Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte uhmaikäistä?
06.06.2014 |
Minulla on kohta voimat ja hermot loppu enkä jaksa enää edes olla johdonmukainen kun säännöistä ja rutiineist ei ole mitään iloa. Lapsi täyttää parin kuukauden kuluttua 3.
Kun hänelle selittää asioita hän vastaa "En nyt halua kuunnella" ja huutaa niin ettei puheeni kuulu.
Joka ikisestä asiasta pitää tapella.
En jaksa enää.
Kommentit (10)
Todella tutun kuuloista.. Täälläkin valitaan tappelut, joka asia ei ole taistelun arvoinen. Onneksi pahimmat "kohtaukset" sattuvatkin aina joko kotona tai isovanempien luona, yleisillä paikoilla ei ole kovin monta kertaa joutunut tappelemaan.
Tänään vain taas meni hermot,, Olimme lähdössä serkkuni luokse, lapsen piti käydä potalla, vaihtamassa vaipan ja vaatteet ja sitten menoksi, Siitähän sitten alkoi pelleily, ei voi tulla potalle, tulee vessaan ja rimpuilee heti kun vaatteet piti ottaa pois, vaippaa ei saa riisua. Väkisin ei kannata, lapsi rimpuilee niin että päättyy aina siihen että hän loukkaa itseään.
Lapsi kuitenkin ymmärtää hyin puhetta, joten ilmoitin että jos ei käy potalla niin ei voida lähteä mihinkään. Juu, kyllä hän tulee... ja vessassa kun llaan alkaa uudestaan pelleily. Sanoin että lasken viiteen (toimii uht uein), jos ei ole potalla ennen kuin pääse viiteen ei mennä. No, ilmoitin sitten serkulle että tänään ei päästäkään ja siitä sitten alkoi taas huuto kun ei menty. Sanoin että mennään takapihalle leikkimään, mutta ensin pitää olla kuiva vaippa. Pelleily alkoi uusiksi. Ei menty yhtään mihinkään kun en vain jaksa.
Paska äiti-olo taas.
Nyt touhuaa isänsä kanssa, minä korjaan hermoja hetken aikaa roikkumalla netissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tuo porta-vaippa-pukemis-pelleily on niin tuttua... Mulla on vähän helpottanut se, että huomasin, ettei se lapsi oikeasti itsekään tiedä, mitä haluaa. Hetken päästä voi ääni kellossa muuttuakin.
Tuon ikäisessä lapsessa on se hankala juttu, että vaikka meilläkin lapsi ymmärtää puhetta ja puhuu hyvin, siellä pään sisällä on vielä niin ristiriitaiset halut ja toisaalta varmasti syy- ja seuraussuhteet täysin hakusessa. Toki niitä varmasti kannattaa opettaa johdonmukaisesti, siis jos sanotaan, että ei voida lähteä, jollei ole pissattu pottaan ja puhtaat vaatteet päällä ym., niin ei sitten myöskään lähdetä.
2
Päivä ja uhmakohtaus kerrallaan. Vielä ei oo tullut tunnetta etten jaksaisi. Vanhin pian kolme ja nuorempi vähän reilu vuoden, joten kaksi pässinpäätä :) nuorempi ei varsinaisesti uhmaa tietty, kunhan on omapäinen. Vanhempi ymmärtää kyllä jo puheen ja miksei saa tehdä, mutta uhmata pitää. Antaa mennä vaan, tervettähän se on :) tsemppiä! Ole ylpeä vahvatahtoisesta lapsestasi ;) näin mä itseäni lohdutan :D
Lapset ovat kovin erilaisia. Minulla on vain yksi ja olen päässyt tosi helpolla. Koko uhmaikä meni vähän sitä odotellessa, että milloin se oikein alkaa. Samoin murrosikä - ainoa havaittava käytöksen muutos oli aamuärtyisyysi. En tiedä, tarkoittaako tämä sitä, että pojastani tulee jees-mies, joka joutuu heti tohvelin alle ja töissä muiden juoksupojaksi... jää nähtäväksi. Juuri jokin aika sitten kysyin häneltä, miten hän on ollut niin helppo eikä ole koskaan esim. kiukutellut kaupassa. Hän vain totesi tienneensä, ettei se mitään auttaisi. En tosiaan tiedä, olenko niin mestarillinen kasvattaja, vai onko lapseni vain luonnostaan noin helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En alennu uhmaikäisen tasolle. En ota mitään stressiä sen temppuiluista, siinäpähän kokeilee. Pysyn ihan rauhallisena enkä ala kilpahuutoon. Vaikka se karkaisi jäähyltä sata kertaa, vien sen satayksi kertaa takaisin.
Joo, ei tuollainen kausi kovin kauan kestä, meillä on pahimmillaan kestänyt muutaman viikon. Ei vaan saa antaa periksi, vaan pitää ne rajat, lapsen turvallisuuden tunteen suojaamiseksi. Ja jos pitää lapsen tuossa iässä kurissa, menee murrosikäkin helpommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on kestänyt noin vuoden jo...
ap
täällä marraskuussa 4 v tytön yh äiti. meillä niin mahottomaksi mennyt koko tilanne et en tiiä kuin enään jaksan, olen jo vakaasti sitämieltä että anna koko aikaisen huoltajuuden tytön isälle. en vain tiedä miten ja olenko sitihan paska... massussa matkaa toivottu uusiaarre, mutta en ole illoinnut ollenkaan kun uhmaikäinen vie draamallaan kaiken energian. aamuisin en haluaisi nousta sängystä ylös lainkaan kun pelottaa jo päivän kiukut. en tunne lastani enään. enään taidot ja voimat ei riitä laskemaan edes kymmeneen. mitä tehdä? saakohan jostain apua?
Kuulostaapa tutulta! Meillä on myös säännöt ja rutiinit pidetty hyvin johdonmukaisina, mutta eivät ne kyllä ainakaan täällä päin auta uhmaan. Lapseni on suunnilleen saman ikäinen, täyttää syksyllä 3.
Meilläkään ei uhmakohtauksen sattuessa puhe mene perille - mutta sen jälkeen kyllä. Ehkä kannattaa hoitaa keskustelut jälkikäteen, sitten kun lapsi on rauhoittunut? Meillä on alakerrassa portteja, joiden taakse lapsen voi panna rauhoittumaan. Meillä lapsi rauhoittuu kyllä huutorupeaman jälkeen, ja tuntuu ihan oikeasti auttavan, kun joskus saa päästellä niitä höyryjä oikein kunnolla.
Olen myös yrittänyt vähän valita niitä taisteluja, eli en puutu asioihin, jotka ei ole oikeasti tärkeitä. Erilaisissa tilanteissa yritän motivoida lasta sellaisten asioiden kautta, joista hän tykkää. Esim. hän tykkää kerätä tavaroita, auttaa tiskien kanssa ja viedä tavaroita paikasta toiseen. Siksi on usein parempi pukea siirtymävaihe (ulos, pukeminen, nukkumaanmeno, lähteminen ym.) tehtäväksi, jossa autetaan äitiä.
Mutta tosi usein menee hermo ja taannun välillä aivan täysin uhmaikäisen tasolle. Oon viimeisilläni raskaana ja se kiristää hermoa. En myöskään pysty fyysisesti panemaan kampohin lapselle, esim. kantamaan rimpuilevaa lasta pois tilanteesta. Oon huutanut lapselle niin paljon tässä viime aikoina, että ihan kauheaa. Välillä kuitenkin tulee myös onnistumisia. On tämä raskasta aikaa!