Miten voisin tehdä töitä vähemmän?
En millään jaksa tehdä töitä 8 tuntia viitenä päivänä viikossa. Tuntuu, että muulle elämälle ei jää mitään aikaa. Eikä siitä rahastakaan ole hyötyä, kun ei ole aikaa matkustaa. Olen lopettanut aina puolen vuoden sisällä jokaisessa työpaikassa, jonka olen onnistunut saamaan.
Mutta en halua elää sosiaalituilla. Luulen, että jaksaisin hyvin tehdä töitä esimerkiksi kolme päivää viikossa tai niin, että työpäivät olisivat korkeintaan kuuden tunnin pituisia. Mutta ei tähän taida olla uusilla työntekijöille mahdollisuutta. Eikä oikeastaan muutenkaan omalla alallani.
Onko mitään alaa, jossa tällainen olisi mahdollista? Haluan ansaita itse rahani, mutta en halua, että koko aikani menee työntekoon. Pärjään hyvin vähemmälläkin rahamäärällä.
Kommentit (19)
Sit on vielä kausitöitä: puutarha-alalla, kattolumityöntekijänä, asfalttimiehenä, hiihtokeskustyöntekijänä, koulukuvaajana...
Olen alalla, missä juuri minun työpanoksellani on merkitystä. Jos sairastun, projekti ei etene.
Voiko jo työhaastattelussa kertoa, ettei pysty tekemään töitä viitenä päivänä viikossa? Mietin, että ei varmaan tuolla tavalla saa kovinkaan helposti töitä.
Riippuu ihan työstä. Tiedän paljonkin paikkoja, joihin haetaan juuriiin osa-aiiaista tekijää.Hae niitä töitä.
Ihan kuin minun suustani. Minullekin riittäisi vähempi.
Eihän se projekti etene, jos työt on jaettu vain sinulle. Mutta jospa alunperinkin projektia jakaa kaksi osa-aikaista, niin silloin se lyhennys ei ole ongelma. Nää asiat täytyy suunnitella kokonaisvaltaisemmin kun vaan "mä haluun olla perjantaisin kotona".
Teen kolmepäiväistä viikkoa, kaupan alalla (asiakaspalvelijana toimistossa). Jos kaupan ala tosiaan liksan ja työnkuvan puolesta kelpaa, niin osa-aikaisia hommia on hyvin tarjolla. Olin itse ennen kokoaikainen, mutta ihan ilmoitusluontoinen asia oli kolmepäiväiseen viikkoon siirtyminen.
Mulla jää käteen yleensä n. 1000-1200 euroa kuussa, enkä tee iltaa ja viikonloppua oikeastaan ollenkaan. Vapaa-aika on mulle paljon arvokkaampaa kuin raha, ja muutenkin elän ja harrastan aika edullisesti - lenkkeilen, luen, kokkailen, vain muutaman kerran vuodessa matkustelen.
Tuttu opettaja väitti vuosia, ettei voi tehdä lyhennettyä viikkoa, koska koulussa ei kukaan muukaan tee.
Kunnes kysyi ja rehtori sanoi heti asian hoituvan, lukujärjestykseen vaan laitetaan yhdelle päivälle aineet, joita tää ei sitten vaan luokalleen opeta, esim. liikunta, valinnaisaine ja uskonto. Helppoa oli.
Jos on lapsia (en nyt muista mikä se raja oli, olisiko ollut että nuorin korkeintaan 9?) niin saa pitää osa-aikaista hoitovapaata ja tehdä 80% työaikaa. Mun työpaikallani on useampiakin asiantuntijatehtävissä olevia naisia jotka tekevät näin. Toki palkasta otetaan se 20% pois, mutta osan siitä hyvittää progressiivinen verotus.
Jos vaan mahdollista, suosittelen lämpimästi. Olen tehnyt näin jo 10 vuotta, hoitoalalla helppoa kuin heinänteko. Muutaman vuoden olin osittaisella hoitovapaalla, nyt on vaan sopimus työnantajan kanssa. Auttaa jaksamaan hyvin.
Mahtavaa kuulla, että tämä saattaa olla pelkällä ilmoituksella hoidettu. En ole koskaan kehdannut ottaa asiaa työpaikoillani esille, koska häpeän sitä, etten henkisesti jaksa tehdä sitä perinteistä 40-tuntista viikkoa ja päädyn aina lopettamaan työt. Ja ajattelin, että se on yrityksellekin hankalaa, jos joku ei voi tehdä täyttä työpäivää, kun joudutaan hankkimaan sitten joku, joka tekee ne puuttuvat tunnit.
Mulla sama unelma. Onneksi olen hoitoalalla ja teen keikkatyötä. Saan siis tehdä töitä juuri niin paljon tai vähän kuin haluan ja lomailen milloin huvittaa. Tämä on unelmien täyttymys! Tietenkin teen töitä mahdollisimman vähän :)
Tehkää max 70% työviikkoa niin voitte hakea liitosta soviteltua..
Hoitoalalla keikkatyötä. Otat vastaan niin paljon/vähän ja silloin kun sinulle sopii... Laske vain etttä kuinka monta työvuoroa sinun täytyy tehdä kuukaudessa että pärjäät. Esim viikonloput jos teet töitä niin varmasti pärjäisit pelkästään sillä... tai arkiyövuorot niin tienaat jo melkoisesti parilla yövuorolla viikossa.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 13:50"]
En millään jaksa tehdä töitä 8 tuntia viitenä päivänä viikossa. Tuntuu, että muulle elämälle ei jää mitään aikaa. Eikä siitä rahastakaan ole hyötyä, kun ei ole aikaa matkustaa. Olen lopettanut aina puolen vuoden sisällä jokaisessa työpaikassa, jonka olen onnistunut saamaan.
Mutta en halua elää sosiaalituilla. Luulen, että jaksaisin hyvin tehdä töitä esimerkiksi kolme päivää viikossa tai niin, että työpäivät olisivat korkeintaan kuuden tunnin pituisia. Mutta ei tähän taida olla uusilla työntekijöille mahdollisuutta. Eikä oikeastaan muutenkaan omalla alallani.
Onko mitään alaa, jossa tällainen olisi mahdollista? Haluan ansaita itse rahani, mutta en halua, että koko aikani menee työntekoon. Pärjään hyvin vähemmälläkin rahamäärällä.
[/quote]
Saneeraa itsesi ulos firmasta.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 15:34"]
Jos on lapsia -- niin saa pitää osa-aikaista hoitovapaata ja tehdä 80% työaikaa.Toki palkasta otetaan se 20% pois, mutta osan siitä hyvittää progressiivinen verotus.
[/quote]
Joissakin paikoissa vain käy niin, että joutuu tekemään samat hommat lyhyemmässä ajassa, ja sillä pienemmällä palkalla. Tai vähintään työkavereistä löytyy niitä, jotka marmattavat jatkuvasti, kun joutuvat tekemään enemmän näin osa-aikaisten takia. Sinällään ihan oikein marmattavat; eihän toisen vapaan pitäisi suoraan olla toisen taakka. Ainakin omassa kaveripiirissä on todettu tämä.
Minä teen osa-aikatyötä ja tulen vähällä toimeen. Tosin näin 10 vuoden jälkeen huomaa, että kaipaa välillä vähän isompaakin palkkaa. Ei minua kuitenkaan näin vanhana kukaan enää palkkaa kokopäivätöihin.
Toi onnistuu alalla kuin alalla kun perustelet ja valmistelet hyvin.
Henkilökohtaisena avustajana, myyjänä, ohjaajana (liikunta/ vapaa-ajan harrasteet), siivoojana, postinjakajana, bussikuskina taas joudut kampailemaan, että saisit kokopäivätyön.