Jos asuntosi ja kaikki tavarasi tuhoutuisivat tulipalossa, mitä hankkisit uudelleen? Entä mikä jäisi ostamatta?
Mietin, että itselleni ehkä 80% kaikesta on sellaista että eipä paljon hetkauttaisi eikä tulisi ikävä. Esim televisiota en hankkisi enää.
Kommentit (10)
Ei taida turhaa olla muuta kuin liikaa vaatteita. Ostaisn niitä paljon vähemmän.
Ostaisin teltan ja vähän vaatetta. Alkaisin irtolaiseksi.
Ostaisin huomattavasti vähemmän ja ne laadukkaampaa.
Liian pienet vaatteet jäisivät ostamatta. Ja saattaisin vaihtaa astiasarjat ihan vaan vaihtelun vuoksi.
melko tyhmä olet kun jo täällä ilmoittelet tulevasta tuhopolttoasi nämä tiedot säilyvät kymmeniä vuosia.
Minä olen tehnyt kuolinsiivousta jo niin paljon että ylimääräistä ei ole juuri enää. Olen jakanut perijöille lähes kaiken arvokkaan irtaimiston . Pieneksi jääneitä , käyttämättömiä vaatteita on jäljellä kun aina luulee seuraavan dieetin onnistuvan. kaikki muu saa mennä vaikka poltettavaksi tai hyväntekeväisyyteen. On vapauttavaa irtaantua tavarasta.
No niitä tärkeimpiä ei edes saisi ostettua uudelleen - valokuvia, edesmenneiltä läheisiltä saatuja lahjoja, vanhempien ja isovanhempien perintöhuonekaluja ja -esineitä, jne.
Kirjakokoelmakaan ei tuntuisi enää samalta uudelleen hankittuna, kun ne ei ole ne samat kirjat jotka aikoinaan luin ja jotka merkitsivät minulle jotain. Todennäköisesti hankkisin vain joitakin suosikkikirjoja uudelleen.
En ostaisi enää opiskeluihin joskus käyttämiäni kirjoja, enkä vaatteita joita en käytä.
Kahdesti olen jo joutunut aloittamaan puhtaalta pöydältä, enkä hommaisi mitään, josta en todella tarvitse, ja tarpeellistenkin pitäisi olla sitten sellaisia, joista todella pidän. Sen verran vähällä on tultu toimeen ja eletty kunhan on käyttökelpoinen elämää. Käyttöön kelpaava lämmittää aika pitkään, mutta lopulta aloin kaivata kaikessa sellaista, joka miellyttäisi muutenkin kuin vain ajaisi asiansa.
Miettisin tarkkaan mitä oikeasti tarvin. Paljon turhaa nytkin.