Googlasin isovanhempieni nimiä ja itkin tajutessani, etten tiedä heistä mitään

Koko kuvio on aivan ihmeellinen. Olen siis 18-vuotias ja asun vielä kotona. Meillä ei ole koskaan juuri puhuttu näistä asioista, ja ujona en ole viitsinyt kysyä - olen pelännyt sohaisevani jotain muurahaispesää tietämättäni. Pitkään en edes tiennyt, ovatko vanhempani naimisissa! Tämä paljastui, kun löysin jonkun avioehtoon liittyvän lappusen. Tasan yhden kuvan isästäni olen perhealbumissa nähnyt, hääkuvia ei tästä talosta löydy. En tiedä edes, onko niitä olemassa, vai menivätkö vanhempani naimisiin maistraatissa tai onko kuvat isästäni ja mahdollisista häistä tuhottu.

Perheasiat ja -suhteet ovat todella iso tabu meidän perheessä. Niistä ei vain puhuta, se on itsestäänselvyys. Oikeastaan tämä rajautuu vain isän puoleiseen sukuun. Isäni on täysi ihmisp*rse ja hän ei koskaan esim. syö meidän muiden kanssa. Isä muhii huoneessaan ja tulee esiin vain pilkatakseen muita ja näin pilaa jo pelkällä olemassaolollaan tunnelman. Keskustelu loppuu kuin veitsellä leikaten, jos isä tulee huoneeseen. Lapsena jo toivoin, että vanhemmat eroaisivat. Eihän tuota rottaa jaksa katsella kukaan. Vaikka tämä erikoisen kieroutunut "avioliitto" on aivan järjetön ja äiti lähinnä toimii isän vetelehtimisen rahoittajana, niin silti heillä ei ole pienintäkään aikomusta erota. Mistäs minä tiedän, ehkä he odottavat kunnes me lapset muutamme pois kotoa, mutta eiköhän äitinikin ole huomannut, että isäni on yleinen vihan kohde ja ero olisi helpotus kaikille.

Noh, nyt siis tylsyyksissäni googlasin isänpuoleisten isovanhempieni nimet ja yllätys oli melkoinen. Vaikka käymmekin (röyhkeän harvoin) heidän luonaan ja tiedän heistä perustiedot, järkytyin. Googlesta löytyi Wikipedia-artikkelit, ja siellä oli ammattia, kirjoitettuja kirjoja, tyttönimiä, opiskeluja, sukulaisuussuhteita, vuosilukuja, sotamuistoja ja kaikkea muuta, mitä minä en ole koskaan kuullut/kuunnellut/tajunnut. Olen pitänyt mummoani vanhana, narsistisena, seniilinä hössöttäjänä, joka on kasvattanut poikansa eli isäni, josta nyt tuli aikamoinen idiootti, eli luulin mummoanikin samanlaiseksi. Lapsuuden hyvät muistot mummolassa ovat unohtuneet, kaikki tarinat ja asiat. Viha isääni kohtaan on peittänyt alleen kaiken muun.

Netistä onkimani tiedon mukaan mummonihan on todella fiksu ja aika samanlainen kuin minä. Toki hänellä on huonot puolensa, ja poika on kieroon kasvanut/kasvatettu, mutta silti. Emme ole käyneet mummolassa sitten joulun, jolloin kävimme puolen tunnin pikavisiitillä. Myönnän, ettei mummolassa yksinkertaisesti kestä kovin pitkiä aikoja, mutta tuo nyt on aivan jäätävää. Äitinikin, joka on yleensä niin kohtelias, ei suostu menemään sinne. Tietää, ettei me lapsetkaan haluttaisi ja minä olen itse syyllistynyt aivan hirveisiin raivareihin ja totaalikieltäytymiseen. Nyt hävettää, ahdistaa ja surettaa. Isovanhemmat tuskin kauaa enää elävät, ja minä en edes onnitellut äitienpäivänä... Vaikka he ovatkin kestämättömiä ihmisiä, niin voitaisiin mekin joustaa.

Tarinan opetus? Älkää ikinä, ikinä ottako idioottia miestä jolla on kyseenalainen suku. Jos näin käy, erotkaa heti jos mm. koko perheen voimat kuluvat puolison vihaamiseen ja välttelyyn. Kertokaa lapsillenne suvusta, kertokaa lapsillenne asioista. Kertokaa edes sen Wikipedia-artikkelin verran.