Miten ihannemiehesi määritelmä on muuttunut teiniajoista tähän päivään?

Pahat pojat ovat kiinnostaneet aina, mutta nuorena en tiennyt, kuinka paha ihminen voi olla, rikollisjengit ja huumeporukat avasivat silmäni. Siksi valitsin miehen, joka on älykäs, turvallinen ja hyvän puolella.

En voi vastata kuin että paljon tai täysin.

Itkin katkeria ja vuolaita kyyneleitä 17-vuotiaana kun rakkauteni ja palvontani kohde jätti minut kuin nalli kallioille kun en mennyt heti hänen kanssaan sänkyyn vaan olisin halunnut ainakin viikon ensin seurustella.

Vuoden jaksoin surra kun tuo kitaraa soittava, kaupungin tyttöjen idoli ei ollutkaan minusta kiinnostunut.

Minusta tuli ihan Pertti perusinsinörin vaimo. Viime kesänä ajellessamme kesämökille, pysähdyimme syömään erääseen kuppilaan. Ja kuka olikaan tukka takussa ja krapulaisen pöhöttyneenä ja rähjäisenä nostelemassa kamojaan lavalle iltaa varten?

Muusikkkorassu ei enää onneksi tunnistanut minua, mutta jotenkin siinä pöydän yli omaa miestäni katsellessa tuli niin hyvä olo.

Ei minulla ole mitään ihannemiehen määritelmää, eikä tarvetta sellaiselle. Teini-ikäisenä sellaisen unelmamiehen hahmottelin, kun ei oikeita kokemuksia ollut. Listasin oikein paperille toivottuja ominaisuuksia. Mutta miten tämän selittäisin... heti kun rakastuin ensimmäisen kerran oikeasti, niin sinne häipyivät kaikki hahmotelmat ja kehitelmät, ja tilalle tuli rakkaus siihen oikeaan konkreettiseen ihmiseen. Enää en tee pään sisälläni mitään mallia, jonka jonkun elävän ihmisen pitäisi sitten täyttää. 

...piti kirjoittaa "pääni sisällä"... teen samanaikaisesti rutiiniluonteista työtä, ilmeisesti tuohon kohtaan sattui suurempi työhön keskittymistarve :)