Lue keskustelun säännöt.
Muita väsyneitä uusperhehässäkkään?
09.04.2014 |
Musta tuntuu, et taidan heittää hanskat tiskiin. Täälläkin on ollut paljon keskustelua uusperheiden vaikeuksista, ja tunnistan paljon tuttuja asioita noista keskusteluista.
Jotenkin olisi ihanan vapauttava ajatus, ettei tarvisi enää huolehtia kuin omasta jälkikasvustaan ja turvata heille hyvä tulevaisuus ilman kaikkea ylimääräistä säätämistä. Toisaalta rakastan tuota miestä. Mutta ehkä pitäisi unohtaa vain se, ja keskittyä vain lapsiin.
Itseäkin vaan stressaa kaikki tilanteet, joita koko ajan tässä uusperhekuviossa tuntuu tulevan.
Lapsenikaan eivät juurikaan tunnun pitävän miehestä...
Ehkä uusperhekuvioissa tarvitsee olla harvinaisen erityisen ymmärtäväinen, hyväksyvä ja joustava ihminen. En tiedä, onko musta tähän.
Kommentit (20)
2, kuulostat aivan ihanteelliselta uusperheen vanhemmalta. Itse en varmaan ikinä kykenisi tuohon! Miehesi lapset ovat todella onnellisia, kun ovat saaneet sinunkaltaisen ihmisen elämäänsä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi, oi miksi on muutettava yhteen ja muodostettava uusperhe? Eikö seurustelua voisi jatkaa vuosia, ja ehkä lasten sitten lennettyä pesästä muuttaa yhteen?
4, mietin tuota myös. Meillä itse asiassa miehen lapset viettävät paljon vähemmän aikaa fyysisesti kuin omat lapseni, mutta tietenkin ovat henkisesti läsnä koko ajan. Juuri mietin, että ehdottaisinko miehelle, että jatketaan seurustelua mutta asumme omissa osoitteissa...Tällä hetkellä lapsenikin tuntuvat kaipaavan aikaa eniten minun kanssani, ilman tuota miestä.
Ap
ap, kiitos kovasti! Samoin voin itse kiittää miestä siitä, että otti omat lapseni siipiensä suojaan kuin omansa. He eivät koskaan saaneet tuntea oman isänsä läheisyyttä, olin vuosia yh ennen tätä nykyistä liittoa. Ex on sittemmin kuollut, eli todelliseksi kasvattajaisäksi jäi tämä isäpuoli, jota myös kutsuvat tahdostaan isäksi.
Kuluneet kymmenen vuotta isyyttä on merkinnyt varmasti paljon itsenäistyville lapsille, jotka muuten olisivat kasvaneet yh-perheessä. ap
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:12"]
Miksi, oi miksi on muutettava yhteen ja muodostettava uusperhe? Eikö seurustelua voisi jatkaa vuosia, ja ehkä lasten sitten lennettyä pesästä muuttaa yhteen?
[/quote]
15-20 vuotta voi tuntua pitkältä ajalta odottaa yhteistä elämää. On aika luonnollista kaivata seurustelua tiiviimpää yhteyttä, kun rakkaus osuu kohdalle. Jos on menettänyt lastensa toisen vanhemman syystä tai toisesta, on vain hienoa, että perheitä yhdistämällä saadaan aikaan kokonaisia koteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
> Samoin voin itse kiittää miestä siitä, että otti omat lapseni siipiensä suojaan kuin omansa.
Tuo on varmasti todella tärkeää. Meillä ehkä tuossa kohdin hiertää juuri aika pahasti. Tein ensin paljon asioita mieheni lasten kanssa, mutta hän ei juurikaan minun lasteni. Koen huonoa omaatuntoa siitä, että jotenkin olen antanut tuon vaikuttaa asenteeseeni hänen lapsiaan kohtaan :(. Eli en voi elää niin ylevästi, että vähät välittäisin siitä, miten minun lapsiani kohtelee. Nykyään ei sitten minuakaan huvita hänen lastensa kanssa puuhata juuri tuosta syystä. Itse asiassa tuohan olisi oleellinen asia uusperheessä, että asiat rullaisivat. Lähinnä mies tuntuu pitävän lapsiani vain taakkana, joskus ainakin tuntuu siltä :(. On sitten vaikeata yrittää suhtautua hänen lapsiinsa positiivisesti.
Musta tuntuu, että ennen tätä uusperhekuviota pidin itseäni ihan hyvänä äitinä ja ihmisenä. Nyt mulla on lähinnä sellainen olo, että tekisi nytkin mieli ilmoittaa miehelle, että anteeksi, mutta en pysty tähän, en ole kyllin hyvä ja ylevä...:´(
Ap
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:23"][quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:12"]
Miksi, oi miksi on muutettava yhteen ja muodostettava uusperhe? Eikö seurustelua voisi jatkaa vuosia, ja ehkä lasten sitten lennettyä pesästä muuttaa yhteen?
[/quote]
15-20 vuotta voi tuntua pitkältä ajalta odottaa yhteistä elämää. On aika luonnollista kaivata seurustelua tiiviimpää yhteyttä, kun rakkaus osuu kohdalle. Jos on menettänyt lastensa toisen vanhemman syystä tai toisesta, on vain hienoa, että perheitä yhdistämällä saadaan aikaan kokonaisia koteja.
[/quote]
Jaa. Mulla on ystävä, jolla 2 lasta edellisestä liitosta. On jo 8v seurustellut miehen kanssa, jolla ei ole lapsia. Kummallakin oma koti. Ystävä jo laskee vuosia siihen, kun nuorempikin lapsi 18v. Sitten pistää pennut maailmalle ja vasta sitten muuttaa yhteen rakkaansa kanssa. Kehuu itse, että heillä tämä kuvio toiminut hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylevä on hyvä sana juuri tässä kohtaa :D Ymmärrän todella hyvin mitä tarkoitat. Uusperhe on tosi herkkä viritys juuri kaikelle tuollaiselle. Ilmapiiri muuttuu helposti ja vanhemmilla on helposti paineita ja kuvitelmia täydellisyyden vaatimuksesta. Huomaahan sen tällä palstallakin miten suurennuslasin alla uusperhe elää. Vaaditaan paljon enemmän kuin ydinperheeltä, jotta ei tuomittaisi vanhempien keskinäistä rakkautta itsekkyydeksi.
Parhaimmillaan voidaan yhdistää rikkoutuneita perheitä uusiksi ja hyviksi, iahn kuten adoptiolasten ja sijoituslastenkin kohdalla, pahimmillaan tappelussa ja kateudessa ovat mukana isovanhemmatkin.
Koita kuunnella sitä mitä oikeasti itse tahdot ja missä olosuhteissa KAIKKI lapset voivat parhaiten. Onnistuuko teillä yhteiselämä kahdessa asunnossa vain saman katon alla. Uusperheen lasten kanssa saa mielestäni olla koko ajan erityisen valppaana kuulolla siitä miten voivat. Ei saa kehittää ilmapiiriä, jossa lapset luulevat olevansa syypäitä riitoihin tai ylipäätään mihinkään aikuisten välisiin jännitteisiin. He eivät ole vastuussa aikuisten rakkaudesta.
Tärkeintä, että lapsia rakastetaan aina. Oli se rakastava vanhempi biologinen tai ei. Heitä pitää mielestäni rakastaa kuin omiaan silloinkin, kun puoliso on uupunut tai jotenkin pois pelistä. Olen pitänyt äitipuolen rooliani yhtä paljon vastuullisena ja sitovana kuin äitiyttä omiinikin. En voi koskaan sysätä lapsia pois, kun olet kerran heidät vastaan ottanutkin (Kakkonen)
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:36"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:23"][quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:12"]
Miksi, oi miksi on muutettava yhteen ja muodostettava uusperhe? Eikö seurustelua voisi jatkaa vuosia, ja ehkä lasten sitten lennettyä pesästä muuttaa yhteen?
[/quote]
15-20 vuotta voi tuntua pitkältä ajalta odottaa yhteistä elämää. On aika luonnollista kaivata seurustelua tiiviimpää yhteyttä, kun rakkaus osuu kohdalle. Jos on menettänyt lastensa toisen vanhemman syystä tai toisesta, on vain hienoa, että perheitä yhdistämällä saadaan aikaan kokonaisia koteja.
[/quote]
Jaa. Mulla on ystävä, jolla 2 lasta edellisestä liitosta. On jo 8v seurustellut miehen kanssa, jolla ei ole lapsia. Kummallakin oma koti. Ystävä jo laskee vuosia siihen, kun nuorempikin lapsi 18v. Sitten pistää pennut maailmalle ja vasta sitten muuttaa yhteen rakkaansa kanssa. Kehuu itse, että heillä tämä kuvio toiminut hyvin.
[/quote]
Kiva kun heillä toimii. Meillä ei olisi toiminut. Enkä "pistä pentuja pihalle" 18-vuotiaana. Vanhemmuus jatkuu yhä ja lapset käyvät tuossa iässä vielä lukiota, intti eessä jne. Ei heille ole osoittaa omaa asuntoa ja toimeentuloa välttämättä tuossa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muita onnellisia uusperheellisiä?
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:34"]
Muita onnellisia uusperheellisiä?
[/quote]
Me!
Ei ole ollut mikään ongelma, järjestelyt on toimineet enemmän kuin loistavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä keskustelut vahvistaa mun mielipidettä siitä, että uusperhe ei ole mun juttu. Taidan jatkossakin pitää miehen erossa perhearjesta ja nauttia hänestä ihan yksin.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 13:28"]
Kyllä mua rassas pitkään, oli ongelmia koko ajan. Miehen lapset ei koskaan asuneet meillä. Yritin omilla rahkeilla sen, minkä pystyin ja jaksoin. Mentiin yhteen kun lapset oli 5 ja 7, oma lapseni oli 5. Saimme kaksi yhteistä lasta. Jossain vaiheessa oli mukavaakin härdelliä, kun lapset oli 0-11v.
Miehen lapset pikkuhiljaa lakkasivat käymästä meillä kun he olivat 10 ja 12. Sitten minun lapseni kuoli.
Nyt olemme "kaksilapsinen" perhe. Elämä on arvaamatonta.
[/quote]
No ei ole kovin mukavaa härdelliä ollut, jos lapset jo tuossa iässä on lopettaneet isänsä luona käynnin.
Mutta toisaalta, sehän on äitipuolien päätarkoitus ja salainen toive, että miehen lapset pysyisivät poissa ja saisivat elää ydinperheenä naisen lapsien ja yhteisten lapsien kanssa
Kamalan surullista toisaalta, kun ajattelee että lapset menettää isänsä uuden vaimon ja uuden vaimon lasten takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 13:43"][quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 13:28"]
Kyllä mua rassas pitkään, oli ongelmia koko ajan. Miehen lapset ei koskaan asuneet meillä. Yritin omilla rahkeilla sen, minkä pystyin ja jaksoin. Mentiin yhteen kun lapset oli 5 ja 7, oma lapseni oli 5. Saimme kaksi yhteistä lasta. Jossain vaiheessa oli mukavaakin härdelliä, kun lapset oli 0-11v.
Miehen lapset pikkuhiljaa lakkasivat käymästä meillä kun he olivat 10 ja 12. Sitten minun lapseni kuoli.
Nyt olemme "kaksilapsinen" perhe. Elämä on arvaamatonta.
[/quote]
No ei ole kovin mukavaa härdelliä ollut, jos lapset jo tuossa iässä on lopettaneet isänsä luona käynnin.
Mutta toisaalta, sehän on äitipuolien päätarkoitus ja salainen toive, että miehen lapset pysyisivät poissa ja saisivat elää ydinperheenä naisen lapsien ja yhteisten lapsien kanssa
Kamalan surullista toisaalta, kun ajattelee että lapset menettää isänsä uuden vaimon ja uuden vaimon lasten takia
[/quote]et taida osata lukea, mutta se taisi olla tarkoituksesikin.
Uusperheteema jatkuu taas tänään, lauantaina!
Jotakuta nyt kiinnostaa ihan kauheasti provosoida uusperheillä. Nostetaanpa lisää ketjuja ihan hänen ilokseen!
mä olen ollut lähi-äitipuoli alusta saakka kun miehen kanssa yhteen mentiin ja mä olen ollut aina hirveän onnellinen omasta perheestäni. Mulle miehen lapsi ei ole rasite vaan rikkaus ja mä pidän häntä kuin omana. Miehen exäkin on mukava tyyppi, ollaan lapsen juhlia juhlittu yhdessä, kahvisteltu ja mietitty lapsen joululahjoja jne. Itselläni taas on aivan ihana isäpuoli joka tuli elämääni kun olin 14v. Hän on omille lapsilleni ukki ja toisen lapsen sylikummi. Oma isäni on juoppolalli.
Kaksosten odottajalal pohdittavaa
Kyllä mua rassas pitkään, oli ongelmia koko ajan. Miehen lapset ei koskaan asuneet meillä. Yritin omilla rahkeilla sen, minkä pystyin ja jaksoin. Mentiin yhteen kun lapset oli 5 ja 7, oma lapseni oli 5. Saimme kaksi yhteistä lasta. Jossain vaiheessa oli mukavaakin härdelliä, kun lapset oli 0-11v.
Miehen lapset pikkuhiljaa lakkasivat käymästä meillä kun he olivat 10 ja 12. Sitten minun lapseni kuoli.
Nyt olemme "kaksilapsinen" perhe. Elämä on arvaamatonta.
Kiireisimmät vuodet ovat jo ohi, mutta jossakin välissä oli kyllä tosi tiukkaa. Uusperheessämme on 7 lasta ja viiden ollessa varhaisteinejä/ teinejä yhtäaikaa, tuntui etten repeä kaikkialle. Oli harrastuksiin kuskaamista, loputonta pyykkäämistä ja ruuanlaittoa ja rahat koko ajan äärettömän tiukilla. Olin ehkä turhankin velvollisuudentuntoinen, passasin porukan "piloille" teinivuosina.
Oli syyllisyyttä siitä, että olisi tehnyt mieli lelliä vain "omia" lapsia välillä. Tsemppasin ihan kauheasti, että olisin tasapuolinen kaikille. Kun sitten oikeasti väsyin, kaikki kaatui niskaani, ja vetosin lasten äitiin ihan oikeasti epätoivoisena, hän ei ymmärtänyt hätääni. Jouduin ihan oikeasti suuttumaan hänelle, että auta nyt vähän aikaa, edes kesän yli. Tuon jälkeen ei oikein ole ollut puhevälejä, ja se harmittaa.
On ollut kurjaa nähdä, että mahdollisimman tasapuoliset eväät eivät kuitenkaan auttaneet kasvavia nuoria samalla tavalla elämän alkuun. Yksi lapsista (miehen puolelta) on syrjäytymässä. Koko ajan kalvaa epävarmuus syyllisyys siitä, että en ole onnistunut äitipuolena, jos yksi putoaa.
Totta... Uusperheen vanhempana täytyy kyetä todella paljon kompromisseihin ja pitää kielen keskellä suuta, että välit pysyvät hyvänä neljän vanhemman kesken, jopa eksien uusien puolisoiden kanssa. Ja sen keskellä kaikkein tärkeintä on lasten vointi. Omat tarpeet tulevat todella kaukana perässä.