Onko sinulle sattunut koskaan mitään TOSI NOLOA miesten aikana?
Tuli vain mieleen, kun kaveri on raskaana ja työpalaverissa siltä oli päässyt iso äänekäs pieru (raskausmaha kun painoi). Ja työkaverit kaikki miehiä. Ai, että me ollaan tänään naurettu sille jutulle. Ne miehet oli varmaan, ett "siistii" ;D
Kommentit (28)
No kerran nuorena on. Vieläkin hävettää. Ajeltiin Virroille Rantarokkiin. Minä, poikakaverini ja hänen neljä kaveria. Mun kumppani oli kuskina ja me muut jo aloiteltiin juomalla kaljaa. Sitten pojat pysähtyivät kuselle tien varteen ja mä teeskentelin, ettei ole hätä, kun en kehdannut ruveta pyllistelemään niitten aikana. Poikakaverini vielä varmisti, etteikö sua kuseta yhtää ja olin ihan pokaana, että ei. Kunnes loppumatkasta alkoi tulla niin tajuton hätä. Lopulta pyysin päästä huoltoasemalle, mutta jätkä oli ihan, että pari kilsaa enää, pidätä nyt se hetki. Rantarokin festarialueelle olikin hirvee autojono ja lopulta mun oli pompattava autosta ja yritin juosta metsään kuselle. Minun onnella kaaduin oksaan ja samalla kusin iloisesti housuuni. Tosi "voitaja fiilis" oli, kun kömmin takas autolle ;). Arvatkaa vaan sainko kuulla kuittailuja vuosia sen jälkeen. Terkkuja vaan tutuille :D
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:25"]

[/quote]
Hei ap, nämä eivät ole ollenkaan hauskoja. Mene tekemään läksyt.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:12"]
Tuli vain mieleen, kun kaveri on raskaana ja työpalaverissa siltä oli päässyt iso äänekäs pieru (raskausmaha kun painoi). Ja työkaverit kaikki miehiä. Ai, että me ollaan tänään naurettu sille jutulle. Ne miehet oli varmaan, ett "siistii" ;D
[/quote]
Mua ainakin naurattaa ihan hulluna. Myötähäpeästä repeilen ja ikä on 35v
Mikä tosikko siellä nurisee?? Joo on sattunut röyhy kirkossa ja miehiä oli yllättäen lähettyvillä ;D
No, viime viikolla muksu karkas uimahallin saunasta suoraa miesten puolelle ja mä ehdin vetästä vain uikkarit käteen ja vähän itseni peitoksi kun pelkäsin, että lapsi juoksee syvään altaaseen. Oli varmaan hieno näky...
XD ai kamala. Ei ole mitään noin noloa sattunnu..
Oltiin seurusteltu kuukausi tai pari miesystäväni kanssa, kun eräänä yönä heräsin omaan valtavaan pieruuni. Mies nukkui vieressä eikä huomannut mitään. Pieru tuli kuitenkin reilun ripulin säestämänä, joten lakanat olivat paskassa ja haju kitkerä. Paniikissa siinä pyyhin paperilla ja pyyhkeillä isoimmat lörökohdat pois. Oman peittoni laitoin suoraan pesukoneeseen odottamaan pesua, mutta paskaa oli paljon aluslakanassakin. Onnistuin lopulta hitaasti kiskomaan lakanan pois miehen alta. Koko tämän sekoilun ajan pelkäsin, että mies herää. En olisi tiennyt miten selittää tilanne. En myöskään muista, miten selitin aamulla sen, ettei mulla ollut peittoa ja aluslakanakin oli kadonnut.
Myöhemmin olen tämän hänelle paljastunut ja vain nauretaan asialle.
Miesten aikana?
Mitä murrettä tää nyt on?
Apua , ma repesin tuolle ripulille :D
minä unohdin kerran pukea uikkarit päälle ennen kun menin altaaseen uimaan umihallissa... olin siis jotain 9v, mutta kyllä hävetti
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:55"]
Miesten aikana?
Mitä murrettä tää nyt on?
[/quote]
Miesten, naisten, lasten aikana, siis lasten läsnäollessa. "Älä kiroile lasten aikana." Yleiskieltä.
No vedin vahingossa kavereiden kaa parin promillen kännit, en tiiä miten onnistuin niin vähillä juomilla :D Mies juotti mulle yöllä aika paljon vettä ja aamulla herättiin siihen kun olin pissannu sänkyyn D:DD
Olin tällöin lapsi, mutta isoveljen kavereiden kanssa majaleikissä. Isovelin kaverit auttoi minut puumajaan ja olin tyytyväinen niin kauan kunnes minulle iski kauhea kakkahätä. Majasta ei ollutkaan niin helppo tulla alas. Pojat osasivat laskea alas köyttä, mutta minä n. 8v en. Ja maja oli niin korkealla, etten uskaltanut hypätä. En kehdannut keroa pojille, että kakka meinaa tulla housuun. Valitin vain, että kiire kotiin. No lopulta pojat hakivat tikkaat, kun minulta meinasi itku päästä. Tikkaita hakiessa jo kakka oli kovasti työntymässä housuun. Alas päästyäni pojat rupesivat väittelemään, että kuka pieraisi ;D. Posket punaisina juoksin kotiin. Kotona isä vielä "raivosi", kun en ollut tullut ajoissa kotiin vessalle :/. Ei ollut minun paras päiväni.
On sattunut Juu..osittain kyllä miehenikin aiheuttama.olin just synnyttänyt ja alapäässä tikit..meinas paskattaa ja pelkäsin.että tikit repeää ulostamisen aikana.pyysin miestä hakemaan levolacia apteekista ulostamisen helpottamiseen.istuin sohvalla ja imetin vauvaa.mies toi ison mukin mehua,johon pyysin sekoittaa levolacia.join ja nopeasti alkoi toimia..paska vaan pärisi kovalla paineella housuun..annoin vauvan miehelle ja nopeaa suihkuun itseäni siivoamaan..itkin ja häpesin naiseuttani..sitten selvis,että mies oli laittanu melkein koko mukin levolacia ja mehua ei nimeksikään..ainakin toimi ja vaikeudesta ulostaa..ei tietoakaan.
Ai hyvänen aika :D. Alakulo ainakin helpotti :D. Lisää kiitos!!!
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:55"]
Miesten aikana?
Mitä murrettä tää nyt on?
[/quote]
Miesten, naisten, lasten aikana, siis lasten läsnäollessa. "Älä kiroile lasten aikana." Yleiskieltä.
[/quote]
Yleiskielinen ilmaisu on "älä kiroile lasten seurassa / kanssa / läsnäollessa". En tiedä, miten määrittelet yleiskielen, mutta "lasten aikana" ei ole yleisesti käytetty ilmaus. Jos olisi, sitä myös näkisi joskus jossain. Olisi kiinnostavaa tietää, missä päin Suomea ap asuu.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:55"]
Miesten aikana?
Mitä murrettä tää nyt on?
[/quote]
Miesten, naisten, lasten aikana, siis lasten läsnäollessa. "Älä kiroile lasten aikana." Yleiskieltä.
[/quote]
Yleiskielinen ilmaisu on "älä kiroile lasten seurassa / kanssa / läsnäollessa". En tiedä, miten määrittelet yleiskielen, mutta "lasten aikana" ei ole yleisesti käytetty ilmaus. Jos olisi, sitä myös näkisi joskus jossain. Olisi kiinnostavaa tietää, missä päin Suomea ap asuu.
[/quote]
No, minä olen nähnyt ja kuullut sitä käytettävän. Tässä esimerkkejä Google-haulla:
https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=OrhrU8zrCoWA8Qe_hIGoBw#q=%22lasten+aikana%22
Tämä ei ole mikään oikeinkirjoitusketju helvetin paskanaamat XD minulle ainakin kelpaa tuo miesten aikana :D:D:D aahhahhahaa hävettää.
Oma noloin asia on ollut se kun mieheni kanssa seksiä harrastaessa pääsi pieru. Takaapäin oli tulossa ja levitti pakaroita niin suhahti kunnolla munia vasten :D.. hävetti
Lisääääää! Pilkunviilajat, älkää lukeko jos ärsyttää.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 18:12"]
Tuli vain mieleen, kun kaveri on raskaana ja työpalaverissa siltä oli päässyt iso äänekäs pieru (raskausmaha kun painoi). Ja työkaverit kaikki miehiä. Ai, että me ollaan tänään naurettu sille jutulle. Ne miehet oli varmaan, ett "siistii" ;D
[/quote]
Sun ikä on varmaan 14v? Tosi siistii hei joo.