Meillä syödään usein pakasteranskiksia, miksi se on muka paha?
Varsinkin tähän vuodenaikaan kun perunat alkaa olla huonoja. Ja kyllähän sitä itsekin kyllästyy ainaiseen tavalliseen perunaan, ja lapset varsinkin. Lapset tykkää kyllä makaroonista, ja riisistäkin, mutta me vanhemmat ei tykätä. Riisi on kuin tyroksin muruja söisi, ja mulla tulee makaroonista mahavaivoja.
Aina sanotaan että ruoka pitäisi tehdä alusta asti itse, eikä käyttää eineksiä tai edes puolivalmisteita, mutta kyllä minä käytän, varsinkin puolivalmisteita (pakasteita), ei ne mun mielestä ole sen kummempia kuin ihan raakana itse kuorittu ja paloiteltu.
Miehen takia pitää aina olla lihaa tai kalaa ruuan kanssa, ja jotain perunaa jonka voi korvata korkeintaan makaroonilla tai riisillä, kaalikeitolla ei kuulemma mene nälkä vaikka sitä miten paljon söisi.
Tiettyjä eineksiä minäkin kyllä välttelen, esim. valmista hernekeittoa, se on kuin olisi kertaalleen jo syöty...
Kommentit (47)
Tässä JUhana Harjun blogista ote:
Erityisen paljon akryyliamidia on perunalastuissa ja kahvin korvikkeena myytävässä paahdetussa viljakahvissa (jota huvittavasti mainostetaan terveellisempänä vaihtoehtona kahville). Runsaasti akryyliamidia on myös kahvissa, monissa kekseissä, piparkakuissa, hapankorpuissa, näkkileivässä, paahdetuissa aamiaisviljoissa ja ranskalaisissa perunoissa. Tupakoitaessa akryyliamidia saadaan myös paljon.
Mainittakoon lopuksi, että viime kesänä julkaistussa Lipworthin et al. epidemiologisten tutkimusten katsauksessa pidettiin sattumanvaraisena sitä, että akryyliamidi on yhdistynyt joissain tutkimuksissa syöpäriskiin. Itse en kuitenkaan usko katsauksen johtopäätöksiin. Arvelen nollatulosten syyksi pikemminkin aiemmin mainitsemaani akryyliamidin saannin arvioinnin epätarkkuutta sekä tupakoinnin sekoittavaa vaikutusta.
Katsaukseen eivät myöskään mahtuneet mukaan pari aivan viimeaikaista tutkimusta, joissa on havaittu melko voimakas yhteys akryyliamidin ja syöpäriskin välillä. Näistä syistä pidän akryyliamidin saannin ja syöpäriskin yhteyttä todellisena. Myös kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC on arvioinut akryyliamidin todennäköisesti ihmisessä syöpää aiheuttavaksi.
http://ruohikolla.blogspot.fi/2012/09/lisaako-akryyliamidi-syopariskia.html
Syödään niitä meilläkin ainakin kerran viikossa tai kahdessa. Ehkä epäterveellistä, ehkä ei. Ei pahemmin kiinnosta. Kuinkahan moni teistä vauhkoajista syö esimerkiksi Italiasta tuotettua puhvelin mozzarellaa tietämättä, millaisella maaperällä ne elukat laiduntavat..
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:30"]
Syödään niitä meilläkin ainakin kerran viikossa tai kahdessa. Ehkä epäterveellistä, ehkä ei. Ei pahemmin kiinnosta. Kuinkahan moni teistä vauhkoajista syö esimerkiksi Italiasta tuotettua puhvelin mozzarellaa tietämättä, millaisella maaperällä ne elukat laiduntavat..
[/quote]
No, meillä jotain mozzarella bufalaa ei ainakaan syödä joka viikko, ei edes joka kuukausi. Mutta aiemmin söimme kyllä jopa 4x viikossa pakasteranskiksia. Nyt olen todennut,kun tuosta akryyliamidista luin, että kerta viikkoonkin on liikaa. Meillä on ranskiksia tästälähin vain muutaman kerran vuodessa. SIlloinkin ne tehdään itse perunasta ja paistetaan itse öljyssä, tehdään ihan kunnon ranskiksia sitten.
Jostain syystä tutkimuksissa on todettu, että itse valmistetuissa ranskiksissa on akryyliamidia vähemmän kuin teollisissa tuotteissa.
En ihmettele, että suomalaiset ovat lihavaa, koko ajan yhä enemmän sairastelevaa kansaa kun moista edes kysytään. Ranskisten ravintosisältö on ehkä paskin mitä ruuassa voi olla. Siksi.
Mutta toisaalta, olihan neuvolan antamassa "hyvän ravitsemuksen" oppaassa Oolannin ranskisten mainos. Valistus on siis mennyt perille, hyvä kansalaiset ;)
On sillä väliä mitä syö oikeesti. Kummasti vaan keskitysleirit ja sota-ajat käyneetkin on eläny yli 90 vuotiaaksi
Suomessa asiaa haittaa se että kaikki oikeasti terveellinen ruoka on aina sairaan kallista, vihannekset yms, ne vaihtoehdot,
ja lisäksi kestää kauan tuoda ne kaukaa maailmalta jos niitä edes ollenkaan tuodaan tänne valikoimiin. Eipä täällä paljon paikallisesti viljeltyä papua ja parsaa löydy talvisin.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 08:23"]
Raision Uunirapeissa ranskalaisissa on käytetty rypsiöljyä. Eli kaikissa ei palmuöljyä ole ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota.
Hassua kohkata jostain akryyliamidista, jota on mm. näkkärissä. Varmaan tosi vaarallista kun sitä päivittäin syötetään myös lapsillemme koulussa ja päivähoidossa.
[/quote]
Kyllä se on potentiaalisesti tosi vaarallista. Näkkäriä syötetään koulussa, koska ruotsalaiset havaitsi akryyliamidipitoisuudet ruoassa (ranskikset, näkkäri, kahvi, sipsit, mm.) vasta vuonna 2002. Aiemmin tästä ei tiedetty. Joten vanhasta tottumuksesta sitä näkkäriä edelleen määrätään.
Muistuttaisin, että ihan terveyskeskuslääkärit määräsi aikoinaan talidomidia odottaville äideille ja sen luultiin olevan terveellistä. Se, että joku viranomainen jotain sallii, ei ole tae mistään.
Kannattaa lukea esim. nämä linkit
http://www.efsa.europa.eu/en/topics/topic/acrylamide.htm
http://ec.europa.eu/food/food/chemicalsafety/contaminants/acrylamide/frenchfries-FI-final.pdf
EUn terveysvirasto antaa tänä vuonna suositukset, mitä akryyliamidin kanssa tehdään ja pitäisikö siitä alkaa varoittaa esim.muroja ja keksejä ostavia kuluttajia.