Oliko sinulla ruusunpunaisia kuvitelmia vauva-ajasta ja yllättikö todellisuus?

kuin peloteltiin.

Arki yllätti todella: väsymys, synnytyksen jälkeinen masennuskausi, hoitovastuu äidillä... No, nyt yksinhuoltajana vastaan lapsen arjesta 95

% yksin (isä mukana kuvioissa etänä). Mutta tämä tyyli sopii meille.

3

Lapsi oli vahinko, enkä varmaan koskaan olisi tekemällä tehnytkään lasta. En myöskään odottanut vauva-ajalta oikeastaan mitään. Ajattelin vain, että kyllä tästä selvitään, kun on monet tehneet sen ennenkin minua. Hyvin on mennyt ja kakkonenkin " vahingossa" tehty. Tavoitteina on onnelliset ja itseensä uskovat kyvykkäät aikuiset. Siinä niitä suunnitelmia.



Suurin yllätys on ollut, kuinka pitkä pinna minulla on ja kuinka kaiken sen itkun ja huudon kestää. Ja joskus oma tempperamentti on tehnyt myös yllätykset. En koskaan aiemmin ole suuttunut nollasta sataan, mutta väsyneenä tehnyt senkin pari kertaa. Onneksi mies sitten on jaksanut kuunnella kiukkukohtaukseni, eikä koskaan olla kiihdytty yhtä aikaa. Kyllä elämä opettaa :) Sitä oppii kummasti sietämään pikkulikaa, epäjärjestystä, melua, epätäydellisyyttä, itseään, miestään, lapsiaan, kavereitaan...

univelan määrä yllätti, kun lapsi heräsi rinnalle ekan elinvuotensa joka yö.

Mutta en hukannut järkeäni siinä kuitenkaan vaan pidin itsestään selvänä että mitalilla tulee olemaan myös kääntöpuoli.



Ei siis hirveitä yllätyksiä -tosin oli melko hyväntuuliset vauvatkin.

Muutama ystäväni sai samaan aikaan lapsen kuin minäkin esikoiseni, ja heiltä kuulin kauhujuttuja synnytyksestä, yökitinöistä, koliikista, allergioista, pulautteluista ym. ym... Positiivisia asioita vauva-ajoilta kuulin heiltä todella vähän ja ihmettelin raskaana ollessa, että tuotako se sitten tulee olemaan ja olin jopa hieman ahdistunut odotuksen edetessä.

Kun lapsi syntyi ja arki lähti pyörimään, ihmettelin mistä ystäväni olivat puhuneet?! Toki meilläkin lapsi itki koliikki tuli tutuksi, mutta asennoiduin että tätä kestää hetki ja sen jälkeen helpottaa.

Tavallaan itse siis odotin pahempaa kuin se sitten olikaan. Yllätyin positiivisesti! :)

Viihtyi sylissä kuin sylissä ja seikkaili vaivatta mukanamme milloin missäkin riennossa ja reissussa. Perheemme ensimmäinen vauvavuosi oli siis yhtä hymyä ja onnellista lillumista. Koskaan ei ole parisuhdekaan voinut niin hyvin, kuin silloin.



Saapa nähdä miten käy nyt toisen lapsen kohdalla, liekö yllätys toisin päin, nyt kun ' normi' on edellisen ihannevauvan mukainen...

Olin ystäväpiirini ensimmäinen joka sai lapsen (26-vuotiaana, täytin 27 lapsen ollessa 1 kk). Lähisuvun vauvat olivat jo kasvaneet 4-5-vuotiaiksi. Ei varsinaista vertailukohtaa, ei oikeaa tukiryhmää (toki oma äiti ja sisko ym. mutta you know).



Raskaus: helppo

Synnytys: helppo



Mutta siitä alkoikin... en saanut nukuttua synnärillä, en kotona. Olin kierroksilla ja uuvuin. Itkin illat siitä asti kun vauva 2 vko siihen kun oli 2 kk. Sitten tuli kevät! Imetys alkoi sujua kunnolla ja kivutta ja vauva ei enää tuntunut ihan " ufolta" . Pääsi kunnolla ulos ja tapasin lähiseudun äitejä jne. Eli ensi kuukaudet todellakin yllätti rankkuudellaan, vaikka VAUVA olikin HELPPO.

Minä vain jotenkin murruin.

Ja vaikka vauva olisi helppokin, on elämänmuutos sitä luokkaa, että voi olla mieli maassa ja oma identiteetti ikäänkuin hukassa jonkin aikaa.

Olin varautunut siihen, että elämästä tulee tosi vaikeaa, vauvalla on koliikki, muu elämä loppuu, jne jne jne. Sitten kaikki olikin ihan helppoa, mukavaa ja ihanaa.



Usein ihmiset vain valittavat ja kertovat huonoista puolista, mutta ei muisetata niitä iloisia asioita.

Ei kannata yleistää.



4

mutta ei ne niin totaalisesti romuttunut todellisuuden myötä. Lapsi on melko helppohoitoinen ollut aina. Imetys oli aluksi turhauttavaa kun lapsi söi niin usein, mutta toisaalta silloin sai itsekin syyn levähtää.

Eniten yllätti se, miten väsyneeksi se kaikki uusi sai, vaikkei sinänsä vaativa lapsi ollutkaan. Se huoli ja jännitys ja epävarmuus varmaan väsytti myös fyysisesti.

Myös rakkauden ja kauhean huolen määrä on yllättänyt. Tunnen koko ajan pientä huolta lapsestani, en mitenkään aktiivisesti, mutta mielessä se on jossain koko ajan.

Itse en vaan usko että niin voi olla. Minä yllätyin toki myös positiivisesti, mutta myös negatiivisia yllätyksiä oli. Esim raskauden ja imetyksen tuomat muutokset omaan kehoon ja seksielämään, parisuhteen muutos (mies jää ikäänkuin taka-alalle joksikin aikaa ja tämä voi olla kriisin paikka) oman ajan puute.



En voi uskoa että jollekin kaikki on ollut helppoa ja positiivista.

mutta mulle nyt kyllä kävi nimenomaan niin.



4

eli siis yllätyksiä voi vielä olla tulossa.

lähipiiristä tuli käsitys että vauvavuosi on aivan hirveä, olikin sitten helppo. Saatiin hyvin nukkuva tyytyväinen vauva.



Toisella kerralla oli ruusunpunaiset kuvitelmat ;) Saatiinkiin sitten semmoinen vauva joka syö n. 1-2 tunnin välein, vielä 1-vuotiaanankin nukkuu enintään 3 tuntia kerrallaan. Tempperamenttikin tällä nuoremmalla on kovin kiivaansorttinen =o



Kolmannesta haaveilen (ruusunpunaisin kuvitelmin) kunhan ensin saataisiin yöt rauhoittumaan...

Mutta vauva-arki... ei mulla mitään erityisiä fantasioita siitä ollut mutta yllätti miten jumalattoman yksin sitä oli ja miten väsynyt ihminen voi olla kun nukkuu huonosti vuoden.

Toinen on 5 ja toinen 2,5-vuotias. Pienemmällä oli mm. refluksi, läjä allergioita ja nyt astma.



4

kaikki olivat kuvailleet miten hirveää sen on, väsymys ja kun ei pääse mihinkään ja ainakin kaksi vuotta on ihan kaameeta.....



Ainoa mikä yllätti oli imetyksen vaikeus, lapsi söi puolentoista tunnin välein ja maitoa tuli tosi kehnosti. Mutta koin perusteellisen järkytyksen kun lapsi alkoi 10 viikon ikäisenä nukkumaan yönsä. Söi hyvin ja nukkui hyvin, iloinen vauva, meillä oli kivaa. Kuopuskin oli helppo lapsi, imetys onnistui, lapsi söi 4 tunnin välein, mutta muuten oli rankempaa kun esikoisella oli uhmaikä. Mutta meni silti aika helposti, välillä hammasta purren ja kymmeneen laskien.... eikä me kotia jämähdetty. Mies meni pyörällä töihin ja jätti meille auton.