Olitko ainoa lapsi?

Rukoilin kaikilta jumalilta pikkusiskoa tai -veljeä!



Kadehdin kaikkia kavereitani joilla oli sisaruksia, ja hoidin sitten niitä.



Minut adoptoitiin esimurrosiässä, ja adoptiovanhempani eivät olisi vieläkään liian vanhoja saamaan lasta, mutta huonolta näyttää. Lupasin itselleni lakata toivomasta sisarusta kun adoptioäitini täyttää 48.

kerrostaloalueella, jossa oli paljon kavereita! Nyt aikuisena olen vasta kaivannut sisaruksia. Tätä miettimme tuon esikoisen jälkeen, että yritetäänkö toista vai ei. Nyt toinen tulossa, eli yhden sisaruksen esikko saa.

Välillä kavereiden luona kyläillessä tuntui ennemminkin, että onneksi mun ei tarvinnut riidellä pikkusiskoje/veljien kanssa vaan sain olla ihan rauhassa, jos halusin :D :D Toinen helpotuksenhuokaus tuli, kun yhtä kavereistani verrattiin kaikkialla aina siskoonsa :( Ajattelin jälleen, että toivottavasti mun vanhemmat eivät saa vauvakuumetta ikinä... Väitän silti, etten ole yhtään se itsekkäämpi kuin monet noista kavereistani nykyään. Enkä todellakaan saanut " kaikkea mitä halusin" , vaikka ehkä enemmän lahjoja ja uudempia vaatteita välillä (kaverini välillä kadehti, itse en osannut asiaa nähdä niin).



Yksi huono puoli tässä on: huolehdin nyt aikuisena yksin vanhenevista vanhemmistani. Toisaalta tiedän myös sisaruksia, jotka riitelevät, kun eivät kumpikaan " ehdi" (lue: halua) auttaa vanhempiaan :( Eli ei se sisarus ole onnen tae, joskus ehkä päinvastoinkin.

Varsinkin kesäisin olin yksinäinen, kun kaverit olivat lomalla ja vanhemmat töissä.



Itsellä nyt kolme lasta ja olen iloinen :)

Lapselle on lopulta aivan se ja sama montako siskoa tai veljeä hänellä on. Pääasia, että kaikista huolehditaan ja kaikkia rakastetaan tasapuolisesti! Jos ette aidosti halua suurempaa perhettä, älkää nyt ihmeessä vain esikoisenne takia pyörtäkö päätöstänne. Se se vasta karhunpalvelus olisikin :(

Minulla oli pienestä pitäen paljon kavereita tarhasta, hoitopaikoista, koulusta, kerhoista.

Ainoana lapsena on ihanaa se, että saa olla rauhassa ts. ei tartte tapella veljien tai siskojen kanssa. Mitä minusta tuli? 1 lapsen äiti, joka on opiskellut Suomessa ja ulkomailla sekä elää avioliitossa trin kanssa. Olen erittäin tyytyväinen elämääni edelleenkin.

Mitään yhteistä ei ole ollut, eikä ole vieläkään. Voisin melkeinpä sanoa, että aivan on ollut sellainen elämä kuin ei olisi ollenkaan sisaruksia, koska riitely oli ainoa yhteinen harrastuksemme ja edelleenkin olemme täysin etäisiä toisillemme.



Ainoa mitä olen toivonut näin vanhempana on sisko. Kadehdin niitä siskoksia jotka kyläilevät toistensa luona näin aikuisina ja pitävät yhtä.



Itselläni on kaksi tyttöstä ja tarviiko edes kertoa että olen heistä äärettömän onnellinen ja toivon että he olisivat tärkeitä ja läheisiä toisilleen koko elämänsä ajan. Toivottavasti näin käy!

Eli meitä oli vain minä ja äiti. Kaipasin todella siskoa itselleni mutta en saanut. Äitini koetti adoptiotakin, mutta se kaatui johonkin, en muista mihin. Muistan kuinka todella kadehdin siskollisia tyttöjä.



Meille siunaantui poika ja päätin heti, että jos vaan saamme mahdollisuuden toiseen lapseen, haluan pojallemme ehdottomasti kaverin. Mahdollisuus suotiin kun hormonihoidot tuottivat tulosta ja nyt odotan rv33 toista poikaa taloomme. Olen ikionnellinen, että poikamme saa veljen ja toivon, että heistä kasvaa läheiset.



Lisää lapsia meille ei enää tule.