Kätilö vastaa kysymyksiisi
Kommentit (20)
Kuinka usein ja kuinka paljon sikiön pitäisi liikkua?
Ei muuten, mutta mahdollisessa ompelussa saattavat haitata.
klö
Oikeaoppinen sikiön liikelaskenta tehdään niin, että asetutaan tunniksi kylkimakuulle ja lasketaan jokainen liike. Jos liikkeitä 10 tai yli, asia kunnossa, jos alle 10, seuraa toinen tunti.
Koko aikaa ei tietenkään tarvitse maata ja laskea, ei joka päiväkään. Vain silloin jos tuntuu, että on ollut normaalia vaisumpi.
klö
mulla meni vedet aikasemmin ja supistuksia ei kuulunut, laitettiin osastolle odottamaan.. olisin halunnut että oltais tutkittu kohdun suun tilannetta mutta kätilöt eivät suostuneet, miksi? vesien menosta synnytykseen meni 36 h. ja jälkikäteen sain kuulla vielä olevan sreptokokki positiivinen, mitä se käytännössä tarkoittaa? menikö veteni sen takia? ja aiheuttiko se loppuraskauden jatkuvan hiivan?
Ensimmäinen oli kiireellinen, häntäluu oli edessä, eikä 2tunnin ponnistuksesta huolimatta vauva pystynyt syntymään.
Toisen lapsen raskaus meni hyvin, ja kävin n. puolessa välissä ä-polilla ns. " synnytystapa arviossa" jossa otettiin mm. röntgen kuvat, ultrattiin, tehtiin sisätutkimus yms. Siellä lääkäri sanoi, ettei mahdollisuutta synnyttää koskaan alakautta häntäluun takia ja toinen lapsi syntyi suunnitellulla sektiolla.
Kaikki meni hienosti.
Nyt odotan kolmatta lasta, perjantaina olen menossa äitipolille, mutta mietityttää, että mitähän siellä tälläkertaa tehdään?!? Tarkistetaan kohdun kuntoa?? arpia??
jos sinulla on jotain käsitystä niin olisi kiva kuulla mitä luvassa :)
Vierailija:
mulla meni vedet aikasemmin ja supistuksia ei kuulunut, laitettiin osastolle odottamaan.. olisin halunnut että oltais tutkittu kohdun suun tilannetta mutta kätilöt eivät suostuneet, miksi? vesien menosta synnytykseen meni 36 h. ja jälkikäteen sain kuulla vielä olevan sreptokokki positiivinen, mitä se käytännössä tarkoittaa? menikö veteni sen takia? ja aiheuttiko se loppuraskauden jatkuvan hiivan?
Sisätutkimuksia ilman supistuksia kannattaa välttää, koska se lisää tulehdusriskiä, joka jo muutenkin on suurentunut vedenmenon vuoksi.
Positiivinen strptokokki on tulehdus emättimessä ja se saattaa aiheuttaa ennenaikaisen lapsivedenmenon ja hoitamattomana infektoida myös sikiön. Hiivaan en usko sillä olleen yhteytä.
klö
Vierailija:
Ensimmäinen oli kiireellinen, häntäluu oli edessä, eikä 2tunnin ponnistuksesta huolimatta vauva pystynyt syntymään.Toisen lapsen raskaus meni hyvin, ja kävin n. puolessa välissä ä-polilla ns. " synnytystapa arviossa" jossa otettiin mm. röntgen kuvat, ultrattiin, tehtiin sisätutkimus yms. Siellä lääkäri sanoi, ettei mahdollisuutta synnyttää koskaan alakautta häntäluun takia ja toinen lapsi syntyi suunnitellulla sektiolla.
Kaikki meni hienosti.
Nyt odotan kolmatta lasta, perjantaina olen menossa äitipolille, mutta mietityttää, että mitähän siellä tälläkertaa tehdään?!? Tarkistetaan kohdun kuntoa?? arpia??
jos sinulla on jotain käsitystä niin olisi kiva kuulla mitä luvassa :)
Tarkistetaan sikiön kasvu, napanuoran virtaus, arvioidaan kohdunsuun tilanne ja kohdun tilanne ja viikoistasi riippuen ehkä jo otetaan leikkausta edeltävät verikokeet ja sovitaan sectiopäivä.
klö
mikä on muuten mielstäsi tällähetkellä " suositelava" määrä sectioita?!
Entäs raskauksien väli?!
Kiitos jos jaksat vielä vastata.
Olen ajatellut jos haksi kätilö koulutukseen. Siis sairaanhoitajasta kätilöksi
Suositeltava määrä on ihan yksilöllinen ja riippuu kohdun kunnosta eikä väliaikaankaan ole mitään virallista suositusta. Tavanomaisin määrä lienee kolme, mutta enemmänkin tehdään.
klö
Tykkäänhän minä vaikka palkka ei vastaakaan työn vastuuta ja vaativuutta, Työpaikkoja on monenlaisia, joihin voi hakeutua, jos ei kaikista ole salikätilöiksi. Työtilanne on hyvä, siis pulaa kätilöistä.
klö
Tehtiin hätäsektio. Luvattiin että saan tehdä vielä lapsia. Syntyvät sitten suunnitellulla sektiolla.
Mutta, mutta Kuinka kauan olisi hyvä odottaa ennuinkuin alkaa yrittämään kolmatta lasta?
Katso vastaus 11:lle. Ei ole virallista suositusta väliajasta raskauksille.
klö
Asiasta olisi sinulle varmasti leikkauksen jälkeen tai jälkitarkastuksessa mainittu.
klö
- olen 32 vee, tyttäreni 2 vuotias. Aiomme pitää pitkän tauon ennen seuraavaa lasta - onko ihan hullua? Kasvavatko riskit jos tekee toisen vasta 35 vuoden jälkeen? Sano vain mielipiteesi, en ota sitä Jumalan sanana enkä loukkaannu :)

Ilmeisesti teillä on syynne pitkään taukoon. Kyllähän riskit moninkertaistuvat 35 ikävuoden jälkeen, mutta enemmänkin ajattelisin sisarusten kaverisuhdetta ja leikkiseuraa. Oma asianne ja te päätätte.
klö
joo, tässä on kyse työasioista ja hankalasta tal. tilanteesta. Mutta ehkä me parin vuoden päästä jo voitais. Kiitos paljon!
T. viimeinen kysyjä joka ei muista numeroaan
minulla on jonkinasteista synnytyspelkoa, ja olen välillä miettinyt että menisin käymään pelkopolilla. Mielikuvani pelkopolista on kuitenkin sellainen että siellä vaan suunnitellaan sektio ja siinä kaikki.
Pelkoni on, ettei iso lapsi mahdu ulos, tai en kestä niin rajua synnytystä kuin edellinen oli. Synnytykseni on kolmas.
t. RV 37 ja risat

Pelkopolilla yleensä käydään läpi edelliset synnytykset sinun kuvaileminasi ja papereista. Saat kertoa peloistasi, kerrotaan sairaalan käytännöistä ja mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Suosittelen lämpimästi.
klö
onko siellä alapäässä karvoja vai ei?