Kristiina vaikuttaa nuoresta iasta huolimatta noista kaikkein aikuisemmalta. Suhtautuu asiallisesti kritiikkiin, ei vapise ja on muutenkin asiallinen.
Kommentit (7)
miksi oi miksi se ei osaa laulaa! :/
Toki on asiallinen, nöyrä, kiltti, naapurintyttö.
MUT SE EI OSAA LAULAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Kuuntelin just youtubesta Kristiinan ' One of us' -biisin, ja siellä oli ihan pari kohtaa, joissa erotin vireen hyppäävän hitusen ylös (kappaleen loppupuolella). Että kyllä nuo " ei pysy lainkaan nuotissa" -puheet voi lopettaa, ei Kristiina aivan vailla sävelkorvaa ole.
Muistini mukaan Like a prayer -biisissä oli enemmänkin ongelmia sen kanssa, että ylävire oli ihan läpi kappaleen jatkuvaa. Mutta hyvä asia on se, että tuota vireisyyttä voi parantaa, sävelkorvaa sen sijaan ymmärtääkseni joko on, tai ei ole.
Kirstiina kehittyy koko ajan.
kyllä se laulamaankin oppii, kun annetaan aikaa ja koulutusta
esityksen haltuunsa. Hän oli todella läsnä esityksessään, tuomarit eivät horisseet omiaan, sen aisti yleisössäkin.
Ei vain ikinä, ikinä uskoisi häntä niin nuoreksi!!! En hämmästyisi jos paljastuisi että hän onkin oikeasti 30-vuotias :-)
Tasapainoinen, persoonallinen, fiksu, ihana ääni, monipuolinen... Muuttuu koko ajan mielenkiintoisemmaksi.