kyllä vanhempien erossa kovimman hinnan maksaa lapset!

Otsikko oli ihan oikea, lapsethan siinä kärsii, mutta en oikein ymmärrä viestisi pointtia.

Itse erosin miehestä kun hän ei ollut luotettava, ei hoitanut lasta eikä tehnyt kotona mitään. Muuttui kun lapsi syntyi, tuli vissiin joku kamala menemisen tarve ja kotona ei miestä enää näkynyt - ei ollut valmis isäksi vaikka kuvitteli olevansa.

No kun sitten erottiin niin ensin ei hoitanut lasta - meni kuukausia ennen kuin edes otti viikonlopuksi. No sitten kun mentiin sopimaan lasten asioista ja vaadin yksihuoltajuutta niin ääni muuttui. Isä itse alkoi vaatia jos jotakin ja sain kovasti taisteltua jottei tullut tätä " lapsi puoliksi" tapaa. No nyt kun aikaa on kulunut vuosia, niin voin sanoa että ex on todella hyvä isä ja hoitaa luotettavasti lasta aina kun on isällään. Kävi vissiin jonkun kriisin kun luuli menettävänsä lapsen kokonaan ja heräsi sitten todellisuuteen. Pikku hiljaa alkoi sitten ottaa enemmän ja enemmän lasta itselleen ja todisti minulle että on yhtä hyvä huoltaja lapselle kuin minäkin.

Meillä ero oli silleen lapsen pelastus että sai huolehtivan isän itselleen ja äitikin on nykyään " normaali" . Jos olisimme olleet yhdessä olisi mies varmaan jatkanut sitä menoa ja ryyppäämistään ja minä olisin sairastunut vakavaan masennukseen jatkuvan henkisen alistamisen takia.

kuka yleensä ottaa sen täysvastuun lapsen huollosta ja kasvatuksesta, mutta on kyllä hyviäkin vastuuntuntoisia isejä. mutta nyt tarkoitinkin näitä tapauksia missä äiti on haukkunut miehensä ettei tee mitään ja on kuin kolmas lapsi niin miten se isä sitten osaa niitä lapsiaan kasvattaa kunnon kansalaisiksi?

kaikki tekisivät niin. Ja varmasti se saattaa herättää joidenkin isien pääkopan, mutta ainakin minun tuttujen lasten palloittelua katsellessa olen ollut ihan järkyttynyt kun kumpikaan ei nyt ota lapsien kasvatuksesta vastuuta.

Olet ehkä ymmärtänyt asian hieman väärin. Ei kyse ole siitä, osaako mies hoitaa lapsen, vai ei.

Kysehän on siitä, että kun mies asuu kotona, mutta ei tee mitään, niin se tarkoittaa sitä, että SINÄ hoidat kaiken! Vastuu on jatkuvasti sinulla. Mies ehkä jopa auttaa, mutta vain, kun hoksaat sanoa joka asiasta erikseen.

Mieheltä puuttuu kaikki omatoimisuus.



Sen sijaan, kun ero tulee ja mies muuttaa omaan kämppään, sinun ei enää tarvitse siivota hänen jälkiään, ei hoitaa hänen pyykkejään. Kun ei ole ketään, keneltä odottaa apua, osaa asennoitua paljon paremmin omiin pakolliisiin tehtäviinsä.



Minua ei rasita mikään niin paljon, kuin mies, joka on paikalla, mutta ei läsnä. Kaipasin viikonloppuisin vähän vapaata itsellenikin, mutta vastuu on jatkuvasti minulla.



Mies osaa kyllä hoitaa lapsia, kun on pakko. Ehkä ei täydellisesti, ehkä eri tavalla, kuin nainen, mutta osaa silti.

Mitä se kasvattaminen on? Tai se ettei kasvata?

Eikö se nyt ole lähtökohtaisesti ihan itsestäänselvää että isällä on täsmälleen yhtä suuri velvollisuus hoitaa lasta kuin äidilläkin. En ymmärrä ollenkaan tällaista ajattelua, että lapset olisivat jotenkin äidin juttu.

lapsen perushuollosta huolehtimisen esim.(hampaan pesu, suihku, ruoka), tapojen opetus, olemisen lapsen kanssa eikä vain käske olemaan omillaan....

Ero on takuulla raskasta lapsille sitä en vähyksy. Mutta oli se raskasta minullekin. Oltiin oltu 15 vuotta yhdessä, 3-vuotias lapsi meillä oli. Ja yhtäkkiä selviää, että mies on pettänyt minua jo pitkään ja haluaa jatkaa elämäänsä yhdessä tämän petoskaverinsa kanssa.



Ennen niin elämässä tärkeä lapsi, ei ollutkaan tärkeä. Yhtäkkiä minä olin täysin paska tyyppi, joka en ollut tehnyt yhtään mitään kotona. Vaikka pyöritin taloutta joka toisen viikon yksin.



Kesti aikansa, että minä toivuin siitä järkytyksestä, minkä ero toi. Samalla piti tukea lastakin, joka koki menettäneensä paikkansa isänsä sydämessä kahdelle vieraalle lapselle, jotka vielä muuttivat hänen kotiinsa.



Ja tällä hetkellä isä on ihan hyvä isä lapselleen, mutta hoidattaa kyllä kaikki käytännön asiat minulla, esim. jos lapsi hukkaa isällä ollessaan kännynsä tai reppunsa, niin minun sen perään pitää soittaa bussifirmoille jne. Ja minä tietysti teen kaikki asiat isän mielestä hänen kiusakseen, esim. sijoitan lomani mukamas mahdollisimman hankalasti hänen aikatauluihin. Eli vaikka erosta on jo 7 vuotta. Niin ei me edelleenkään tulla toimeen.



Minä odotan vain sitä päivää, kun ei tarvitsekaan, että lapsi on riittävän iso.