Inhoa tätä tunnetta kun olen niin rakastunut.
Siinäpä se tuli jo otsikossa. En saa unta ja olen ahdistunut. Olisi paljon helpompaa olla kun mieliala ei heittelisi näin. Toinen osapuoli on myös kiinnostunut minusta, mutta jotenkin koen aina ihastumiset liian rankkana, menen lukkoon ja mieluiten häivyn ennenkuin päästän ketään lähelle. Se aiheuttaa vaan ahdistusta minulle.
Kommentit (21)
Mäkään en saa nukuttua, koska tutustuin ystävän kautta aivan ihanaan naiseen. Eka kerran kun näin sen, oli pakko laittaa sille viesti. Yllättäen se laitto pari viikkoa myöhemmin mulle kaveripyynnön. Sitten se yllätti mut toisen kerran, kun kertoi olevansa kiinnostunut musta! Nyt ajattelen sitä 24/7. Reilu 2 kk sitten siis tutustuin siihen eli toukokuussa. En ois koskaan uskonut, että sellainen upea kaunotar kiinnostuisi musta. Sen lisäksi se on hyväsydäminen ja meillä on samanlainen huumorintaju. Mulla on olo, että tän kanssa haluan olla loppuelämäni. Oon sanonut sille, että on ikävä ja ajattelen häntä kokoajan. Hän tuntee samoin! Niin ihanaa!
Oon samaa mieltä, kuin tuo aiemmin kommentoinut mies, että kertokaa naiset tunteistanne rohkeammin. Monta ihanaa suhdetta on varmasti jäänyt syntymättä kun ei olla tunnustettu ihastusta. Mullekin toi ihana neitokainen kertoi suoraan ja ollaan nyt ihan fiiliksissä! :)
Tapasin tän naisen tällä viikolla. Tunteet vaan syveni tapaamisen myötä. Oli todella intohimosta! <3
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:19"]
Tapasin tän naisen tällä viikolla. Tunteet vaan syveni tapaamisen myötä. Oli todella intohimosta! <3
[/quote]
Ai siis koko tänä aikana et ole tavannut häntä ennen kuin nyt, olitko siis ketjun aloittaja?
Tapasin tän naisen tällä viikolla. Tunteet vaan syveni tapaamisen myötä. Oli todella intohimosta! <3
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:19"]
Tapasin tän naisen tällä viikolla. Tunteet vaan syveni tapaamisen myötä. Oli todella intohimosta! <3
[/quote]
Ai siis koko tänä aikana et ole tavannut häntä ennen kuin nyt, olitko siis ketjun aloittaja?
[/quote]
Luulin ap:ta kyllä naiseksi. No, kaikkea oppii.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 22:46"]
Ihanaa olla rakastunut! Kuljen hymyissä suin, kuuntelen ällöromanttista musiikkia ja mietin kokoajan miestäni. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä ja alkuhuuma edelleen erittäin pahasti päällä. Tämä vaihe on parasta kun on jo vakavasti yhdessä eikä stressaa "tykkääkö toinen" mutta silti alkuhuuma päällä. :) Ja siis asutaan jo yhdessä mutta siltikin huumaillaan edelleen. Mieskin kysyi pari päivää sitten "koska tämä alkuhuuma loppuu?" :)
[/quote]
Meillä sama juttu, tosin yhdessä oltu jo monta vuotta. Nyt vauvakin tulossa :)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 21:00"]
Mite muijat luulee et se olis yhtään sen helpompaa jätkille. Hyvä kun katsoa uskaltaa siihen ihastukseensa. Tuntuu et kaikki mitä sille sanoo, sanoo tyhmästi kun niin jännittää. Sit se kun joka ikinen sekuntti tulee ajatelleeks sitä toista on samalla ihanaa, mut kauheeta kun luultavasti ei oo siihen toiseen ikinä mahiksia. Älkää kuvitelko et me osataan lukea rivien välistä teidän ajatuksia. Me ei olla mitään selvännäkijöitä. Meille pitää sanoa suoraan. Sulle siis on jätkä jo vihjannut susta tykkäävän. Ootko antanut mitään infoo et sä voisit siitä olla kiinnostunut? Oon itse katunut et en oo jollekin kertonut tykkääväni siitä. Ees alkoholilla ei saa tarpeeks rohkeutta kerättyy.ja sit jos ei ole semmonen supliikki mies, niin että on vaikeeta. Saati sopivaa tilaisuutta. Ja mitä sit jos se torjuuki sut, sit vasta hävettäis vaik tietää ettei oo mitään hävettävää. Sitä luulee ja esittää itellä olevan paraskin itsetunto, mut mihin se kaikki katoaa kun siinä edessä on se kenen kanssa haluis viettää loppuelämän. Ei niin mukavia puolia kyllä löytyy teistä muijistakin btw.
[/quote]
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut, paitsi että elän tunkkaisessa vanhassa suhteessa mistä ei voi oikein lähteä lapsen takia, nyt olen ihastunut erääseen nuoreen naiseen enkä voi ikinä kertoa sille asiasta.
Sivele niskaan kylmää vettä. Pitäisi auttaa tunteen purkauksissa.
Jos haluat suhteen ahdistuksesta huolimatta, niin sun on vaan puhuttava sen toisen kanssa noista tuntemuksista. Sano sille vaikka että haluat paljon tilaa suhteessa ja olet epävarma. Ei se ketään satuta. Sää satutat nyt itseäsi.
Aike retardia.
Minä rakastan rakastumisen tunnetta <3
Ihanaa olla rakastunut! Kuljen hymyissä suin, kuuntelen ällöromanttista musiikkia ja mietin kokoajan miestäni. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä ja alkuhuuma edelleen erittäin pahasti päällä. Tämä vaihe on parasta kun on jo vakavasti yhdessä eikä stressaa "tykkääkö toinen" mutta silti alkuhuuma päällä. :) Ja siis asutaan jo yhdessä mutta siltikin huumaillaan edelleen. Mieskin kysyi pari päivää sitten "koska tämä alkuhuuma loppuu?" :)
Ap, se ahdistus voi tulla juuri siitä, että et vie asioita loppuun saakka. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.:)
Kyllä se huuma loppuu. Ja se ällöromanttinen musiikkikin voi vaihtua synkäksi ranteet-auki musiikiksi kuin huomaamatta.
Huuman loputtua avautuukin wsitten silmät eli se joko on todellista tai sitten ei. Ja vuosi?? Yksi vuosiko?
Terveisin eräs, jolla 27 vuoden kokemus siitä, että rakkaus kasvaa samaa miestä kohtaan koko ajan. Alkuhuuma johtuu hormooneista ja siinä ei oikeasti edes nähdä totuutta, jos kaikkea katsotaan niiden kuulusien vaaleanpunaisten lasien läpi;) Tulepas kertomaan uudestaan vaikka nyt ensi alkuun kolmen vuoden päästä???
Mä samalla vihaan ja rakastan sitä tunnetta. Vihaan siksi, että en saa vastakaikua, mikä tekee tunteesta vielä sietämättömämmän kuin normaalisti.
Mulla on just semmonen tilanne, että alkuhuuma alkaa haihtua. Tässä nyt sitten mietitään, että oisko tää nyt hyvä. Rakastan tosi paljon, on hirmu suloinen. Toisaalta alkaa näkymään ne "ei niin mukavat" puolet, joista mietin voinko hyväksyä/sietää.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 23:54"]
Mulla on just semmonen tilanne, että alkuhuuma alkaa haihtua. Tässä nyt sitten mietitään, että oisko tää nyt hyvä. Rakastan tosi paljon, on hirmu suloinen. Toisaalta alkaa näkymään ne "ei niin mukavat" puolet, joista mietin voinko hyväksyä/sietää.
[/quote]
kauanko olette olleet yhdessä? t. Vastarakastunut
mäkin olen vielä huumassa :) tutustuttiin noin 2vuotta sitten. Viime viikolla mentiin naimisiin... ja vieläkin ihan itkettää kun toinen on niin ihana. Aika nopeesti eteni tämä suhde, mutta olen sydän juuriani myöten rakastunut. Katsotaan koska alkaa hellittämään. Vielä tämä vuoden puolella on mennyt perhosia vattassa pelkästään toisen ajattelemisesta. Mä ainakin nautin. Vaikka alkuun on vaikea päästää ihmistä lähelle ja pelottaa kuinka pahalta tuntuu jos homma ei toimi.
Se miten elää elämänsä on itsestä kiinni. Sen päätät sä ja jos haluut jakaa sen jonkuu kaa, niin jaa se semmoisen kanssa joka susta hulluna välittää. Toki aina jollakin asiaan aina jotain vastaan sanomista. Omaan mieleen on kerättävä ylitse valuvasti rohkeutta ja halua toteuttaa unelmat. Ne ketkät eivät siihen pysty, seuraavat sivusta toisten onnea tai korvaavat vajeen muulla.
Jos et tee asialle mitään, niin saattaa jäädä vaivaamaan sua loppuiäksi. Sitä saattaa ihastua elämänsä aikana about ten times. Mutta sitä pitää osata tarttua tilaisuuteen. Elämä on liian lyhyt vatvomiseen. Nyt ylität ittesi ja nykäiset stiä hihasta ja sanot että mä haluun sun kanssa tehdä kymmenen lasta :D