Miten tulla toimeen 20+ ikäisten kanssa! olen itse 35v,

ei perheellinen jaksa kuunnella loputtomiin juttuja maailmasta joka pyörii vain oman navan ympärillä. ymmärrän ahdistuksen.

Työssäni kohtaan paljon yläasteikäisiä. Jos en tajua, missä mennään, niin kysyn. Huumori auttaa myös, jos tuntuu että jutut menee ihan yli. On aika paljon ihmisestäkin kiinni, miten se ikä tai perheellisyys vaikuttaa. En mun ajatusmaailmaan ainakaan ole perheellisyys niin hirveesti vaikuttanut, eikä ikäkään (sitä nyt ei niin paljoa olekaan.. ;) ). Olen aina tullut hyvin toimeen eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa.

Yksi ikää katsomaton yhdistävä tekijä on huumori. Ja kyllä muitakin yhteisiä puheenaiheita löytyy, jos ei aluksi muuta niin opiskelu...



Minua ei vaivaa ikäero sinänsä vaan se, että minä vähemmistönä joudun sopeutumaan enemmistön puheenaiheisiin. Aika paljon ne liikkuvat baarissa käymisen, musiikin ja urheilun saroilla. Kyllä minäkin noista puhua osaan, mutta täysin pimentoon jää monet minun elämääni koskettavat asiat kuten lapset, asuntokaupat jne. Joskus toki lapsistanikin puhun, mutta eipä se maailma opiskelukavereitani pahemmin kosketa, varsinkaan miehiä.

Mulla on tiimissa 24v mies, mina 34 v nainen, 50 v nainen ja 67 v mies. Ja tullaan toimeen ihan alyttoman hyvin. Kaydaan yhdessa lounaalla ja valilla paivallisellakin. Puhutaan oman elamamme asioista ja valilla paivan polttavista asioista. Neuvotaan toisiamme puolin ja toisin... Ja huumori kukkii. En ymmarra miksi ian pitaisi olla erottava tekija!

Piti viela sanomani etta ihminen pitaa kohdata ihmisena eika ajatella sita ikaa tai sen puutetta. Alaka missaan nimessa pida itseasi jalustalla koska olet vanhempi ja viisaampi. Kylla ne nuoretkin on valilla tosi viisaita ja heilta saa tuoreita ideoita.

Feikkaaminen se vasta työpaikan ilmapiirin pilaakin.



Ole " se vähän kalkkis, mutta mukava" keski-ikää lähestyvä lady ja ylpeä siitä!

Ihmisiä on niin erilaisia. Itse olen 23 v, mutta ehkä jo enemmän " mummo" -tyyppiä...=) Toiset parikymppiset taas on aivan teinejä. Heidän kanssaan en tule toimeen.

Minä olen parikymppinen ja koen todella vaikeaksi jutustelun/kanssakäymisen vanhempien naisten kanssa. Katsovat jotenkin pitkään ja jutut ovat usein ilkeitä. Johtuuko luonteestani? En ole tyypillinen parikymppinen siinä mielessä, että en ole koskaan perustanut bilettämisestä, matkustelusta, arvoni ovat melko poikkeavat perustaviksesta, perhe on minulle kaikki kaikessa (= mies ja lapsi). Olen hyväntuulinen, kiltti mutta myös sanavalmis. Tuntuu kauhealta, kun kerta toisensa jälkeen joku pahantuulinen nelikymppinen ilkeilee :(. Mikä minussa on oikein vialla?? Mielelläni ystävystyisin eri ikäluokkien edustajien kanssa, mutta se näyttää olevan lähes mahdotonta...

Nuorin opiskelukaveri on 18-vuotias ja silti tullaan hyvin juttuun. Eräissä aineissa toiset opiskelijat ovat jopa yli 50-vuotiaita ja edelleen ollaan kyetty tekemään yhteistyötä ja projekteja yhdessä.



Yllättäen parikymppisetkin tekevät muuta kuin bilettävät.

ennen kuin aloitin työni. Olen 25-vuotias ja yhden lapsen äiti.



Ensimmäinen työyhteisö, johon äippälomalta palasin, käsitti 50-60 -vuotiaita naisia. He ymmärsivät minua, sillä heillä oli minun ikäisiä lapsia =) (oma äitini on pitänyt minun ikäisteni kanssa työskentelemisestä).



Tällä hetkellä työskentelen yhteisössä, jossa kaikki muut ovat 40-vuotiaita (+/-1v) ja pääasiassa ollaan tultu hyvin juttuun. Kyllä ne yhteiset asiat sieltä löytää =)

Vierailija:

ei perheellinen jaksa kuunnella loputtomiin juttuja maailmasta joka pyörii vain oman navan ympärillä. ymmärrän ahdistuksen.

Perheellisten jututhan ne yleensä pyörivät oman navan ympärillä:

" Meidän Veetillä oli eilen masuvaivaa, käytiin päivystyksessäkin ja taas oli hirveät jonot."

" Ai jaa, meidän Janicallakin on ollut masu pipi vähän viime aikoina ja nyt ollaan menossa allergiatesteihin."

" Joo, meidänkin Miro oli kauhean kipeä pitkän aikaa ja sitten huomattiinkin että sille ei taida tomaatti eikä maitotuotteet sopia. Testit ei kyllä mitään näyttänyt mutta ollaan Japin kanssa nyt sovittu, että jätetään nää pois Miron ruokavaliosta, ei ne lääkärit kuitenkaan mitään tiedä."

" Joo, meidän Jormakin mursi rakennuksilla kätensä eikä meinannut päästä rötgeniin."

" Tuli muuten tosta mieleen, että Juha on saanut jo meidän uuden talon kylppärin valmiiksi ja päästään ehkä jo parin viikon päästä muuttamaan."

.

.

.

Siltä ainakin tuntuu. Ei enää keskusteluja politiikasta, tv-ohjelmista, uskonnosta, kirjallisuudesta, muodista, tasa-arvosta, ympäristöstä, opiskeluista, töistä...,vaan löpinää minun lapsesta ja minun miehestä. Ahdistavaa.

Mutta sen ei pidä antaa häiritä, vaan kannattaa nauttia siitä, miten raikkaita mielipiteitä heillä on ja kuinka innolla he asennoituvat tulevaan.



Mulla ainakin oma kyynisyys hupenee silmissä näiden tulevaisuuden toivojen juttuja kuunnelleessa. Hehän ihan oikeesti uskovat itseensä! Ja että kaikkeen voi itse vaikuttaa ja kaikki on saavutettavissa. Unelmat on toteutettavissa eikä mikään ole mahdotonta.



Ehkä ja toivottavasti jotain siitä tarttuu minuunkin!

ja aloitin uudet opinnot 15 kotiäitivuoden jälkeen. Opiskelukaverit ovat parikymppisiä ja oikein kivoja. Todella fiksuja ja hoitavat opinnot hyvin.

Mitä vikaa siinä on, jos parikymppinen puhuu bilettämisestä ja poikaystävästä? Ne ovat iso osa elämää siinä vaiheessa. Minä muistan oikein hyvin puhuneeni samoista asioista siinä elämänvaiheessa.

En ole työelämässä vielä, mutta ystäväpiiriimme kuuluu pari alle 25v pariskuntaa. Todella mukavia ovat kaikki, mutta heidän kiinnostuksen kohteensa ovat väsyttäviä. Muistan itsekin sellaisen ajan juuri samanikäisenä, ei siinä mitään. Mutta kun aina ja joka kerta pitää vänkää jostain uskonnosta, jostain ideologiasta, jostain eettisestä kysymyksestä, jne. Kun itse on tullut kolunneeksi kaikki samat asiat omalla ajallaan, ei niitä meinaa jaksaa kuunnella toistamiseen. Ajatuksia kun kuitenkaan ei ole niin kovin montaa, ja vaikka heille kaikki on vielä uutta, minä olen jo suurimmaksi osaksi samat keskustelut käynyt 10v sitten.

Itsekin olen jo hieman vanhempi nuorison edustaja (40+) ja hauskoja hetkiä olen kokenut nuorempien kollegoiden kanssa, kun tuntuu välillä että ihan eri maailmoissa elellään... Mutta sehän on vaan rikkaus ja kiva, että saa tuntea kaikenlaisia ihmisiä: ehkä otan jotain opiksi heiltä, ehkä hekin oppivat jotakin minulta.

Työkavereissa on kaiken ikäisiä mutta kohta on reissu edessä nuorempien kanssa.

Hyvin meillä kaikki tulee keskenään toimeen.. Onko niin " lapsellisia" vanhoja vai kypsiä nuoria?

Toki itse 20v piti 35v ja yli vähän vanhoina jo. Mutta.

Yritä sinä sopeutua, jos muut on nuorempia.

Osta vaikka Trendi-lehti tms. ja käy jossain ulkona säännöllisesti ja aloita uusi harrastus.

t.30v kotiäiti jolla on 50v äiti, joka töissä 20v työkavereiden kanssa, ja sopeutuu erinomaisesti joukkoon. Ja itse myös pidin 20v:nä töissä niistä 50v tai minkä tahansa ikäisistä, jos he eivät klikkiytyneet omaan ikäänsä, j alkaneet sitä voivotella. Vaan tekevät mitä haluavat ja pukeutuvat nuorekkaasti, ja menevät eikä iän takia vaan etsi niitä mummo-mamma-kolttuja ja jää kotiin hautumaan.

Palasin nimittäin melkein kolmen vuoden hoitovapaalta juuri tuohon tilanteeseen ja minulle sillä oli huomattavan piristävä vaikutus.