meidän elämämme vain on nyt jämähtänyt tälläiseen intohimottomaan ja haluttomaan harmauteen. Itkettää vaan koko ajan, onneksi mieheni ei ole tänään kotona. En siis hänelle enää itke, koska koen sen nöyryyttäväksi ja es halua että mieheni ahdistuu entisestään.
Aargh, olen niin surullinen ja koen siitäkin syyllisyyttä. Kiva kuitenkin kuulla teistä kohtalotovereista. Tsemppiä teillekin! Koitetaan muistaa, että ollaan vielä hehkeitä ja haluttavia naisia, vaikka miehiltä se tuntuukin unohtuneen.
ap
Pidemmässä suhteessa tulee aikoja jolloin moni asia on harmaata ja ankeaa. Mutta jotta siitä pääsee yli pitää tehdä jotain. Itse yrittäisin seuraavia:
- Puhuisin, puhuisin ja puhuisin miehelle (joka tosin näkisi käytöksestäkin että jotain on vinossa) ja selittäisin syyllistämättä, mutta varmaan kyllä vaatisin joihinkin asioihin muutosta ja jos pitkä aika menisi ilman että älyäisi, niin varmaan räjähtäisin (juu ei hyvä, mutta päästäisin asian sisältäni tällä tavalla)
- Varaisin lomia, sopisin kyläilyjä ja menoja (tosin koko perheenä), jotka piristävät arkea
- Olisin miehen lähellä ja ihan vain hyväilisin ilman seksiä (hieroisin hartioita, hyväilisin poskea, ottaisin syliin)
- Loppujen lopuksi varmaan myös osaisin vähän laskea odotusarvoani
Minulla ja miehellä 20v yhdessäoloa takana. Niitä harmaita aikoja ja väsymystä/stressiä tulee ajoittain. Silti ei seksielämä ikinä ole ollut noin harvaa, jos yli viikon-kahden menee, niin siihen havahtuu. Toisaalta toivoisin välillä että mies haluaisi useammin, mutta joskus se on mies joka haluaa ja joskus useampi aloitus putkeen on minun. Jotainhan on tehtävä että saa seksiä:) Aina en usko edes miehen väsymystä ja joskus yritän itse tsempata että pysyn hereillä. Seksiäkin siis välillä meillä on yrittämällä, kunnes lämpiää kunnolla ja halut tulevat sitä kautta.
Meillä tuntuu että mies ei ole kovin aktiivinen irrottautumaan arjesta. Ne lomat ja menot saan minä aina sopia. Joskus se ärsytti, mutta nyt olen sopeutunut organisaattoriksi. Toisaalta miehessä on se hyvä puoli että kestää arkea todella hyvin, eikä ole pakenemassa ja etsimässä elämyksiä kodin ulkopuolelta.
En odotakaan että suhde on enää samanlainen kuin alkuaikoina. Me olemme miehen kanssa paljon vanhempia ja lapset sekä kotityöt vievät aikaa. Yhteistä on lähinnä ne lapset ja koti. Harrastuksia on koko perheen harrastuksia. Se onni on arjessa, siinä ohessa kun ajellaan laskettelemaan miehen kanssa ehtii puhumaan mieltä askarruttavia asioita. Illalla kun katsotaan telkkaa voin käpertyä miehen syliin, mutta kyllä samaan kasaan mahtuu joku lapsistakin. Keittiössä ruokaa tehdessä voi ohimennen halata toista. Ja kun lasten silmät eivät näe niin voi ohimennen hyväillä niiltä intiimialueiltakin. Koiran kanssa lenkillä käydessä voi puhua kaksimielisiä. Toisaalta voi vitsailla myös jo iästä ja siitä paljonkohan seksiä enää vanhana on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"kuukauden tauot" siinä, että odottaisin mieheltäni mitään tai tekisin itse aloitteita olen kyllä kokeillut. Olen ollut vailla odotuksia ja yrityksiä yli puolikin vuotta, odottanut vain että sitten kun mieheni on valmis, hän tekee aloitteen. Olen kysellyt mikä vaivaa, koittanut keskustella miehen tunteista ja haluttomuudesta, ehdottanut terapiaa yksin tai yhdessä, kysynyt haluaako pitää taukoa suhteessa tai onko mitään mitä voisin tehdä miehen hyväksi. Tuntuu, että kaikki on jo tehty, eikä mikään ole muuttunut. Ja tosiaan jo vuosia on tämä sama meininki jatkunut.
Ja siihen hiljaiseloonhan tottuu, kunnes saa itse nähdä pilkahduksen jostain, mitä ennen oli ja minkä oli jo melkein unohtanut. Ja sitten vasta sattuu ja kokee, että on menettänyt jotain elämälle virtaa antavaa. Tai sitten olen vain pinnallinen hölmö, joka ei osaa arvostaa, sitä, mitä minulla jo on. Ehkä näin. En tiedä, miksi en voi tietää????
ap
avoimin mielin ja silmin...tuskin tuo miehesi ihtohimoisemmassi vanhetessaan muuttuu.(kokemusta on :( )
vakaan suhteen hyviin puoliin, kuten kumppanuuteen, yhteisiin kokemuksiin, huumoriin, yhteiseen elämään ja kotiin, uskollisuuteen ja luottamukseen. Se alkuhuuma menee kaikilta ohi muutamassa vuodessa ja sitten vasta mitataan, että mitä jää jäljelle kun hormoonit hiljenee.
Miksi vertaat suhdettasi ystäväsi suhteeseen?