Lue keskustelun säännöt.
Uskotko tähän...
07.04.2014 |
Jos olisit saanut aika erillaisen perheen, vanhemmat + sisaruksen ja sitä kautta erillaisen elämän mitä sinulla on ollut, niin olisit aika erillainen ihminen tietyllä tapaa vaikka olisitkin syntynyt samanluonteiseksi mitä olet nyt?
Vai uskotko siihen, että oma luonne vaikuttaa enemmän, eikä ympäristö tekijät lähes juurikaan, että susta ois tullu erillaisissa ympyröissä aivan samanlainen mitä olet nyt, koska luonne?
Entä koetko, että elämä on muokannut luonnettasi?
Itse oon miettiny et miks mä pienenä synnyin esim. niin arkana ja ujona ja hiljasena. Sit elämä kouli mua, mua koulukiusattiin ja mä päätin muutenkin teini-iän tullessa vaan rohkastua, koska koin että mua oli aina painettu alle päin. Mun luonteessa on aina myös ollu tietynlaista tempperamenttisyyttä, mutta pienempänä en oikeen uskaltanut tuoda sitä kavereiden edessä ulospäin. Aina kun mä kuuntelin musiikkia, musiikki loi mulle tietynlaisia mielikuvia ja mietin miten tuossa ja tuossa tilanteessa olisin ollut näyttävämpi ja rohkeampi. Mun perhe oli myös loppupeleissä aika epätasapainoinen ja huono...
Mietin, et jos mä oisin saanu tasapainoset vanhemmat ja tasapainosen perheen. Vanhemmat jotka oikeasti ovat onnellisia toistensa kanssa ja se heijastuu myös ulospäin ja kotiin. Sellaset vanhemmat joissa on kanssa luonnetta silleen hyvällä tavalla ja niitä voi ihailla. Monet kaveritkin ihailisi niitä vanhempia, pitäisivät semmosina "cooleina" ja mukavina tyyppeinä. Vanhemmat jotka olisivat osanneet sopivalla tavalla kasvattaa lapsia ja asettaa myös rajoja sopivassa mittasuhteessa. Isoveli joka olisi ehkä vähän semmonen "kovismainen" ja ollut myös suosittu.
Olisinko minä ollut ja kasvanut aika erillaiseksi tyypiksi, vaikka olisin syntynyt saman luonteen kanssa?
Olisinko sillon mokaillut samalla tavalla ja joutunut koulukiusatuksi?
Olisinko mä ollut pienestä pitäen niin arka, ujo, herkkä ja hiljainen vai oisko musta pienenä voinut tulla jo aika peloton ja ulospäin suuntautunut? jos vanhemmat eivät olisi olleet semmosia turhanpäiväsiä jännittäjiä ja ressaajia aikuisiälläkin, vaan olisivat ottaneet rennosti asian kun asian ja opettaneet myös että lähes mitään ei tarvitse pelätä. Ei edes kuolemaa, mikä on luonnollinen juttu vaan ihmisen elämässä. Mutta minä kun pelkäsin ja jännitin esimerkiksi ihan saatanasti kouluesiintymisiäkin... en osannut nauttia ja ajatella, että ompas kiva kun mä pääsen nyt pitämään esitelmää! :) et ei tollasta mun tarvii jännittää ja pelätä. Niin ne muutkin joutuu pitämään ja mä oon hyvin valmistautunu, esim. saanu harjotella vanhempien ja ehkä myös sisaruksen kanssa kotona puheen pitoa kun ne on istuneet yleisössä ja ottaneet mut asiallisesti. Mutta senkin sijasta mä jouduin oikeassa elämässä esimerkiksi näkemään kun meidän äiti piteli mahaansa ja jännitti isää, millon mistäkin negatiivisestä syystä...
Kertokaa mitä ajatuksia tämä teissä herättää... mielenkiinnolla kuuntelen muidenkin mielipiteitä.
Kommentit (15)
UP.
Saisko tähän nyt yhtään asiallista ja syvällistä vastausta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No toi on tollasta turhaa jossittelua, josta sun pitää päästä yli. Vähän niinku oisit katkera. En sano pahalla, itekin oon joskus miettinyt, että jos olisin syntynyt muille kuin narsisti-isälle ja ailahtelevaiselle äidille, olisinko aikaansaavampi ja käyttäisinkö kykyjäni enemmän. Tai jos en olisikaan isosisko, olisinko näin huolehtiva, murehtiva ja neuroottinen. Mutta näin se on mennyt ja tällainen olen, turha märehtiä menneitä. Nyt keskityn siihen, että minulla on hyvä olla. Hyväksyn menneisyyden enkä takerru siihen: en ole enää sen vanki.
Ihminen syntyy tietyllä temperamentilla, joka säilyy läpi elämän. Siis perimä määrää osan ihmisestä. Esim. oletko temperamentiltasi rauhallinen vs.tulistuva, ulospäin vs. sisäänpäin kääntynyt jne. vai ehkä joitain siltä väliltä.
Ympäristö vaikuttaa osaltaan siihen, millainen meistä kustakin tulee. Maaseudun kasvatit elävät eritavalla kuin kaupunkien lapset.
Ihmiset ympärillä vaikuttavat osaltaan siihen, mitä itsestämme ajattelemme. Tämä mielestäni ehkä tärkein (siis jos ihminen kohdataan omana itsenään, ei puitteilla ole niin väliä). Jos saamme lapsesta asti kuulla olevamme huonoja ja rumia, luo se huonoa itsearvostusta. Jos tulemme hyväksytyksi sellaisina kuin olemme, olimmepa sitten tulistuvia tai ujoja, luo se pohjaa sille, että elämä kantaa, muodostuu ns. perusturvallisuuden tunne.
Uskon siihen, että minä en olisi minä, jos elämäni olisi mennyt jotenkin toisin tai että minulla ei olisi ollut sellainen lapsuuden perhe kuin minulla oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 21:07"]
Uskon karppaamiseen
[/quote]
Ok. :) minäpä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:22"]
Ihminen syntyy tietyllä temperamentilla, joka säilyy läpi elämän. Siis perimä määrää osan ihmisestä. Esim. oletko temperamentiltasi rauhallinen vs.tulistuva, ulospäin vs. sisäänpäin kääntynyt jne. vai ehkä joitain siltä väliltä.
Ympäristö vaikuttaa osaltaan siihen, millainen meistä kustakin tulee. Maaseudun kasvatit elävät eritavalla kuin kaupunkien lapset.
Ihmiset ympärillä vaikuttavat osaltaan siihen, mitä itsestämme ajattelemme. Tämä mielestäni ehkä tärkein (siis jos ihminen kohdataan omana itsenään, ei puitteilla ole niin väliä). Jos saamme lapsesta asti kuulla olevamme huonoja ja rumia, luo se huonoa itsearvostusta. Jos tulemme hyväksytyksi sellaisina kuin olemme, olimmepa sitten tulistuvia tai ujoja, luo se pohjaa sille, että elämä kantaa, muodostuu ns. perusturvallisuuden tunne.
Uskon siihen, että minä en olisi minä, jos elämäni olisi mennyt jotenkin toisin tai että minulla ei olisi ollut sellainen lapsuuden perhe kuin minulla oli.
[/quote]
Kiitos hyvästä vastauksesta. :)
Minun on vaikea hyväksyä jos lapsestani tulisi sellainen ressukka... en halua että hän joutuu kokemaan samaa paskaa mitä minä jouduin. Nykyään mä olen semmoinen ihminen mitä haluan, ulospäin suuntautunut ja tempperamenttinen. Lapsena en ollut. Tai lapsena toin sitä väärällä tavalla esille... jotenkin nolosti. Piili mussa sillonkin aina se halu olla rohkea oma itsensä ja ulospäin suuntautunut. En vain kyennyt. Teini-iässä aloin uskaltaa tuoda itseäni sitten ilmi ja en ollut enää niin nolo. Koska minua kiusattiin, se sattui aivan saatanasti ja opin siitä. Mietin vaan, että oliko mun pakko kärsiä niin paljon että musta tuli tälläinen ihminen + on nyt mielenterveysongelmat? vai olisinko voinut jotenkin muuten kasvaa tälläiseksi samanlaiseksi ihmiseksi mitä olen nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on "erilainen", ei "erillainen".
Erilaisen. Erilainen. Vain yksi l-kirjain siinä sanassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, tulihan ne sieltä; mielenterveysongelma-kortti.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 18:59"]
No niin, tulihan ne sieltä; mielenterveysongelma-kortti.
[/quote]
Niin, mikä ihmeen kortti?
Voisitko perustella vähän enemmän tätä vastaustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
UP