Voiko 8 kk:n ikäisen jättää 2,5 vuotiaan siskonsa kanssa
mummon ja vaarin hoiviin jos vanhemmat lomailisivat kahdestaan pidennetyn viikonlopun (4 päivää) ulkomailla? Tulisivat hoitamaan kotiin, joten tuttu ympäristö ainakin on plussaa, ja sisarus. Mitä mieltä olette?
Kommentit (51)
eikä tuonikäistä suositella jätettäväksi ilman äitiä yhtään enempää kuin on ihan pakko. Lapsi on juuri oppimassa olevansa oma erillinen yksilönsä ja jo pelkkä äidin katoaminen näköpiiristä on lapselle todella ahdistavaa.
Itselläni samanikäiset lapset eikä tulisi kyllä mieleenkään jättää heitä edes yhdeksi yöksi isovanhempien hoivaan, ainakaan lomamatkan takia.
eli onhan meitä moneen junaan - ja toiset jää asemalle. :(
Mitenköhän sitä ennen vanhaan toimittiin?
Ei se äiti ollut koko ajan saatavilla. Mummohan lapset hoiti.
Mutta jos tällä palstalla tuollaista kysyt, vastaus on ehdoton ei.
Äiti ei voi olla erossa lapsistaan kahdeksaa tuntia enempää. Ja se kahdeksan tuntiakin on jo tuomittavaa.
Isästä ei ole vitunkaan väliä missä luuhaa.
aikaa kuten vaikkapa taaperosi, joten hän voi kokea turvattomuutta, vaikka hoitopaikka olisikin tuttu. Jotkut vanhemmat kyllä lähtisivät hyvillä mielin ilman tunnontuskia, joten on itsestäsi kiinni, miten suhtaudut vauvasi turvallisuudentarpeeseen ja kuinka tärkeäksi koet lomamatkan omalle jaksamisellesi.
Eikä muista mitään jälkeenpäin ja tuskin senikäinen vielä edes tuntee kipua?
Oikeesti, hei.
Puhut äidistä, tarkoitat varmaan läheisintä henkilöä (voi olla esim. isä)?
En ole samaa mieltä siitä että8 kk:n ikäinen jo tajuaisi oman erillisyytensä.
t: M32, lastensa kotihoitaja
Millaisia kokemuksia haluat lapsellesi, sinähän olet siitä vastuussa suurelta osalta, ainakin näistä erokokemuksista?
8 kk iässä lapsi todellakin alkaa tajuta oman erillisyytensä, luepa vähän kehityspsykaa niin uskot. =)
t. 7
pilttipurkkeja eri kaupoista etsivien vanhempien " lomaksi" ...Eli ei sittenkään saa nukkua pois näitä vuosien univelkoja edes muutamaa päivää, ei nauttia miehen kanssa romanttisesti gondolissa soudellen...Jos vauva on vaarassa saada ikuisen trauman äidin rentouttavan loman takia, tottakai hylkään loman ja otetaan vauva mukaan vaan.
ap
Ei silloin aikoinaan hyysätty kakaroita ja ihan hyviä ihmisiä on näyttänyt tulevan.
Lapset on tehty ja nyt niiden kanssa pitäisi sitten jaksaa. Vanhempien jaksaminen on tietenkin tärkeää, mutta siihen kannattaa ehkä etsiä jotain muita keinoja kuin noin pitkä lomareissu lapsista erossa.
Vierailija:
pilttipurkkeja eri kaupoista etsivien vanhempien " lomaksi" ...Eli ei sittenkään saa nukkua pois näitä vuosien univelkoja edes muutamaa päivää, ei nauttia miehen kanssa romanttisesti gondolissa soudellen...Jos vauva on vaarassa saada ikuisen trauman äidin rentouttavan loman takia, tottakai hylkään loman ja otetaan vauva mukaan vaan.ap
Antakaa vaikka lapset YHDEKSI yöksi jollekin tutulle hoitoon, menkää vaikka hotelliin ja nukkukaa univelat pois. 4 päivää liian pitkä aika 8-kuiselle.
Ei kai kukaan nyt vittu TÄLTÄ palstalta kysy neuvoja????
Ihan tsoukkimesta laajalti!
Jokainen tekee juuri niin kuin itselle sopii!!!!
Jos on näyttöä siitä että hoito toimii, voitte ihan hyvin lähteä noin lyhyelle reissulle. No prob.
Täällähän jengi tuomitsee mm. kaikki kielteiset ajatuksetkin, joita vanhempi saattaa joskus tuntea lastaan kohtaan. Totaalisesti irti arkijärjestä nää kommentit.
hoivakokemuksiin - tosin ei pelkästään. Turvaton kiintymyssuhde kuitenkin korreloi hyvin selkeästi mielenterveyden ongelmien kanssa.
lapsi tajuaa olevansa erillinen äidistä/isästä, josta on totaalisen riippuvainen. Jos ko ihminen katoaa juuri silloin näköpiiristä pitkäksi aikaa (4 vrk on eri asia kuin 8 h, joka sekin on todella pitkä aika lapselle) se todella voi saada lapsen pahasti tolaltaan. Valitettavasti. Odottakaa vaikka puoli vuotta!?
ei lapsi siitä mitään traumoja saa. Mietin vielä asiaa mutta luultavasti uskaltaudun jättää, kun on tuttu ympäristö ja tutut sekä luotettavat hoitajat.
ap