No niin, here we go again... SEKTION KOKENEET: Kertokaa kokemuksistanne!

Ekasta en muista mitään, oli yö, joten nukutettiin. Tehtiin koska lasta ei saatu ulos vuorokauden yrittämisen jälkeen. Sen kaiken kärvistelyn jälkeen, muistan elämäni ihanimpana kokemuksena, kun komea nukutuslääkäri pitää kädestä ja kysyy nukunko juuri kun olen nirvanaan vaipumassa. Aamu oli kamala, oli hirmuinen pissahätä, koska katetri ei jostain syystä toiminut. Ylösnousu oli jotain hirveää, mutta kun siitä ekan kerran selvisi, niin alkoi kulkea. Pari ekaa päivää olo oli muutenkin aika hutera, verenpaineet heitteli ja meinasin pyörtyä välillä. Mutta sitten olisin lähtenyt vaikka lenkille. Kun kotiin päästiin lääkärit oikein varotteli, että liikoja ei saa rehkiä, haavat ei ole vielä sisältä kunnossa. Päältä haava oli tosi siisti, ei juuri huomannut, lääkäri ompeli tikit oikein tarkkaan ja siististi.



nro 2 syntyi itsekseen ja ' normaalisti' vain 10 tunnin kärvistelyllä.



Toisella kerralla olikin sitten aika varattuna, sillä en suostunut enää käynnistykseen, koska ekalla kerralla se oli ihan kamalaa. Se tehtiin puudutuksessa ja siellä leikkausalissa oli hieman kaukana koko touhusta. Lääkäri puheli lähinnä hoitajille, mutta yksi hoitajista olikin minulle varattu ja hän kertoi missä mennään. Lasta vaan hieman vilautettiin ja sitten piti lähteä heräämöön vielä tunniksi, ennen kuin pääsi vauvan luokse. Se oli kaikkein inhottavinta. Tämäkin haava parani ihan hyvin, mutta lääkärillä oli kiire golf-kentälle ja jälki ei ollut ihan niin huolellista mutta puolen vuoden jälkeen ei siitäkään juuri näe.



ja molemmat sektiot on tehty pahimpaan kesähelleaikaan, ei tulehtuneet. Enää ei tule, sillä jälkimmäisessä pantiin putket samalla poikki.

Nopeasti paranin ja ylipäänsä koko juttuun (haava, pientä kipua liikkuessa jne.) ei tullut kiinnitettyä juuri huomiota kun oli parempaakin tekemistä. Särkylääkkeitä söin sairaalassa, en enää kotona.

Ekasta on aikaa lähes 16 vuotta, toisesta 4. Eka tehtiin epiduraalipuudutuksessa ja itse leikkaus meni hyvin, samoin toipuminen muuten, mutta tuohon aikaan pihtailtiin särkylääkkeistä. Panadolia vain sain ja jälkikivut olivat kauheat. Sairaalassakin piti olla niin kauan, että tikit otettiin pois, keskikesällä kuusi vuorokautta. Ekat ylösnousemiset olivat ihan hirveitä eikä pystynyt nauramaan eikä yskimään. Mitään varsinaisia ongelmia ei tullut leikkauksen aikana eikä sen jälkeen. Kipu vain oli järkyttävää.



Toinen leikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa, jossa oli kipulääkitys mukana. Leikkaus oli ihan kauhea. Kipuja en tuntenut, mutta kahdesti meinasi taju mennä verenpaineen laskun takia. Sain siihen lääkettä, joka auttoi nopeasti, mutta aika tuskaista oli, kun pelkäsin koko ajan, että milloin taas hämärtyy. En myöskään pystynyt hengittämään kunnolla, koska puudutus oli noussut niin ylös. Toipuminen sujui tästäkin nopeasti, vaikka jälkikivut olivat taas kovat. Enemmän sain kuitenkin särkylääkkeitä kuin ekassa. Kotiin pääsin, kun vauva oli kolmen päivän ikäinen ja vielä kotonakin jouduin syömään särkylääkkeitä.



Minua inhottaa sektioissa se totaalinen toisten armoilla oleminen. Itse ei voi mitenkään vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Pissatkin menee omia aikojaan letkua pitkin pussiin. Ja alkuun vauvan hoitoonkin pitää kutsua koko ajan hoitajia avuksi. Itse pidin kolmea normaalisynnytystä paljon helpompina kuin sektioita, jopa ensimmäinen 38 tunnin synnytys oli miellyttävämpi kokemus.

Eka lapsi syntyi alateitse helposti.

Kakkonen oli perätilassa ja liian suurikokoinen synnytettäväksi, suunniteltu sektio tehtiin siis viikolla 39. Spinaalipuudutus annettin ja kokeiltiin, että puudute tehosi. Jotain kuitenkin meni vikaan, sillä tunsin avausviillon. Kipu oli sanoin kuvaamaton. Mies ohjattiin ulos huoneesta, huutoni kuului kuulemma käytävälle asti. Kesti hetken, mielestäni ikuisuuden, kunnes sain helpotuksen nukutuksesta. Heräämössä vierähti pari tuntia. Sain kuitenkin sinne tiedon, että lapsella on kaikki hyvin.

Kivut olivat aivan karmeat ja kestivät puolitoista vuorokautta. En pystynyt nostamaan lasta tai yhtään mitään tänä aikana. Siitä eteenpäin toipuminen oli kuitenkin nopeaa ja koska liikkumisen saa aloittaa nopeammin kuin alatiesynnytyksen jälkeen (juokseminen, kuntosali), olin nopeasti vanhoissa mitoissani.

Toinen tehtiin 3 v. sitten, toinen vuosi sitten, molemmat kovan synnytyspelon takia suunniteltuina. Molemmat kokemukset oli helppoja ja miellyttäviä, en tuntenut en tiennyt mistään mitään leikkauksen aikana. Kun heräsin, haava oli tietysti kipeä, mutta sain kummallakin kerralla todella vahvat särkylääkkeet ja niiden voimin olin pystyssä jo seuraavana päivänä. Viikon kuluttua sektiosta pystyin jo kanniskelemaan vauvaa ekan kerran jälkeen, tokan kerran jälkeen jo pari päivää sektion jälkeen (mutta toinen lapsi olikin hyvin kevyt ja pieni, vain 1,9 kg). Maitoa tuli ihan normaalisti, jopa yli tarpeen. :) Suosittelen pelkosektiota lämpimästi, vaikkei sitä synnytystä oikeasti pelkäisikään (pääsee helpommalla!). Kauhulla olen kuunnellut tuttujen juttuja tuntikausien puserruksesta...



Onnellinen sektioäiti

ensimmäinen 14 v sitten. Tehtiin hätäsektio nukutuksessa. Haava ei ollut kipeä yhtään tosin sain kohtutulehduksen jonka myötä haava aukesi seuraaviin tikkeihin. Mutta siitä selvittiin hienosti.

Toinen sektio suunniteltu 11 v sitten ja siitäkin hyvät kokemukset. Mitään kipuja ei ollut leikkauksen aikana eikä myöskän leikkauksen jälkeen haavakipuja. Seuraavana päivänä nousin ylös ja lähdin 7 pv:n jälkeen kotiin.

Seuraava (kun joskus tulee) niin tulee myös sektiolla. Synnytykset eivät käynnisty omin avuin eikä tipalla. Pakko leikata.

Ensimmäisen alatiesynnytys oli kohtuullisen helppo, toinen lapsi leikattiin suunnitellusti, koska istukka oli kohdunsuulla.



Spinaalipuudutuksen jälkeen tuli todella huono olo, koska verenpaineeni laski liian alas. Se saatiin kohtuullisen nopeasti korjattua, mutta olo oli koko ajan todella epämiellyttävä ja ahdistava, koska puudutus levisi aika ylös rintaan. Lapsen ulos saamiseen meni aika kauan aikaa, koska oli niin alhaalla lantiossa. Lääkäri joutui käyttämään paljon voimaa ja jälkikäten vatsalihakseni olivat todella kipeät ja mustelmilla.



Sitten kun vauva saatiin ulos, sain hänet rintani päälle makaaman hetkeksi, mikä oli todella ihanaa. Sen jälkeen vietin lähes kaksi tuntia heräämössä erossa vauvasta, joka tuntui ikuisuudelta. Haava oli ihan mielettömän kipeä ne kolme päivää, mitkä sairaalassa vietin ja vielä 3 viikkoa kotonakin. Vasta sitten ylös nouseminen ja käveleminen alkoivat olla kivuttomia. Sairaalassa pari ensimmäistä kertaa, kun yritin nousta ylös, silmissä musteni, eikä touhusta tullut mitään. Yksi ikävä muisto jäi vielä lastenhoitajasta, joka piti minua ihan saamattomana vätyksenä, kun pyysin vielä toisenakin päivänä leikkauksesta apua vauvan pyllynpesuun kipujeni takia. Olisi kuulemma jo siihen mennessä pitänyt itse pystyä asia hoitamaan neljän kilon vauvan kanssa, vaikka kuinka tekisi kipeää. Että tällaista...

Nykyajan kipulääkkeet on niin tehokkaita että sektiohaavan aiheuttamaan kipuun saa tehokkaan avun. Lääkärit myös osaa hommansa, elikkä sektiot onnistuu Suomessa käytännössä terveillä naisilla aina.

Luulin, että se on melko yleinenkin ongelma spinaalissa.

Minulle se oli helppo. Tiesin etukäteen, että joudun olemaan heräämössä ja en pääse hoitamaan vauvaa täysipainoisesti. Sain kuitenkin olla koko ajan vauva rinnalla. En koe menettäneeni muuta kuin kamalat synnytystuskat. Kipulääkkeillä sektiohaavakipu oli tosi lievää. Toivuin paremmin kuin osasin edes odottaa.



Jos sattuisi jotain ikävää, olisi varmasti kauheaa... oli synnytystapa mikä hyvänsä.

ja kaikki meni hyvin Naistenklinikalla. Vauva oli perätilassa ja lapsivesi meni, ambulanssilla sairaalaan ja saman päivänä leikattiin epillä. Ambulanssilla siksi, ettei perätilavauvaäitejä saa lapsiveden menemisen jälkeen muuten liikutella kuin vaakatasossa.



Olin kipeä, vauvasta erosa oleminen oli ikävää alkuun, avun pyytäminen rasittavaa vaikka lähdinkin liikkeelle heti vajaan 12 h päästä leikkauksesta. Kotiin pääsimme 2 ja ½ vuorokauden kuluttua ja kotona oli mies isyyslomalla. Eka kauppareissu kävellen kesti monta tuntia kun kuvitteli kipaisevan lähellä.. Mutta tekisin uudestaan tosin nyt toivon että saan tämän kakkosen synnyttää alateitse.

...synnytyksen etenemättömyyden vuoksi. Epämiellyttävä kokemus. Salissa meni kaikki ihan ok, mutta tosiaan tuo puutunut rintakehän alaosa tuntui ikävältä hengittäessä. Palelin ja tärisin. Tyttöä näytettiin vilaukselta ja sain painaa otsani hänen poskeaan vasten. Sitten mieheni ja tyttäreni siirtyivät pesupaikalle ja siitä lämpökaappiin. Minut siirrettiin heräämöön, jossa olin aika heikossa hapessa. Unen ja valveen rajamailla ja heikotti. Mies ja kätilö toivat vauvan kerran rinnalle.

Inhottavinta fyysisesti oli kuitenkin ne ensimmäiset päivät. Ei uskaltanut nauraa tai yskäistä (sattui) ja ylös oli vaikea päästä. Jatkuvasti piti soittaa kelloa mm. imettäessä, kun vaihdoin rintaa. Lapsi piti ottaa minulta hetkeksi, jotta vaivalloisesti vaihdoin kylkeä ja sitten lapsi takaisin....

Maito nousi vasta viikko leikkauksesta.



Minulla toipumista vaikeutti kohtuun synnytyksessä noussut infektio, joten ei voi verrata suunniteltuun sektioon. Tosin tämän kokemuksen perusteella en haluaisi edes suunniteltuun sektioon. Ikävä kyllä ei taida olla vaihtoehtoja, jos nyt vielä joskus raskaudun...

Vai voidaanko pelkopolilla pakottaa alatiesynnytykseen?

Ensimmäinen sektio tuli eteen reilu 2 vuorokautta vesien menosta. Tehtiin spinaalissa, toimenpiteenä ihan ok. Verenpaineet kyllä laski ja jo salissa alkoi kamala horkka (paleltaa ja tärisyttää ihan holtittomasti) joka kesti yli kaksi tuntia. Kivut oli kohtalaiset, lääkettä sain aina kun pyysin. Sairaalassa 7 vrk ja noin 3 viikkoa leikkauksesta kävin jo reilu tunnin lenkeillä. Miinuspuolena jälkivuoto, joka kesti reilun 10 viikkoa.



Toinen sektio tehtiin myös synnytysyrityksen päätteeksi - 1 vrk vesien menosta. Silloin oli ehditty salissa laittaa epiduraali, joten sitä lisättiin kun lähdettiin leikkaussaliin. Oli puudutuksena paljon spinaalia kevyempi (ei kipuja kuitenkaan!), jalat lähti toimimaan tosi pian ja horkka oli paljon pienempi ja loppui nopeemmin. Sairaalassa 5 päivää, kipuja hyvin vähän, kotona ei oikeestaan enää ollenkaan. Jälkivuoto ihan minimaalista. Tosi helppo se kerta!



Kolmas oli sitten suunniteltu. Pluspuoli oli se, että oli voimissaan leikkauspäivänä kun takana ei ollut sitä salissa kärvistelyä. Tehtiin spinaalissa. Puudutusta pistettiin useamman kerran kun oikea kohta ei meinannut löytyä. Oikeaan jalkaan tuli siinä piston hetkellä " sähköiskuja" , vähän inha, mutta siedettävä juttu. Verenpaineet taas alas kuten ekalla kerralla ja se horkka... Sairaalassa 3 vrk ja jostain syystä aika reilut kivut. Kotona haava tulehtui pinnasta ja vatsan sisältä. Aukesi myös muutaman sentin. Antibiooteilla onneksi meni ohi. Kivuista pääsin vasta parin kuukauden päästä. Jälkivuotokin piinasi 12 viikkoa.

Ei meinaa paikallaan pysyä, kun niin täristää. Eikä siihen auta tuplapeitot.