Nyt keinot kehiin - miten lapset nukahtamaan yksin?

Minä menen pojan viereen saatetaan lyhkäsesti höpötellä mitä tänään on tapahtunu ja mitä huomenna tapahtuu. Sit hyvää yötä ja kun hyvää yötä on sanottu, niin sit en enää vastaa mihinkään " äiti, jano, äiti nälkä, äiti asiaa.." , vaan esitän nukkuvaa.. Aluksi yritti höpötellä sun muuta, mut kun huomas, että ihan yksinään pölöttää, niin kävi viekkuun. Nykyään ei mee kuin max. 10 minsaa ja poika vetää sikeitä. poistun vierestä, kun huomaan, että on nukahtanut. Omaan sänkyyn siirtyi 1,5-v ja nyt 2v4kk nukahtaa melekin heti, kun on sammutettu valot ja sanottu yöt..

Sinulle, joka ehdotit asennemuutosta: ei ole kyse tästä. Oma asenteeni oli esikoisen synnyttyä, että vauva pitää opettaa nukahtamaan itse (varmaan tämän palstan vaikutusta).



No, tämä ei vaan onnistunut. Ei millään keinolla. Esikoisen läheisyydentarve oli valtava, ei häntä _voinut_ jättää yksin nukahtamaan, sillä huusi vaikka viisi tuntia putkeen tarpeen tullen. Usko pois, kokeiltu on. Kaikki vauvat eivät vaan ole samanlaisia, ja toisilla on suurempi läheisyydentarve kuin toisilla.



Nyt, 3,5-vuotiaana hänen läheisyydentarpeensa on pikkuhiljaa hellittänyt niin, että uskon hänen tottuvan melko helpostikin yksin nukahtamiseen. Vrt. vuosi sitten kun hänet totutimme, ja ekana iltana tuli pois sängystä - ei siis " kitissyt" , vaan juosten tuli meidän luoksemme, pakkohan siinä on palauttaa toinen sänkyyn - 130 kertaa, tokana yli sata ja noin kolmen viikon pitkäjänteisen työn jälkeen oppi vihdoin nukahtamaan yksin omassa huoneessaan.



Asenteeni on edelleen, että oppisivatpa nukahtamaan itse, ja olen valmis näkemään vaivaa tämän eteen. Se, mitä en halua, on että isä nukuttaisi joka ilta minun sijaani. En halua, että lapset ovat riippuvaisia kummastakaan. Kun jossain vaiheessa isä nukutti joka ilta esikoisen, esikoinen todellakin loukkaantui minulle ja etääntyi minusta, tarrautui isään. En toivo riippuvuutta minusta, mutta en myöskään sitä, että lapsi reagoi minut nähdessään aina sanomalla: " Mene pois, ei, ei, haluan että isä syöttää/pukee/nukuttaa..."

Siirtykää nyt ensin siihen että isä nukuttaa ja siitä siihen että lapset nukahtavat itsekseen. Ei sun ja lasten suhde siitä voi olla kiinni, että et nukuta heitä illalla: kai sä sitä ennen kuitenkin teet niiden kanssa asioita? Tuollainen isä-vaihe voi tulla lapselle joka tapauksessa, mutta ei se tarkoita että hän olisi sinusta etääntynyt. Oletkohan itse vähän epävarman lastesi suhteen, kun tuommoisisa edes pohdit. (Mun lapset on molemmat vähän väliä sitä mieltä, että minä saisin muuttaa hevon kuuseen, mutta eipä ole tullut mieleenkään epäillä niiden rakkautta :- 9)

Vierailija:

Siirtykää nyt ensin siihen että isä nukuttaa ja siitä siihen että lapset nukahtavat itsekseen. Ei sun ja lasten suhde siitä voi olla kiinni, että et nukuta heitä illalla: kai sä sitä ennen kuitenkin teet niiden kanssa asioita? Tuollainen isä-vaihe voi tulla lapselle joka tapauksessa, mutta ei se tarkoita että hän olisi sinusta etääntynyt. Oletkohan itse vähän epävarman lastesi suhteen, kun tuommoisisa edes pohdit. (Mun lapset on molemmat vähän väliä sitä mieltä, että minä saisin muuttaa hevon kuuseen, mutta eipä ole tullut mieleenkään epäillä niiden rakkautta :- 9)

Ei mun ja lasten suhde tietenkään ole yksin siitä kiinni, että en nukuta heitä illalla. Teen tietysti heidän kanssaan asioita. Mutta iltanukuttaminen on esikoiselle yksittäisistä asioista merkittävin: jos isä esim. nukuttaa kolme päivää peräkkäin, niin esikoinen alkaa hyljeksiä minua kaikessa. Kun isä nukuttaa, isän pitäisi tehdä ihan kaikki muukin. " Haluan _vain_ isin syliin." " Isi, haluan että isi pyyhkii." Herätessään saa raivarin, kun äiti tulee hakemaan huoneesta, eikä isi. Näistä reaktioista huolimatta tietenkin teemme monenlaista yhdessä, mutta hän tekee kaiken vastahakoisesti. Ja tämä muutos käytöksessä tapahtuu tosiaan heti, jos muutamankin illan peräkkäin delegoin nukuttamisen isälle. Vaan eipä taida olla vaihtoehtoja.

Niin, pyytäisin vielä lisää neuvoja kuinka suorittaa lasten totuttaminen yksin nukahtamiseen sitten kun se ennemmin tai myöhemmin on edessä?

ja sen jälkeen minäkin olen helposti saanut hoidettua iltahommat. Riittävästi tuttuja rutiineja ennen nukkumaan menoa, niin lapsella on aikaa sopeutua, eli iltapalat, iltapesut, lukemiset, mahd. rukoukset, ja sitten kivat unikaverit ja nukkumaan. Tempperamenteissa on tietysti eroja, mutta meidän ' perus' lapsillamme meni kai pari päivää oppimisessa, eikä mitään kamalaa huutoa edes ekalla kerralla. Aika nuorena on aloitettu, varmaan alle 1 v.

Yövalo palamaan. Huoneen ovi auki. Ja päättäväisesti vaan takaisin sänkyyn jos tulee pomppimaan.

Ei ehkä nukahda heti, mutta meillä ainakin toimii viimeistään ½h jälkeen (tyttö 3v)

Tai et mene laittamaan sitä peittoa ollenkaan.



Jos läsnäolosi siis vain aktivoi lasta.

Miten vaikeaa voi olla jättää lapset nukahtamaan itse omaan sänkyynsä. Tottakai he siitä kitisevät, jos aina ennen on passattu ja hyysätty. Mutta se kitinä loppuu kun he huomaavat, että siitä ei ole mitään hyötyä.



Eikä se teitä etäännytä, päinvastoin. Oikea läheisyys ei ole sitä, että on riippuvainen toisesta, vaan sitä että voi luottaa siihen että apu on lähellä silloin kun siihen on oikeasti tarvis.



Itsetuntoasi varmaankin hivelee se, että lapset ovat iltarutiineissaan riippuvaisia sinusta, mutta tuota riippuvaisuutta ruokkimalla teet lapsillesi vain karhunpalveluksen.