Huoh, kummilapsen äiti soitti
Olen eronnut miehestäni eikä omia lapsia ole. Olemme miehen kanssa kummeja hänen sisarensa vanhimmalle tytölle, heillä on myös toinen lapsi.
Tänään Ex-käly soitti ja kertoi kummitytöllä olevan ikävä, että voisinko häntä tavata vappuaattona. Ehdottelin sitten tapaamista Hesan keskustaan, vanhemmat voisi tuoda, mutta kierreltäisiin tytön kanssa kaksin ja ostaisin hänelle vaikka vappupallon. Äitinsä sitten ehdotti, että siskokin voisi tulla matkaan, ettei tule kateelliseksi. No ok, sanoin minä, vaikka vähän otti pattiin tiedossa oleva kahden vappupallon ostaminen. Kerroin siinä sitten, että puoli 7 mun pitää viimeistään lähteä, kun olen menossa ystävälle. Tässä vaiheessa kävikin ilmi, että ex-käly oli tuuppamassa mulle molempia lapsia yökylään. Pahoittelin vaan kun on sovittu meno, että joku toinen kerta sitten yökyläily. Siitä sitten alkoi kauhea syyllistäminen, kun kummitytöllä on ikävä ja haluaisi juuri vappuna nähdä kummiaan, että enkä voisi menoani siirtää. No sori, vappua nyt on tapana juhlia jo vappuaattona ja me sinkut saadaan mennä just niin kuin lystätään. Vapun juhlinta se hänelläkin taisi olla mielessä.
Kommentit (12)
Joo, meillä kans lasten kummit soitelleet ja olleet tyrkkimässä skidejään hoitoon. Ja olen vieläpä teekkari :D
Tee selväksi, että yökyläilyistä pitää sopia vähintään viikkoa ennen. Sinuna olisin sanonut tohon pikkusiskon mukaan lykkäämiseen, että otan vaan oman kummilapseni ja laittakaa se toinen omille kummeilleen. Tai sitten keksitte siellä kotona jotakin tekemistä.
Harvinaisen törkeää käytöstä tollainen, yritetään saada toisesta ilmainen lastenhoitaja ja vieläpä maksattaa vappupallotkin.
Mieheni veli vaimoineen harrastaa tuota. Niillä on todella hankalat lapset, sen myönnän. Kaipaavat lepoa välillä, mutta tämä lastenhoito on vain niin yksipuolista aina, etten jaksaisi.
Soittelee muuten vain ja sitten tokaisee, että ai niin Villellä oli tosi hauskaa viimeksi ja haluaisi taas tulla kummeille kylään. Ai sopii joku ilta? Loistavaa! Ja sitten sinä samana päivänä soittelee, että kun toi Minttukin nyt hirveästi haluaisi tulla, kun velikin pääsee. Vähän kurja jättää kotiin yksin itkemään, kun veli pääsee.. Ai, sekin pääsee? No tosi kiva! Ja sitten ovella huokailee väsyneenä, että voih, olispa joskus ihana vain nukkua kokonainen yö heräämättä ja hei Minttu ja Ville, sovittaisko että saatais ens yönä nukkua vaikka kokonaiset kolme tuntia putkeen..? (anova katse) Nii olisko muuten ollu ihan hirveetä, jos Minttu ja Ville oliskin jäänyt tänne yöks? Meillä sattuu olemaan autossa viime viikonlopun mummolareissun jäljiltä niiden pyjamat ja hammasharjatkin mukana. (Minttu ja Ville hyppii tasajalkaa JOOKO JOOKO JOOKO PÄÄSTÄÄNHÄN!!!) Ja niin sitä taas mennään.
Voisin ottaa yökylään mielelläni, jos joskus pyydettäisiin, mutta tämä on aina tällaista. Ja meidän lapsiahan ei missään nimessä voi ikinä pyytää edes illaksi hoitoon, ei ole koskaan sopinut.
Meillä eräs äiti lasten kaverisynttäreille halusi aina tuupata kutsun lapsensa pikkusisaruksen... Jottei hälle tule paha mieli. Minun lapseni (synttärisankari) ei edes juurikaan tuntenut koko tätä pikkusiskoa, sillä lapseni oli tämän kutsutun isosiskon kanssa koulukaveri ja pikkusisko taas vielä päiväkodissa...
Minusta törkeää.
Nauratti kyllä vähän läpinäkyvyys, ei olla puoleen vuoteen oltu missään yhteyksissä. En kauheasti pidä yhteyttä, koska tuo ex-käly on rasittava ja lapset todella huonosti kasvatettuja. Minuakin mulkoillaan, jos kiellän lapsia. Nuorempi saa vielä kauheat itkupotkuraivarit kielloista. Ja vaikka olen lapseton, niin mulla on ihan isosti kokemusta lapsista ja järkevä ote lastenkasvatukseen.
Olisin voinut molemmat lapset ottaa ja ostaa vaikka halvemmat pallot, mutta nyt ei tarvikaan, kun lupasin seuraa vain muutamaksi tunniksi \o/
Soittavatkohan he seuraavan kerran uutena vuotena?
ap
Ja eniten mulla ärsytti yökyläasiassa tuo tapa kysyä. Että kysytään yhtä eli sitä näkemistä ja sitten oletetaan, että näkeminen tarkoittaa yökyläilyä. Eivät ole ikinä mun luona olleet aiemmin, joten ei ole ollut edes tapana. JA tosiaan vappuna ihmisillä saattaa olla omiakin suunitelmia.
Yritti käyttää hyväksi ja tuuppaa kersat vapuksi sulle.
Niin tuttua. Itselläni on yksi kummilapsi. Ihana lapsi vanhemmista huolimatta. Hieman närää tuo se, että itse, kun otan yhteyttä ja haluisin poiketa tai ottaa seurakseni niin ei millään käy. Tai todella harvoin. Tosin kelpaisin kyllä sitten lapsenlikaksi vaput, uudet vuodet, juhannukset yms.
Ja aina synttäreille tai joululahjaksi tuleva toivelista on niitä kalleimpia. Rahastuksen makua.
Usein tuntuu siltä, että kelpaan, kun vanhemmille sopii. Minullahan ei muuta elämää olisi. Välit ovat viilenneet, mutta minä en tuohon leikkiin ole lähtenyt.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:02"]Nauratti kyllä vähän läpinäkyvyys, ei olla puoleen vuoteen oltu missään yhteyksissä. En kauheasti pidä yhteyttä, koska tuo ex-käly on rasittava ja lapset todella huonosti kasvatettuja. Minuakin mulkoillaan, jos kiellän lapsia. Nuorempi saa vielä kauheat itkupotkuraivarit kielloista. Ja vaikka olen lapseton, niin mulla on ihan isosti kokemusta lapsista ja järkevä ote lastenkasvatukseen.
Olisin voinut molemmat lapset ottaa ja ostaa vaikka halvemmat pallot, mutta nyt ei tarvikaan, kun lupasin seuraa vain muutamaksi tunniksi \o/
Soittavatkohan he seuraavan kerran uutena vuotena?
ap
[/quote]
Juhannus on vielä välissä ;)
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 11:57"]
Mieheni veli vaimoineen harrastaa tuota. Niillä on todella hankalat lapset, sen myönnän. Kaipaavat lepoa välillä, mutta tämä lastenhoito on vain niin yksipuolista aina, etten jaksaisi.
Soittelee muuten vain ja sitten tokaisee, että ai niin Villellä oli tosi hauskaa viimeksi ja haluaisi taas tulla kummeille kylään. Ai sopii joku ilta? Loistavaa! Ja sitten sinä samana päivänä soittelee, että kun toi Minttukin nyt hirveästi haluaisi tulla, kun velikin pääsee. Vähän kurja jättää kotiin yksin itkemään, kun veli pääsee.. Ai, sekin pääsee? No tosi kiva! Ja sitten ovella huokailee väsyneenä, että voih, olispa joskus ihana vain nukkua kokonainen yö heräämättä ja hei Minttu ja Ville, sovittaisko että saatais ens yönä nukkua vaikka kokonaiset kolme tuntia putkeen..? (anova katse) Nii olisko muuten ollu ihan hirveetä, jos Minttu ja Ville oliskin jäänyt tänne yöks? Meillä sattuu olemaan autossa viime viikonlopun mummolareissun jäljiltä niiden pyjamat ja hammasharjatkin mukana. (Minttu ja Ville hyppii tasajalkaa JOOKO JOOKO JOOKO PÄÄSTÄÄNHÄN!!!) Ja niin sitä taas mennään.
Voisin ottaa yökylään mielelläni, jos joskus pyydettäisiin, mutta tämä on aina tällaista. Ja meidän lapsiahan ei missään nimessä voi ikinä pyytää edes illaksi hoitoon, ei ole koskaan sopinut.
[/quote]
Miksi lähdet alunperinkään mukaan tähän vedätykseen. Heti kun se kysyy, voisiko Ville joskus tulla, mikset vastaa että "kyllä voi joku ilta, minä soitan sitten kun sopii".
Eli, pidät kokoajan ohjat omissa käsissäsi. Ja jos aletaan kysellä Mintusta, sanot heti että ei käy, meillähän oli puhetta vain Villen vierailusta. Sitten lisäät vielä, että tämäkin vierailu on tällä kerralla sitten vain päivävierailu.
Näin saat tuon loppumaan.
Aikamoisen röyhkeä tapaus