Lapsettomuudesta kärsivä tuttava katkaisee välit kaikkiin kavereihin, jotka tulevat raskaaksi!

Naapurit ovat adoptoineet lapsen ja ovat varmasti kovin onnellisia, mutta varsinkin rouva oli todella viileä välttelevä minua kohtaan, kun kolme kertaa muutaman vuoden sisällä kuljin vatsa pystyssä. Näki, ettei hän osannut suhtautua minuun vieläkään ihan neutraalisti.

Lapsuudenystäväni pikkuhiljaa myös lopetti yhteydenpidon, kun he eivät saaneet lasta. Neljän vuoden yrittämisen jälkeen heilläkin onneksi tärppäsi.

Vierailija:

Itselläni on lapsia (vaikeuksiakin on ollut) ja aina kun olen ollut raskaana näkyvästi tai vauva on pieni, niin olen naapureillemme kuin ilmaa. He ovat kyllä adoptoineet, mutta silti näyttää muiden raskaudet ja vauvat olevan todella kova paikka. En minä siitä loukkaannu, enkä loukkaantuisi vaikka joku kaverini pitäisi etäisiä välejä tästä syystä. Minusta on ihan ymmärrettävää, inhimillistä jopa. Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ymmärtää!

Itse ainakin olen todella uuvuksissa näistä hoidoista ja en vain yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä oikein kehenkään, oli sitten lapsia tai ei. Mieluiten ottaisin kavereilta sähköpostiviestejä, joihin voisin vastata, kun jaksan. Mutta jotkut vain ottavat nokkiinsa, kun en pidä enää niin aktiivisesti yhteyttä ja tällaisten " ystävien" annan olla. Jos ei ystävyys kestä pientä eroa, niin ei se mitään aitoa ystävyyttä ole koskaan ollutkaan. Niin se vain pitää tämäkin paikkansa: Hädässä ystävä tunnetaan.

ja mollaamaan lapsettomia. Itse olen ex-lapseton ja tunnen lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia. Omasta tuttavapiiristä silti yksikään ei ole tuosta syystä alkanut kavereitaan karsimaan.



Jäitä hattuun, jarrua polkimelle.

Oma suru on kestämätän, kun samalla joutuu sivusta katsomaan, kun kaikki muut elävät todeksi omaa unelmaa.

Ei ole lasta, eikä kohta kavereitakaan yhtään. Omituinen luonne, täytyy sanoa.

se menee joskus ohi, joko lapsen saamisen myötä tai vain surun hitaan käsittelyn kautta.



Ei sureminen tarkoita katkeroitumista.

Vierailija:

se menee joskus ohi, joko lapsen saamisen myötä tai vain surun hitaan käsittelyn kautta.

Ei sureminen tarkoita katkeroitumista.

Vaikka aiheellista olisikin varmaan käydä jonkun kanssa juttelemassa. Aika räjähdysaltis tapaus :-/

ap

Mitä te olette muiden surua ihmettelemään. Siinä ei ole mitään omituista. Jos hänelle tulee paha olo joidenkin seurassa, hän saa katkaista välit.

onko sinusta mukava, jos kaverisi vierailee/te vierailette kylässä, ja tämä nainen käy salaa itkemässä vessassa tai itkee vasta kun lähdette/tai lähtee nopeasti pois kylästä??

Vuodesta toiseen samaa rypemistä itsesäälissä ym. Kamala pakkomielle, ei ihan tervettä enää. Mutta hän siinä eniten menettää, kuten joku sanoikin.

ap

Olen ollut tuon ihmisen tukena ja olkapäänä. Yrittänyt ymmärtää ja antaa uutta puhtia eteenpäin.

Jos tulisin raskaaksi, todennäköisesti lentäisin hänen vähenemään käyvästä kaveripiiristä pois.



Normaalia?

ap

Minäkin alan heti arastella, kun puhun vauvoista sellaisen kanssa, jolla on enemmän kuin yksi lapsi. Minä en saa enempää lapsia ja mulla on vain yksi. Olisin halunnut enemmän. En ole halunnut pitää sylissä ystävien kakkosvauvoja, koska se on mulle niin kova paikka, että pelkään pudottavani heidät.

Outo ajattelumalli sinulla kieltämättä on. Sympatiasta jättäisit omat lapset tekemättä jos on vehkeet millä pystyy ja voi lisääntyä.



Tuollainen kaveri saa jäädäkin pois tuttavapiiristä jos ei kestä elämän realiteettejä. Joidenkin täytyy sietää sitä että ystävät on rikkaita ja itse on ihan persaukinen, elämä nyt on vaan sellaista ettei asiat mene tasan.



Olisi tyhmää etten seurustelisi ystävättäreni kanssa joka on huippuhyvä laulaja, esiintyvä artisti vain sen takia etten itse osaa laulaa - ajatus on naurettava.



Jokainen porskuttaa eteenpäin niillä korteilla jotka on saanut, et voi elää elämääsi toisten puolesta ja toiset ei sinun puolestasi.

mutta eikö ystäväsi voisi adoptoida?

Onneksi hän viimein sai sitten lapsen ja yhtäkkiä kaverit taas kelpasivat. Mutta vuosia meni että emme juuri yhteyksissä olleet.

Vierailija:

Outo ajattelumalli sinulla kieltämättä on. Sympatiasta jättäisit omat lapset tekemättä jos on vehkeet millä pystyy ja voi lisääntyä.

Mietin vain, onko kovinkin yleistä tai normaalia tuollainen käytös. Lapsettomuus on suuri kriisi, sitä en kiistä koska näen sen tuskan omin silmin.

Mutta yhtään en ihmettele, jos tämä henkilö joskus haluaisikin kaverit takaisin eikä siinä onnistuisi.

ap

Vierailija:

mutta eikö ystäväsi voisi adoptoida?

ap

oltiin todella läheisiä ja puhuttiin asiat halki - niin kauan kun molemmat oli lapsettomia. Välit katkesi välittömästi kun kerroin että meillä onnistui vihdoinkin. Olin aika järkyttynyt, olisin luullut hänen osaavan iloita meidän puolesta kun kuitenkin tiesi taustat.

sopiva vaihtoehto, eli ei sitä ehkäpä ulkopuolisen kannata ehdottaa. Yleensä sellaiset, jotka ovat henkisesti valmiita adoptioon keksivät tämän vaihtoehdon aivan itsestään. Osa jää mielummin lapsettomiksi kuin ryhtyvät adoptioon.