Miten rakastaa itseään keskinkertaisuudesta huolimatta?

Jokaisessa on jotakin hyvää. Ei sen tarvitse olla mikään suoritukseen liittyvä asia. Kohteletko muita ihmisiä hyvin? Onko sinulla kauniit silmät? Tiedätkö paljon jostakin asiasta? Kun opit rakastamaan itseäsi, saat myös itseluottamusta töihin ja sosiaalisiin suhteisiin.

No itseäni auttaa se ajattelu, että en vertaa itseän muihin. Koen myös, että minulla on oikeus olla oma itseni siinä missä muillakin. Ns lahjakkuus tai lahjakkuuksien taso (nopea oppimiskyky, hyvä muisti, hyvä organisointikyky, asioiden hahmottamiskyky, kielipää, matikkapää, yleinen älykkyys, ja muut lahjakkuudet) on saatu syntymälahjana. Maailma on vain eriarvoinen paikka; jotkut saa syntymälahjana kauniin ulkomuodon, upeat hiukset, hyvän ihon, pitkät raajat ja isot rinnat, kauniit kasvonpiirteet, toiset ei. Ruma ei voi rumuudelleen mitään ja luonnon kaunis on kaunis; ne on kaikki lahjana saatu. Samoin hyvä muisti, oppimiskyky, älykkyys jne. Ne jotka ovat luonnostaan hyviä koulussa yleensä menestyvät elämässä, pääsevät lukemaan akateemisen tutkinnon, pääsevät korkeakoulututkinnolla parempiin työpaikkoihin, ja siten paremmin palkkaittuihin töihin. Hyvä alkaa kertyä, myös huonolla on taipumus kertyä; alkoholistiperheessä kasvanut epävarma teini, jollla oppimisvaikeuksia (jotka johtuu äidin raskausajan alkoholin käytöstä), ei saa kunnon opiskelupaikkaa, tai suoriutuu peruskoulusta juuri ja juuri, ja saa nippanappa amisammatin hankittua, elää pienellä palkalla, >köyhyys ja huono-osaisuus alkaa kertymään omassa elämässä.

Tietenkin poikkeuksia aina on; joku laihtuu 50 kg, ja hänestä kuoriutuu oikea kaunotar laihdutuksen yhteydessä, toinen pääsee sinnikkäästi luettuaan yliopistoon lukemaan hyvää tutkintoa, kolmas perustaa yrityksen joka alkaakin menestyä hyvin jne. Mutta pääsääntöisesti elämässä hyvä tai paha alkaa kertaantua.

Se että on sattunut syntymään keskinkertaiseksi, tai jopa vähälahjaiseksi, on vain sitä, että sellaiset kortit on itselleen saanut. Tietenkin voi aina kehittää itseään, ahkeroida ja yrittää muuttaa vallitsevia asioita elämässään (mikä aina kannattaa yleensä) mutta toisaalta pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kun on. Mahdottomia asioita ei kannata tavoitella.

Itse en ole mikään kaunotar, ja tämä on ikävä tosiasia, että kaikki eivät voi olla kaunottaria, ja minulle nyt sattui sellainen kortti tässä elämässä, että olen sysiruma. Se asia on vain ollut pakko hyväksyä. Rumuuden myötä olen joutunut kärsimään mm. ikisinkkuudesta (10 vuotta olin sinkku), ja aloin esim. seurustelemaan ensimmäisen kerran elämässäni vasta 29 vuotiaana (koska kukaan mies ei ollut huolinut minua sitä ennen). Mutta ihan tyytyväisiä tässä ollaan tähän elämään.