Tasan neljä vuotta sitten esikoisvauvani kuoli.
Meille on menetyksen jälkeen syntynyt kaksoset, mutta silti suren ja muistelen edelleen haikeudella esikoispoikaamme.
Veimme tänään mieheni kanssa haudalle ruusuja ja sytytimme kynttilöitä.
Kukaan muu ei muistanut. Eivät isovanhemmat, eivät kummit. Eivät edes läheisimmät ystävämme. Ei soittoja, ei tekstiviestejä, ei mitään.
Hänen elämällään oli kuitenkin merkitys ja hän oli tärkeä ja tulee aina sitä olemaankin meidän perheellemme. Tulemme kertomaan hänestä myös sisaruksille, vaikkei hän kahta päivää pitempään elänytkään.
Kommentit (6)
Surullista on, jos isovanhemmat olisivat unohtaneet jo =(
mutta huomasin, että se vähän näyttääkin sellaiselta.
Tottakai menetetty vauva on aina osa elämäänne, mutta ei kannata ottaa stressiä siitä jos muu suku ei musitanut sitä. Pääasia että te musitatte ja käsittelette itse asiaa.
En ole loukkaantunut tai ota stressiä siitä, ettei kukaan muistanut, mutta kyllähän se surettaa. Ilmeisesti vauvan menetyksen jättämää " ihmisenkokoista aukkoa" ei voi ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut.
Toivottavasti kukaan muu ei joutuisi kokemaankaan.
Kiitos kuitenkin vielä kerran kauniista sanoistanne!
t. Ap
että tavattaisiin lähetellä " kuolinpäiväviestejä" kenellekään. Ja ehkä muut ajattelevat, että on niin kipeä asia teille, etteivät viitsi ottaa puheeksikaan. Teille menetys oli henkilökohtainen, mutta myös läheisten kokema suru teidän menetyksenne takia voi olla suuri ja vaikea. Eivätkä osaa käsitellä sitä teidän kanssanne. Älä pahoita siitä mieltäsi enää enempää. voimia elämään!
Oaljon voimia sinulle! Minulta kuollut esikoinen pian 33vuotta sitten 3kk:n ikäisenä. Vieläkin muistan syntymä-ja kuolinpäivän sekä nimipäivän ja kaiken muun! Koskaanhan se ei unohdu, niin kauan kuin ikää riittää!
Ehkä ihmiset ei halua muistuttaa vaikka saattavat muistaakin? Kuin suojellakseen teitä, kenties!
jos muut eivät sitä muista.