Tyttäreni häpeää köyhää kaveriaan.
Tyttäreni pitkäaikainen bestis on vähävaraisesta perheestä ja viimeaikoina asia on alkanut hävettää tytärtäni. Ovat nyt seiskalla ja kaverin käyttäytyminen on muuttunut "huomiota hakevammaksi" ja tytärtäni on alkanut hävettää kulkea kaverinsa kanssa. Kaveri nimittäin mm. ompelee omat vaatteensa ja keksii itse "muoti-ilmiöitä" ja antaa tekeleistä tyttärellenikin lahjoiksi. Joululahjaksi tyttö sai kaverilta virkatun amigurumin jossa oli saatekortti "reppumaskotti". Tyttö ei kehtaa käyttää tuota eikä vanhasta villapaidasta kaverin tuunaamia balettisäärystimiä.
Jotenkin tuntuu että kaveri testaa tyttöäni että kehtaako tehdä asioita joita kaveri ehdottaa. Lähinnä näitä kaverin keksimiä "muoti-ilmiöitä". Esim. että kynsilakalla väritetään kännykän kuoret ja sitten raavitaan pintaan avaimella kuvioita. Tyttöni kysyi, saako tehdä niin ja kielsin ettei puhelin mene pilalle, mutta silti oli kaveri usuttanut näin tekemään.
Olen yrittänyt sanoa tyttärelle että pitäisi ihailla kaverin vahvaa itsetuntoa ja uskallusta olla oma itsensä, mutta tuntuu että kaveri pakottaa tytärtäni kloonikseen. Ehkä että olisi joku muukin joka pukeutuu samoin ettei joutuisi olemaan ainoa? Tyttöni ei kuitenkaan halua. Olen yrittänyt myös tukea kaveria esim. antamalla tyttöni vanhoja vaatteita kaverille mutta olen kyllä rehellisesti sanottuna järkyttynyt miten "tuunattuna" olen vaatteet seuraavan kerran tytön päällä nähnyt. ESim. farkut leikkasi lyhyiksi farkkushortseiksi ja leikkasi niistä etuvetoketjun peittävän kaistaleen pois ja lopputulos oli jotenkin roisi. Olemme myös antaneet lahjoiksi H&M:n ja muiden vastaavien lahjakortteja juhlapäivinä mutta viimeksikin tyttö osti sillä järkevien kouluvaatteiden sijasta jonkun kiiltominimekon.
En haluaisi että tyttöni "hylkää" kaverinsa mutta en toisaalta haluaisi tyttöni joutuvan tekemään aina kaverin pään mukaan. Mitä voin tehdä?
Kommentit (37)
Ei vaikuta siltä, että köyhyys olisi se ongelma, vaan hivenen omalaatuinen kaveri. :) Ei hän noita muoti-ilmiöitä jne. varmaan köyhyytensä vuoksi keksi, vaan koska muutoin haluaa olla uniikki ja herättää huomiota.
Oma tytär saa tottakai olla myös sellainen kuin itsestä tuntuu, häntä kannattaa myös kannustaa pukeutumaan sellaisiin vaatteisiin kuin itse pitää hyvänä. Ei kaverin oikkuihin tarvitse mennä mukaan, jos ei niistä tykkää. Voi olla tulevaisuudenkin kannalta hyvä oppi...
Miusta kuulostaa kauhean kivalta mitä tuo tyttö tekee itse! Amigurumi ja säärystimet :)
Miten helkutissa se kaverin perheen (väitetty/ oletettu) köyhyys asiaan liittyy?
Mistä tiedät perheen tulo- ja elintason, sitä kun ei suoraan voi asumisesta, pukeutumisesta yms. päätellä, ei matkoista, ei töistä eikä edes siitä, mitä lapsi kertoo.
Kaveri kuulostaa hauskalta tapaukselta. Hänellä on oma tyyli jo nyt :) Kannusta tyttöäsi olemaan sellainen kuin on ja antamaan kaverin olla omanlaisensa.
Hah, tosiaan mistä tiedät että ovat köyhiä , ehkä ovatkin vain boheemeja kuten monissa akateemisissa perheissä ollaan joita tunnen ( oma mies on lakimies mutta näkisit tyttärensä h&m vaatteet ja eripariset sukat )
Tiedän kyllä tytön perheen tai siis äidin. On työtön. Rahan vähyys on tullut tosi monta kertaa esiin tyttöjen ystävyyden aikana. Aiemmin kaveri puhui useinkin monista asioista että ei ole varaa, äidillä ei ole ollut rahaa maksaa viikkorahoja, mutta nyt on alkanut keksiä aina jotain vaihtoehtoista kun on ollut puheena jokin tyttöni hankinta tai meno. Esim. jos tyttöni on ehdottanut leffaan menoa (Nälkäpeli-ensiilta esim.) niin kaveri on ehdottanut että lainaa teidän videokameraa, tehdään oma leffa. Tyttöni siis harrastaa mm. balettia ja kaveria kovasti kiinnostaa, mutta ei ole perheellä rahaa siihen että voisi itse harrastaa joten on netin avulla harjoitellut joitain liikkeitä ja sitten ehdottaa tytölleni että tekisivät luokan discoon jonkun tanssiesityksen tai näytelmän joulujuhlaan tms. Oma tyttöni ei viihdy keskipisteenä ja häntä häiritsee se että kaveri yrittää häntä mukanaan sellaiseksi vetää.
Tyttöni sanoo että säärystimet olisi balettiin kivat saada ja kaveri ompeli vanhasta villapaidasta, mutta ne ovat niin löysät etteivät pysy päällä ja värikin on räikeä.
Ap.
Aivan ihana tyttö! siis sun tytär sanoi et tahtoo säärystimet niin tää kaveri ompeli sellaiset lahjaksi? upea ystävä, toivottavasti tyttösi oppii arvostamaan tuollaista.
Kuullostaa kekseliäältä nuorelta, köyhyys on asenne enemmän kuin mitään muuta. Mutta nyt viimeisemmän viestisi perusteella ajattelisin, että lasten välejä hiertää persoonallisuuserot enemmän kuin varallisuuserot?
Ap:hän sanoi että seiskalla ovat.
Mutta kaveri siis vaikuttaa olevan luova taiteilijasielu. Eli tosiaan, miten se köyhyys asiaan liittyy. Eikä kai hän nyt mitään kloonia yritä, vaan antaa lahjoja, joista on itse innostunut.
Mielenkiintoinen asenne Ap:llä. Kysymys: Onko omilla ystävilläsi täysin sama maku kuin itselläsi?
Ap on nolo ja opettaa noloja arvojaan jälkikasvulleen
Minua häiritsee lähinnä se että tyttäreni joutuu omalle epämukavuusalueelleen kaverin kanssa. Aiemmin olivat luonteeltaan enemmän samankaltaiset, kaksi hissukkaa, mutta murrosikä on tehnyt kaverista kapinallisemman. Syyslukukaudella oli esimerkiksi houkutellut tyttöni lintsaamaan liikuntatunneilta yhdessä koska kaverilla ei ollut sopivia liikuntavarusteita (sisäpelikengät, luistimet). Pidin tästä ripityksen tytölleni ja lintsaus loppui mutta nyt kevätkaudella oli sitten muutaman kerran käynyt niin että tyttöni oli solidaarisesti "unohtanut" luistimet liikuntapäivänä koska kaverilla ei ole luistimia.
Tyttöäni myös hävettää kun kaveri on innostunut kummallisista tanssijutuista ja "twerkkauksesta" ja tekee sitä joskus koulussakin. On kuulemma noloa.
Ap.
Olin yläasteella samanlainen. Kapinoin kulutuskulttuuria vastaan kulkemalla rikki revityissä vaatteissa jne. En halunnut olla pinnallista MicMac-joukkoa. Tuo vaihe on oman identiteetin etsintää. Onneksi omat, rikkaampien perheiden ystäväni eivät hylänneet minua tuolloin. Itse olin melko kummajainen kyllä ja tahallaan provosoinkin silloin.
Miksi olette antaneet niitä lahjakortteja kun olisitte voineet antaa lahjaksi käytetyt luistimet ja sisäpelikengät? Ja jos joku tanssijuttu nolottaa, niin aina voi sanoa ei, en halua. So simple.
Kuulostaapa ap ikävältä että syytät toista tyttöä mm. siitä että oma lapsesi lintsaa.
Jotenkin tuntuu, että ongelma on siinä että sinä et pysty hyväksymään
a) tyttäresi kasvua ja kapinointia
b) kaveria joka ei sovi sinun sosioekonomiseen statukseesi
c) kaveria joka ei nöyristele sinua antamiesi almujen vuoksi
Get a life ja anna kaikkien kukkien kukkia!
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 19:20"]
Tyttäreni pitkäaikainen bestis on vähävaraisesta perheestä ja viimeaikoina asia on alkanut hävettää tytärtäni. Ovat nyt seiskalla ja kaverin käyttäytyminen on muuttunut "huomiota hakevammaksi" ja tytärtäni on alkanut hävettää kulkea kaverinsa kanssa. Kaveri nimittäin mm. ompelee omat vaatteensa ja keksii itse "muoti-ilmiöitä" ja antaa tekeleistä tyttärellenikin lahjoiksi. Joululahjaksi tyttö sai kaverilta virkatun amigurumin jossa oli saatekortti "reppumaskotti". Tyttö ei kehtaa käyttää tuota eikä vanhasta villapaidasta kaverin tuunaamia balettisäärystimiä.
Jotenkin tuntuu että kaveri testaa tyttöäni että kehtaako tehdä asioita joita kaveri ehdottaa. Lähinnä näitä kaverin keksimiä "muoti-ilmiöitä". Esim. että kynsilakalla väritetään kännykän kuoret ja sitten raavitaan pintaan avaimella kuvioita. Tyttöni kysyi, saako tehdä niin ja kielsin ettei puhelin mene pilalle, mutta silti oli kaveri usuttanut näin tekemään.
Olen yrittänyt sanoa tyttärelle että pitäisi ihailla kaverin vahvaa itsetuntoa ja uskallusta olla oma itsensä, mutta tuntuu että kaveri pakottaa tytärtäni kloonikseen. Ehkä että olisi joku muukin joka pukeutuu samoin ettei joutuisi olemaan ainoa? Tyttöni ei kuitenkaan halua. Olen yrittänyt myös tukea kaveria esim. antamalla tyttöni vanhoja vaatteita kaverille mutta olen kyllä rehellisesti sanottuna järkyttynyt miten "tuunattuna" olen vaatteet seuraavan kerran tytön päällä nähnyt. ESim. farkut leikkasi lyhyiksi farkkushortseiksi ja leikkasi niistä etuvetoketjun peittävän kaistaleen pois ja lopputulos oli jotenkin roisi. Olemme myös antaneet lahjoiksi H&M:n ja muiden vastaavien lahjakortteja juhlapäivinä mutta viimeksikin tyttö osti sillä järkevien kouluvaatteiden sijasta jonkun kiiltominimekon.
En haluaisi että tyttöni "hylkää" kaverinsa mutta en toisaalta haluaisi tyttöni joutuvan tekemään aina kaverin pään mukaan. Mitä voin tehdä?
[/quote]
Erittäin hauskan oloinen kaveri! Huonoa on tietenkin se, ettei tyttäresi uskalla ilmeisesti kertoa omaa mielipidettään asioista kaverilleen. Tytölle kanattaisi painottaa että kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä ja jos kaveri ei hyväksy sitä niin on huono kaveri.
Mä voi ottaa sen amigurumin, en osais itse tehdä... Jos kaveri osaa tehdä ja tuunata juttuja niin voisiko tytöt tehdä yhdessä vaikka vaatemalliston? Niin että tyttäresikin maku otettaisiin huomioon? Voisit vaikka hommata kangasta, kirpparivaatteita, kangastusseja/värejä ja vähän ohjailla toimintaa?
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 19:51"]
Trollllll-lolololololoooooooo
[/quote]
Toivottavasti ei oo trolli, nuo tytöt kuulostavat tosi kivoilta. Ainahan kaverisuhteessa on ongelmia.
Tulen jotenkin surulliseksi kun luen näitä. kerro tyttärellesi että hän on hänen kaverilleen tärkeä ihminen, ja vaikka hänen tempaukset joskus menee vähän överiksi, niin joskus aikuisena tyttäresi tulee muistamaan nämä hetket kyynel silmissä.
isä
No on sullakin vähän kumma asenne, jos nyt yhtään ymmärsin tätä. Kannusta tytärtäsi olemaan oma itsensä ja eritoten hyväksymään muut sellaisina kuin ovat. Erilaisuus on rikkautta.