Onko tämä oikea peruste hylätä hoitotyön työharjoittelu?
Jos sairaanhoitajaopiskelija ei kysele tarpeeksi asioita?
Kommentit (33)
Minäkin sain joskus palautetta siitä, etten kysellyt riittävästi. Oikeasti tunsin olevani lähinnä tiellä, ohjaajallani oli välillä niinkin tärkeitä asioita hoidettavana kuin osaston joulukoristelut. Kun yritin kansliassa kysyä jotain, se ei onnistunut kun ohjaajan ajatukset menivät kirjaamisen lomassa sekaisin. Minä luin perehdytyskansiosta ohjeita potilaan erilaisiin toimenpiteisiin valmisteluun ja tein niiden mukaan, ei minun sitten enää tarvinnut varmistaa kuinka usein pitää potilaalle käydä antamassa uusi lasillinen nestettä tyhjennystä varten.
Sama homma minullakin. Tykkään enemmän tarkkailla ympäristöä ja hoksata kaikkea ominpäin, kuin kysellä heti. En tietenkään jättäisi mitään sellaista kyselemättä joka vaarantaisi potilaat. Aiemmin olin sitä tyyppiä että kysyin kaikesta ennenkuin ajattelin edes loppuun. Monta huonoa kysymystä on jäänyt kysymättä sillä että olen ajatellut itse.
Siihen kysymiseen pitää osata ottaa oma tilansa. Eli ei edes katsoa, sopiiko kysyä, koska on työyhteisöjä joissa ei ole olemassa rauhallista hetkeä kysymyksiä varten. Kansilassa on aina joku hiljaisella raportilla, tai on kiire, tai siinä on potilas kuulolla, tai kahvitauolla pitää nyt jutella siitä kuinka taas pitäis laihduttaa ja jos tämän kerran nyt kuiteskin ottais pullaa ja voisko harjoittelija olla kerrankin hiljaa, kiitos. Jos ei vaan mene ja kysele, ja jaksa ottaa aina uudelleen vastaan niitä tuhahteluja ja sitä että työkaverit katsovat paljonpuhuvasti toisiaan ennen kuin vastaavat, niin tosiaan saa ihan itse pähkäillä asioita. Kuitenkaan niitä ei voi tietää jos ei kysy, koska eri osastoilla on eri systeemit, asioihin voi olla poikkeuksia ja ylipäänsä osa asioista on sellaisia, että nyt vaan on sovittu näin.
Itsekin opettajana olleena sanoisin,että vastuu harjoittelun onnistumisesta on ohjaajalla. Tietenkin myös oppilaitoksen pitäisi olla ajan tasalla, että kenenkään harjoittelun hylkääminen ei tulisi yllätyksenä. Joka tapauksessa katsoisin, että se on harjoittelunohjaajan virhe, jos ei edes ajoissa ole ohjattu opiskelijaa, jotta olisi voinut muuttaa toimintaansa ja onnistua paremmin.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:11"]
Ei ole mikään peruste.
[/quote]
Miten niin? Vaarantaahan se potilasturvallisuuden.
Millä perusteilla olette hylänneet ohjauksessanne olleita opiskelijoita?
No mitä siitä on seurannut ettei kysele? Ettei ole tehnyt mitään vai että on tehnyt väärin asioita?
Ei. Se voi olla peruste, että ei osoita mitään kiinnostusta, mutta kiinnostusta voi osoittaa muutenkin kuin kyselemällä ohjaajalta. Keskusteleeko asioista ohjaajan kanssa? Perehtyykö asioihin esim. kirjallisten lähteiden avulla? Tutustuuko esim. potilaiden hoitosuunnitelmiin oppimismielessä? Hakeutuuko oma-aloitteisesti oppimistilanteisiin?
Jostain syystä sh-koulutuksessa puhutaan liikaa kyselemisestä. Jotkut opiskelijat ottaa siitä paineita ja keksii kysymyksiä kysymisen vuoksi, mikä ei ole kovin hedelmällistä kenellekään.
Jos ohjaaja on epävarma opiskelijan oppimisen tasosta, voi hän myös esittää kysymyksiä: "tiedätkö, miksi toimimme tässä tilanteessa näin?". "mikä hoitomenetelmä sinun mielestäsi sopisi parhaiten tälle potilaalle?" yms.
Kyseleminen osoittaa kiinnostusta tekemäänsä työtä kohtaan, kertoo myöskin halusta oppia uutta/saada vahvistusta jollekin asialle.
Jos kohtaisin opiskelijan, joka ei osoita mitään kiinnostusta ko alaa kohtaan, saattaisin hyvinkin ottaa puheeksi, miksi ylipäätään on koulussa.
onko syy hylätä, sitä en osaa sanoa.
Toisaalta oppimiseen kuuluu tiedonhankinta ja mikä on helpompaa kuin kysyä ammattilaisilta..
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:16"]
No mitä siitä on seurannut ettei kysele? Ettei ole tehnyt mitään vai että on tehnyt väärin asioita?
[/quote]
Ei ole oppinut niin paljon, kuin olisi voinut. Ohjaakaan ei voi tietää, mitä opiskelija osaa, jos hän ei tuo tietämystään ja tietämättömyyttään esiin.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:11"]
Ei ole mikään peruste.
[/quote]
Miten niin? Vaarantaahan se potilasturvallisuuden.
Millä perusteilla olette hylänneet ohjauksessanne olleita opiskelijoita?
[/quote]
Millä perusteella se, että opiskelija ei jatkuvasti kysele, vaarantaa potilasturvallisuuden? Jotkut oppii paremmin seuraamalla hoitotilanteita kokonaisuutena kuin keskeyttämällä ohjaajan työskentelyn jatkuvalla kysymystulvalla.
Monet fiksut opiskelijat hankkivat tietoa myös puhumalla potilaiden kanssa. Kyselevät potilailta, miten mikäkin sairaus oireilee ja miten hoito on vaikuttanut. Tämä voi helposti jäädä ohjaajalta huomaamatta.
Jos opiskelija ei kyse tarpeeksi, on ohjaajan otettava asia puheeksi hyvissä ajoin. Voihan olla niinkin, että tunnelma osastolla on kiireinen ja tyly, harjoittelija tuntee olevansa vaan tiellä ja yrittää olla näkymätön ja vaivaton koska saa muuten opastuksen ja asiallisen ohjauksen sijasta osakseen tiuskimista ja tylysytä ja muistutuksen siitä, että kunnon töitä ei saa tehtyä kun teitä perkeleen opiskelijoita pyörii jatkuvasti jaloissa. Tällaisiakin harjoittelukokemuksia kun on monella.
Mikä esti ohjaajaa ottamasta asiaa esille jo harjoittelun alussa, jotta opiskelija voi korjata käytöstään? Eikö myös ohjaajalla ole vastuu nimenomaan ohjata oikeaan toimintaan? Minkälainen ammattitaidoton tumpelo antaa harjoittelijan toimia väärin viikkokausia ja mainitsee siitä vasta sitten, kun käytöksen korjaaminen on sen harjoittelun osalta jo mahdotonta?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:16"]
No mitä siitä on seurannut ettei kysele? Ettei ole tehnyt mitään vai että on tehnyt väärin asioita?
[/quote]
Ei ole oppinut niin paljon, kuin olisi voinut. Ohjaakaan ei voi tietää, mitä opiskelija osaa, jos hän ei tuo tietämystään ja tietämättömyyttään esiin.
[/quote]
Jos et tiedä hänen oppimisen tasoaan, ettekö ole keskustelleet? Ohjaamisen pitäisi olla paljon muutakin kuin se, että opiskelija työn lomassa kysyy ja ohjaaja vastaa. Itse pidän opiskelijoideni kanssa keskusteluita. Varataan tietty määrä aikaa, mennään erilliseen huoneeseen ja keskustellaan erilaisista asioista vastavuoroisesti. On ohjaajallekin hedelmällistä kuulla, miten opiskelija on erilaiset tilanteet kokenut.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:23"]
Millä perusteella se, että opiskelija ei jatkuvasti kysele, vaarantaa potilasturvallisuuden?[/quote]
Ei opi asioita ja tekee liikaa omia olettamuksia, kun ei kysy, miksi asia tehdään näin. Opiskelijalle voi jäädä vääriä tapoja toimia. Ja valmistuttua oikeissa töissä pitää kysellä työkavereilta, jos ei ole jostakin asiasta varma, eikä toimia ominpäin.
No ei todellakaan ole. Ihan mielivaltainen syyhän tuo olisi. Ohjaajan vastuulla on kertoa oppilaalle, mitä hän odottaa ja korjata oppilaan käytöstä. Puhumalla suoraan, ei vihjailemalla niin ettei kukaan sitä ymmärrä. Hoitoalallakin on erilaisia ihmisiä, jotka hakeutuvat erilaisiin työtehtäviin ja tämä rikkaus on kestettävä. Kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä toimi samalla tavalla ja se on ihan ok.
Huomenna kun/jos menet töihin, sano opiskelijalla: "Olen ihmetellyt sitä, että et ole kysellyt kovin paljoa. Mitä itse olet mieltä? Mistä se johtuu?" Valaisee tilannetta varmasti enemmän kuin av-palstalla avautuminen.
Ainakin se, jos et hänelle tästä mitään sano, mutta sitten arviointikeskustelussa yllättäen hylkään harjoittelun, on varsinainen selkäänpuukotus. Minulla oli kerran yksi opiskelija, jolle oli näin tehty. Hän olikin sitten myöhemmin aika neuroottinen. Kyseli kaikkea kaiken aikaa. Ymmärsin tosin hyvin, miksi hän näin toimi.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:35"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:23"]
Millä perusteella se, että opiskelija ei jatkuvasti kysele, vaarantaa potilasturvallisuuden?[/quote]
Ei opi asioita ja tekee liikaa omia olettamuksia, kun ei kysy, miksi asia tehdään näin. Opiskelijalle voi jäädä vääriä tapoja toimia. Ja valmistuttua oikeissa töissä pitää kysellä työkavereilta, jos ei ole jostakin asiasta varma, eikä toimia ominpäin.
[/quote]
On sata tapaa tehdä sama asia, myös hoitoalalla.
Harjoittelussa ei pitäisi olla YHTÄKÄÄN negatiivista asiaa, joka otetaan esiin vasta arviointikeskustelussa. Tämä on ohjaajalta täysin ammattitaidotonta käytöstä eikä tällainen ihminen sovellu ohjaajaksi, joka ei osaa ratkoa ristiriitatilanteita. Jos koet, että oppilas ei toimi kuten sinä toivot, on sinulla velvollisuus ottaa se puheeksi suoraan hänen kanssan JAn koulun opettajan kanssa, jolloin järjestetään väliarviointi ja keskustellaan asiasta; oppilaalla voi olla asiasta eri näkemys kuin sinulla. Loppuarvioinnissa ei pitäisi tulla minkäänlaisia yllätyksiä, koska sairaanhoitajat eivät ole harjoittelussa näyttämässä osaamistaan vaan oppimassa jatkuvasti uutta. Jos oppilas ei saa asianmukaista ohjausta, se on ohjaajan syytä.
Toisinsanoen, jos sinä ohjaajana et suoraan ohjaa oikeaan näkemääsi käytökseen (ei vihjailemalla tai kiertelemällä vaan ottamalla asia oikeasti puheeksi), ei sinulla voi olla asiasta mitään valittamistakaan.
Kyselemällä oppii parhaiten, eli on.