Mies ei ole suostunut parisuhdeterapiaan, joten olen yksinäni käynyt puimassa tilannettamme.

hänelle puhunut. Ja jokainen kerta on samaan syssyyn puhunut muuttavansa tapojaan. Mutta päivä pari kun menee, niin samassa jamassa ollaan aina. Ja sitten ei suostu edes " muistamaan" mitä olimme aiemmin puhuneet.



Mieheni on myös mestari kääntelemään asioita. Joskus kun lähden lasten kanssa sukulaisiin, aikoo tehdä sitä ja tätä kun yksin saa. Mutta kun seuraavana päivänä puhutaan, niin osaan jo parista lauseesta udella että kävitkö jossain ulkona eilen. Ja aikansa jaakailtuaan mies myöntää... Ärsyttää tuo selän takana touhuaminen. Ja jos asiasta haluaisi puhua, miksi niin tekee. " Älä taas aloita, tuohan on jo vanha juttu, pitääkö sitä aina puida!!" Vaikka olisi eilen tapahtunut...



On meillä siis muitakin kuin pieniä ongelmia.



Mies tekee myös kaikki suuret ostopäätökset itse. Minulle sanottiinkin terapiassa, että pitäisi mieheltäni kysyä mikä on tärkeintä elämässä. Oma koti, perhe jne vai ne kaikki tavarat joita vain joskus tarvitsee. Mies tietysti ei halunnut vastata oikein mitään, kun sitten kysyin. " Niiin, mutta kun niitä joskus tarvitsee!"



Liekö olen sitten liian itsestäänselvyys...



ap

Käyn psykologilla. Ei hän kehoita eroamaan, mutta.. ..kehottaa miettimään sitäkin vaihtoehtoa. Ymmärtää, että kyse on nimenomaan PARIsuhteesta, ei kukaan yksin voi parisuhdettaan pelastaa.

sen tekee, että miehen on vaikea tulla terapiaan? Tunteista puhuminenko? Kehittymisen pelko,jos ei huomaa kehitettävää? Omien virheiden/putteiden kohtaaminen?

Tulevaisuus yksin tuo usein myös monta karikkoa. Exästä harvoin pääsee eroon, sillä aina joutuu hoitamaan lasten asioita. Itse olin joskus liiankin kaun lapsien takia yhdessä. Kunhan kiinnität huomiota, ettet katkeroidu ja anna elämän mennä ohi. Nyt, kun olen toisessa suhteessa, en saa miestäni parisuhdeterapeutille. meillä siihen olisi tarvetta miehen sivuraiteiden vuoksi. Aika ei kuitenkaan paranna asioita. ne vaan jää kaappiin.

Yksin vastuunotto on iso asia. Jos olette erossa, helpottaisi terapia kenties eron jälkeistäkin elämää... En tiedä, mutta kirjoitinpahan sinulle jotain, ettet yksin vaan pähkäile.

Voimia, sinä Nainen!

Vierailija:

Ja kyseinen ammattihenkilö, jonka kanssa olen keskustellut, heitti ilmaan nyt ajatuksensa ääneen " en toki ketään kehoita eroamaan, mutta..." .

Olen suhteemme siellä käynyt läpi mitään liioittelematta ja valehtelematta. Kertonut millainen itse olen ja millainen mieheni on. Ja mieheni ei hänen mielestään kunnioita minua lainkaan, polkee yli kaikessa, ei osoita hellyyttä jne. Vaikka meillä ei ole väkivalta eikä alkoholiongelmia. Sanoi kuitenkin, että kannattaa nyt tarkkaan miettiä mitä tulevaisuudelta haluamme.

Kerroin kotona sitten miehellenikin, joka tietysti suuttui ja jälleen kerran ei halunnut kuitenkaan asiaa käsitellä millään tavalla. Yritin kysellä mitä toivoo tulevaisuudelta tai millainen sen ajattelee olevan. Mutta ei tuo ÄIJÄ vaan halua puhua. " Älä taas aloita, en nyt jaksa, ole nyt hiljaa kun katson tätä ohjelmaa, ei nyt kun väsyttää"

Pitääköhän minun nyt täysin yksin tehdä päätökset meidän yhteiselosta, jatkammeko vaiko emme?! Pitkä mietintäprosessi on edessä...

Kuinka pitkään pitäisi olla valmis vaikka vain lasten vuoksi jatkamaan?

*mietiskelee*