Meillä syödään usein pakasteranskiksia, miksi se on muka paha?
Varsinkin tähän vuodenaikaan kun perunat alkaa olla huonoja. Ja kyllähän sitä itsekin kyllästyy ainaiseen tavalliseen perunaan, ja lapset varsinkin. Lapset tykkää kyllä makaroonista, ja riisistäkin, mutta me vanhemmat ei tykätä. Riisi on kuin tyroksin muruja söisi, ja mulla tulee makaroonista mahavaivoja.
Aina sanotaan että ruoka pitäisi tehdä alusta asti itse, eikä käyttää eineksiä tai edes puolivalmisteita, mutta kyllä minä käytän, varsinkin puolivalmisteita (pakasteita), ei ne mun mielestä ole sen kummempia kuin ihan raakana itse kuorittu ja paloiteltu.
Miehen takia pitää aina olla lihaa tai kalaa ruuan kanssa, ja jotain perunaa jonka voi korvata korkeintaan makaroonilla tai riisillä, kaalikeitolla ei kuulemma mene nälkä vaikka sitä miten paljon söisi.
Tiettyjä eineksiä minäkin kyllä välttelen, esim. valmista hernekeittoa, se on kuin olisi kertaalleen jo syöty...
Kommentit (47)
Uunissa tai rasvassa valmistetuissa ranskiksissa on ihan törkeästi akryyliamidia. Siksi ei.
Meilläkin syötiin ennen talvikaudella monta kertaa viikossa uuniranskalaisia. Se on loppu nyt.
Ei niissä pakasteranskalaisissa niin paljon rasvaa ole, eikä laiteta kuin vähän yleismaustetta, siinä on toki suolaakin mukana, mutta meille esim. mäkkärin ranskikset on ihan liian suolaisia, kun käytetään vähän suolaa muuten itse tehdyissä ruuissa. Joo tiedä mitä tyroksiini on, mies syö sitä joka päivä, en puhunut siitä, vaan siitä valkoisesta levystä jota käytetään eristeenä.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 23:56"]
rasvaa ja mössöä, suolaa päälle. oikein terveyspommi.
tyroksiini on muuten kilpirauhaslääke lääke, sitä ei kannata syödä jos ei lääkäri erikseen määrää.
[/quote]
Oisko (s)tyroksi ja tyroksiini vähän eri asioita kuiteskin, mitäs luulet? Stryoksi on sitä valkoista pakkausmateriaalia, joka koostuu vähän kuin pienistä "palloista".
T. 3
Jaa, mitä se akryyliamidi on? Ja miksi sitä on uuniranskalaisissa?
Ranskisten suurin ongelma ei ole rasva, usko mua. Vaan tuo akryyliamidi niminen myrkky. Älä syötä niitä lapsillesi kuin max kerran kuukaudessa! Ja silloinkaan niitä ei saa paistaa niin, että pinta ruskettuu. Siinä ruskeassa on sitä akryyliamidia.
Tässä Eviran sivuilta:
Akryyliamidi on elintarvikkeiden valmistusprosesseissa muodostuva yhdiste, joka on luokiteltu ihmiselle todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi. Sitä esiintyy tietyissä hiilihydraattipitoisissa tuotteissa, joiden valmistuksessa käytetään korkeita lämpötiloja. Akryyliamidia muodostuu myös kotitalouksien ruoanvalmistuksessa, joten se ei ole ainoastaan teollisissa elintarvikkeissa esiintyvä yhdiste.
Akryyliamidia sisältäviä tuotteita ovat muun muassa kahvi, perunalastut, keksit, näkkileipä ja ranskanperunat. Akryyliamidin muodostumista on käytännössä mahdotonta estää kokonaan, mutta sen määrää voidaan vähentää mm. välttämällä ruoan liiallista kuumentamista.
Euroopan komissio antanut suositusarvot
Akryyliamidille ei ole asetettu lainsäädännöllistä enimmäismäärää. Sen sijaan Euroopan komissio on asettanut tietyille elintarvikkeille akryyliamidin suositusarvot, joita tuotteiden ei tulisi ylittää.
Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) lokakuussa 2012 julkaiseman raportin mukaan eurooppalaisten elintarvikkeiden akryyliamidipitoisuudet eivät ole merkittävästi laskeneet viime vuosien aikana.
EU on nyt 10 vuotta tutkinut ruoan akryyliamidia ja antaa tänä vuonna suosituksen, mitä asian suhteen tehdään. USAssa olisi jo haluttu laittaa mm. ranskalaisiin ja leipään samanlainen varoitus syöpäriskistä kuin tupakka-askissa on , mutta ruokateollisuuden lobbaajat esti sen.
Niin, kyllä meillä on sanottu aina tyroksilevyjä, eteläpohjalainen kun olen, tiedän että se on styrox, mutta minä en puhu niin, joten tulee kirjoitettuakin niin kuinka puhuu, ja se nyt ei ollut tän jutun pääasia. Jos nyt ei kuitenkaan juututa siihen mun käyttämään sanontaan. ap
Pakasteranskisten kasviöljy on yleensä eettisesti epäilyttävää ja tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävää palmuöljyä.
Niin ja tuolle akryyliamidille ei ole turvallista saantirajaa, kuten vaikka aspartaamille on. Jo pienikin määrä akryyliamidia nostaa todennäköisesti syöpäriskiä.
Kaikki tärkkelyspitoiset ruoat tulisi valmistaa keittämällä tai höyryttämällä. Alle 120 asteen lämpötilassa akryyliamidia ei muodostu.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:11"]
Niin, kyllä meillä on sanottu aina tyroksilevyjä, eteläpohjalainen kun olen, tiedän että se on styrox, mutta minä en puhu niin, joten tulee kirjoitettuakin niin kuinka puhuu, ja se nyt ei ollut tän jutun pääasia. Jos nyt ei kuitenkaan juututa siihen mun käyttämään sanontaan. ap
[/quote]
sanonta ja sanojen kirjoittaminen väärin ei ole sama asia. ketun happamat marjat on sanonta. väärin kirjoittaminen antaa sellaisen kuvan kirjoittajasta, ettei tiedä mistä puhuu. tuskin haluat antaa sellaista kuvaa itsestäsi?
Ovatko keitetyt perunat, riisi, makaronit ja pakasteranskikset siis oikeasti teille ainoat vaihtoehdot hiilihydraattien saamiseen? Missä couscous, bulgur, quinoa, pavut, linssit, keitetyt/uunissa paistetut vihannekset, uuniperunat, juurekset, ruokaohra, täysjyväspagetti, peruna/porkkana/bataatti/parsakaalimuussi tai vaikka omantekoiset "ranskikset"?
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:22"]

Mieti nyt vähän kielipoliisi. Ap kyllästää lapsiaan säännöllisesti jollain uuniranskiksilla ja sinä jauhat vaan jostain sanamuodoista... Mene Kielitoimistoon töihin!
No hyi, meillä ei kyllä mitään perunoita, riisejä tai makaroneja syödä! Mikset syötä perheellesi kunnon ruokaa?
Ranskiksissa on luullakseni transrasvaa, joka on haitallisen sorttista rasvaa.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:22"]
Ovatko keitetyt perunat, riisi, makaronit ja pakasteranskikset siis oikeasti teille ainoat vaihtoehdot hiilihydraattien saamiseen? Missä couscous, bulgur, quinoa, pavut, linssit, keitetyt/uunissa paistetut vihannekset, uuniperunat, juurekset, ruokaohra, täysjyväspagetti, peruna/porkkana/bataatti/parsakaalimuussi tai vaikka omantekoiset "ranskikset"?
[/quote]
Uuniperunat tai -vihannekset tai omatekoiset ransikiset ei ole akryyliamidin oalta yhtään sen parempi vaihtoehto.
Peruna keitettynä, vihannekset höyrytettyinä tai mieluiten raakoina.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:28"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:11"]
Niin, kyllä meillä on sanottu aina tyroksilevyjä, eteläpohjalainen kun olen, tiedän että se on styrox, mutta minä en puhu niin, joten tulee kirjoitettuakin niin kuinka puhuu, ja se nyt ei ollut tän jutun pääasia. Jos nyt ei kuitenkaan juututa siihen mun käyttämään sanontaan. ap
[/quote]
sanonta ja sanojen kirjoittaminen väärin ei ole sama asia. ketun happamat marjat on sanonta. väärin kirjoittaminen antaa sellaisen kuvan kirjoittajasta, ettei tiedä mistä puhuu. tuskin haluat antaa sellaista kuvaa itsestäsi?
[/quote]
Mieti nyt vähän kielipoliisi. Ap kyllästää lapsiaan säännöllisesti jollain uuniranskiksilla ja sinä jauhat vaan jostain sanamuodoista... Mene Kielitoimistoon töihin!
[/quote]
nämä asiat liittyvät toisiinsa, on siis olemassa korrelaatio joka on ilmeinen ja tutkittu. kielellinen köyhyys, mielikuvituksettomuus jonka voidaan katsoa johtavan tämäntyyppiseen "no jos nyt vaikka sitten eineksiä ja ranskiksia tänään, keksin sitten huomenna jotain muuta". kokonaisvaltainen asennemuutos, tarkkuus ja itsensä haastaminen johonkin parempaan, siitä tässä on kysymys.
kun vähän skarppaa (ja aplle tiedoksi, en nyt puhu karppaamisesta) saa tuloksia aikaiseksi, tuloksia joihin voi olla tyytyväinen. ja kaikki voivat paremmin, koko perhe.
Kannattaa tehdä itse uunissa lohkoperunoita. Suikaloi perunat (vaikka ranskalaisten tapaisiksi) veitsellä tai sellaisella "vihannespilkkojalla", laita ruokaöljyä kippoon, lisää maun mukaan mausteita (tässä vain mielikuvitus rajana: pippureita, yrttejä, chiliä, valkosipulia jne.) sekoita maustettu öljy perunoihin, anna maustua hetki, ja paista uunissa n.250`C n puoli tuntia (riippuen minkä kokoiseksi perunat on lohkottu ja lajikekin hieman vaikuttaa).
Tuo helppoa, nopeaa, ja voittaa terveellisyydessä valmisranskalaiset.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:22"]
Ovatko keitetyt perunat, riisi, makaronit ja pakasteranskikset siis oikeasti teille ainoat vaihtoehdot hiilihydraattien saamiseen? Missä couscous, bulgur, quinoa, pavut, linssit, keitetyt/uunissa paistetut vihannekset, uuniperunat, juurekset, ruokaohra, täysjyväspagetti, peruna/porkkana/bataatti/parsakaalimuussi tai vaikka omantekoiset "ranskikset"?
[/quote]
Uuniperunat tai -vihannekset tai omatekoiset ransikiset ei ole akryyliamidin oalta yhtään sen parempi vaihtoehto.
Peruna keitettynä, vihannekset höyrytettyinä tai mieluiten raakoina.
[/quote]
No voittaahan ne kuitenkin terveellisyyskisan pakasteranskiksia vastaan. Ei e-aineita, transrasvoja, suolaa tai muuta ikävää.
Mutta tietämätön kuitenkin kysyy: syntyykö akryyliamidia paljon jos vihannekset eivät ole kauan uunissa eikä ne mitenkään pala? Palanut ruokahan sisältää myös PAH-yhdisteitä. Itse syön siis ehkä kerran viikossa näitä uuniruokia, olen ajatellut niitä terveellisiksi mutta pitää ehkä ajatella uusiksi.
Tuntuu et mikään ruoka ei nykyään ole hyvästä, kaikissa on aina jotain jäämiä tai vaarallisia yhdisteitä. Mut mäpä syön vaikka niitä pakasteranskiksia silloin tällön, ja jos niihin todistetusti kuolen nii voi voi. Älkä jaksako vouhottaa.
Elämästä ei selviä hengissä.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 01:11"]
Tuntuu et mikään ruoka ei nykyään ole hyvästä, kaikissa on aina jotain jäämiä tai vaarallisia yhdisteitä. Mut mäpä syön vaikka niitä pakasteranskiksia silloin tällön, ja jos niihin todistetusti kuolen nii voi voi. Älkä jaksako vouhottaa.
Elämästä ei selviä hengissä.
[/quote]
Aika välinpitämätön asenne. Suomi tarvitsee sinussa veronmaksajan! Osta kaikkea ja syö vähän! JA muista liikkua liikkua! Jos sairastut niin ei meillä ole varaa maksaa sitä! ÄLÄKÄ eläkkeelle mene!
T: Suomen Valtio
rasvaa ja mössöä, suolaa päälle. oikein terveyspommi.
tyroksiini on muuten kilpirauhaslääke lääke, sitä ei kannata syödä jos ei lääkäri erikseen määrää.