Onko kaikilla todellakin parisuhteessa sovittu " pelisäännöt" ??

Se tekee, kumpi ehtii. Töissäkäyvä tietysti yleensä vähemmän.

Lapset hoidetaan yhdessä, se on molemmille ihan itsestään selvää.

Rahasta emme tappele, sillä kaikki on aina ollut yhteistä.

Ei kirjoitettuja eikä muutenkaan tarkkaan saneltuja. Ilmeisesti meillä on miehen kanssa aika samanlaiset käsitykset ihan itsestään siitä, mikä on sopivaa, ja asioista jutellaan sitä mukaa, jos toista joku asia vaivaa. Ei ole ihmeempiä ongelmia ilmaantunut.

Jos LUULEE omistavansa normaalin ja onnellisen parisuhteen, mutta joutuu jotain ketun sääntöjä kirjoittelemaan....... luulee väärin. Se nyt vaan on kylmä tosiasia......

tuollaiset, että jos toinen on vaan töissä ja toinen lasten kanssa kotona, niin sitten niin on. Rahat ovat silti yhteisiä, tulevat yhteiselle tilille ja niillä tuloilla eletään mitä nyt on. Rahasta emme tappele. KUmpikaan ei ostele mitään isoja juttuja toiselta kysymättä, koska siihen ei ole varaa. Tietysti se kumpi on kotona tekee päivän aikana enemmän kotitöitä, mutta isommat siivoukset hoidetaan kyllä yhdessä eikä niistä tapella. Kun on pieniä lapsia, saa ja voi mennä joskus tuulettumaan, mutta meillä se ei kyllä tarkoita joka perjantai, vaan joskus harvoin. Molemmat ollaan tiedostettu, että tällä hetkellä on tälläinen tilanne, mutta se ei kyllä kestä loppuelämää. Jos on joku tärkeä bändi tms. mitä haluaa mennä katsomaan, kyllä se onnistuu ja Ilman isoja riitoja. Mutta noista sovitaan kyllä etukäteen.



Mutta, se mikä meillä EI onnistu on tuo harrastaminen. Eli jos on pieniä lapsia ja toinen päivät kotona ja puoliso päivät töissä, pitää minusta vähän miettiä mikä on nyt tärkeää ja millä tavalla myös toinen jaksaa. MInä EN jaksa sitä, että olen kotona päivät yksin ilman autoa ja kun toinen tulee illalla valmiiseen ruokapöytään, lähtee siitä suoraan treeneihin 3 krt viikossa ja palaa kun lapset ja ehkä minäkin jo nukumme. Harrastusten aika voi tulla sitten myöhemmin. MInusta ei ole oikein, että töissä käyvä ei osallistu perhe-elämään. Siis jos molemmilla on esim. yhtenä iltana harrastus, niin ok. Mutta tuo 3 iltaa viikossa oli kyllä minulle vauva-aikana liikaa.

Mutta on aika idealistista olettaa, että puolisot pystyisivät lukemaan toistensa ajatuksia ja tunnistamaan tarpeita aina ja kaikissa tilanteissa. On pelkästään hyvä asia, että tarvittaessa voidaan sopia molempia tyydyttäviä käytänteitä eikä vain olettaa, että asiat lutviintuvat omalla painollaan.



Enemmänkin ihmettelen, miten jotakuta voi toisten elämässä tällainen niin paljon ahdistaa.

Että se harrastavan pitäisi itse tajuta, ettei niin voi olla.. Ei voi aina olla jossain harrastuksissa jne.. Eli teilläkään ei siis ihan mutkattomasti asiat suju.. vai onko mies ymmärtänyt kun on vähän aikaa näin harrastanut, että tulee teitä ikävä? Tai kun olet ottanut puheeksi.. Ilman riitaa on huomannut, että ei ole reilua. Vai jatkuuko sama tahti? Ja mikä harrastus vie niin paljon aikaa ettei ole muka kotona koskaan?



Sen takia kyselen kun parisuhteita tuntuu olevan monenmoista..

Muita asioita ei ole erikseen sovittu, koska näyttävät sujuvan sopimattakin.

Ajankäytöstä meillä erityisesti on aina sovittava, mies ei todellakaan lue ajatuksiani siinä että koska haluan vapaalle tai jumppaan.



Kaikissa asioissa, jos se on tiukalla, sen vähän jakamisesta tulee riitaa. Ennen se oli raha, nyt se on sitten aika.

Kun kaksi ihmistä elää samaa taloutta niin harvoin on tilannetta jossa molempien tavat toimia olisi täysin samanlaiset.

Normaalia on se että ajan myötä hiodutaan yhteen ja löydetään ne yhteiset " säännöt" . Meillä ainakin aluksi ajan käsitykset oli tapetilla. Se että mitä tarkoittaa se että tulen kohta. Minulle se merkitsi että aikaa kuluu 10-30 minuuttia kun miehelle se merkkasi että tulee sinä päivänä. Että kyllä meillä neuvoteltiin ja sovittiin säännöt jotta en odotellut ruoka valmiina kahta tuntia.

Samoin lähes kaikissa asioissa on tullut eteen erilaisia tapoja joissa olemme löytäneet yhteiset " säännöt" elämäämme helpottamaan.

Ei se kuitenkaan tarkoita että meillä olisi mitään tiukkoja sääntöjä joita ei koskaan voida rikkoa, vaan kyse on lähinnä rajoista ja yhteisestä kielestä. Nämä meidän säännöt ainakin helpottaa meidän elämää eikä rajoita.

Meillä mies kävi karate-treeneissä 3 kertaa viikossa töiden jälkeen kun lapsi oli pieni, siis vauvaikäinen. Tästä tapeltiin monta kertaa. En usko, että miehelle tuli meitä ikävä, vaan lopetti lopulta, kun oli pakko. (Tuli pitkäaikaissairaus, joka ei ollut aluksi kurissa ja sen jälkeen minä aloitin epäsäännöllisen vuorotyön, jolloin mies ei enää voinut iltaisin olla poissa. itse siis päivätyössä). Nyt kun olen taas kotona ja toinen lapsi syntyy pian, on mies alkanut taas vihjailla, että haluaisi aloittaa vanhan harrastuksen uudelleen. Olen sanonut, että 1-2 iltaa vielä ok. Muuten ei. Karateharrastuksessa pitäisi siis treenata tyyliin 4-5 kertaa viikossa, jos meinaa edetä... Miehelle tämä siis pitkäaikainen harrastus, jossa ollut taukoja. Toisaalta luulen, että mies vaihtaa pian työpaikkaa, joten olen senkin takia yrittänyt sanoa, että EI nyt aloittaisi.. odottaisi vielä vähän niin nähtäisi mikä tilanne...