Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko ei-äidillinen olla hyvä äiti?
20.07.2015 |
En tiedä miten oikein esitän kysymyksen. Minulla on kolme siskoa. Yksi on aina ollut superäidillinen, ja hän onkin lapselleen erinomainen ja luonteva äiti, mutta toki hänessä on muita hyvän vanhemman piirteitä myös kuin "äidillisyys". Sitten on meitä muita selvästi vanhempi sisko, joka päätti 4-kymppisenä tehdä sen yhden lapsen. Kyllä lapsesta huolta pidetään, mutta äidillinen sisko ei ole, mummot hoitavat lasta paljon, päiväkodissa pidetään pitkää päivää ja omasta ajasta ja harrastuksista ei haluta yhtään joustaa, ikinä. Hänelle äitiys ei ole mukavaa tai luontevaa, vaan lähinnä katkeroittavaa uhrautumista. Hänelle äitiys on kovaa työtä, ja epäitsekkyyttä on todella pitänyt opetella. Kolmas siskoni on vähän samanlainen, mutta rahtusen äidillisempi. Hän odottaa vauvaa, eikä tiedä vielä, miten tulee äitiyden kokemaan. Puhuin aiheesta tämän siskon kanssa, sillä hän pelkää äitiyden sopivan hänelle yhtä huonosti kuin toiselle siskolle. Mitä mieltä olette, voiko ei-äidillinen olla hyvä vanhempi?
Kommentit (20)
Ystäväni on varmaan tällainen epä-äidillinen äiti. Ei halua juuri tinkiä omista menoistaan, purkaa pahaa oloa lapseen suuttumalla kohtuuttomasti jostain pienestä asiasta ja on kasvattajana usein epäjohdonmukainen. Aikuisten kesken hän on pidetty, hänellä on paljon ystäviä ja työelämässä hän on pärjännyt hyvin. Joillekin äitiys ei vain sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epä-äidillisiäkin äitejä on näemmä paljon erilaisia. Lapsi tarvitsee äidiltä turvan tunnetta ja läsnäoloa, jota siskosi einäemmä kykene tarjoamaan.
Epä-äidillisenkin äidin tulee taata lapsen turvallinen henkinen kehitys.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 00:16"]
Ystäväni on varmaan tällainen epä-äidillinen äiti. Ei halua juuri tinkiä omista menoistaan, purkaa pahaa oloa lapseen suuttumalla kohtuuttomasti jostain pienestä asiasta ja on kasvattajana usein epäjohdonmukainen. Aikuisten kesken hän on pidetty, hänellä on paljon ystäviä ja työelämässä hän on pärjännyt hyvin. Joillekin äitiys ei vain sovi.
[/quote]
Tuo on huono äiti, ei epä-äidillistyyppinen. Kyllä minäkin koen että en haluaisi uhrata menojani paljon lapsen takia, mutta teen sen silti. Jollekin helpompaa, joka ei kaipaa sitä omaa rauhaa juurikaan joka tapauksessa. Ja en siis marttyyrimaisesti "uhraa menojani", vaan siksi että aattelen sen olevan pitkällä tähtäimellä hyvä idea, vaikka nyt ei tunnu aina kivalta.
13, niin varmaan kyse on pikemminkin huonosta äidistä.
Mä en oikein tiedä oonko mä ei-äidillinen. En suostu elämään pelkän lapsen ehdoilla, haluan omaa tilaa ja omaa aikaa, mun harrastukset on mulle todella tärkeitä. En tykkää hirveesti leikkiä mitään perusleikkejä taapero-ikäisen kanssa (välillä toki, mutten välttämättä päivittäin), en tykkää kokata. Meillä mies on se kotivanhempi, joten mun on vaikea sanoa, miten tekisin jos olisin yksin lapsen kanssa. Varmaan menisin silloin enemmän lapsen ehdoilla, koska olisi pakko (tai kokisin sen niin, että lapsen kehityksen kannalta se olisi kovin tärkeää).
Mä kuitenkin tykkään opettaa lapselle asioita, lukea tälle, käyttää häntä paikoissa (ihan asioilla ja kaupungissa ja kirjastossa ja missä vaan). En hermostu lapselle kovinkaan usein, joskus saatan tiuskaista jotain mutta ei tuo ainakaan ole näyttänyt siitä itseensä ottavan (en siis huuda, sanon vaan vähän hermostuneemmin joskus jotain). Nauretaan paljon ja höpsöillään, pystyn suhtautumaan lapsen kiukkuun rauhallisesti. Huolehdin perustarpeista hyvin ja automaattisesti, ei vaadi ponnisteluja. Mun äidinvaistot on hyvät ja osaan lukea lastani sekä kommunikoida. Rakastan lastani ja hän saa kuulla sen päivittäin. Mä jotenkin automaattisesti ja aiemmin opittujen tietojen varassa (oon lukenut vähän psykologiaa ja ollut siitä kiinnostunut, samoin kasvatuksesta ja erilaisista tavoista kasvattaa) osaan tän homman.
Eli en tiedä, sanokaa te oonko mä nyt sit näiden tietojen perusteella ei-äidillinen. Hyvä äiti tiedän olevani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta luulen silläkin olevan vaikutusta, kun tulee äidiksi vasta yli 40-vuotiaana. Siihen ikään mennessä on omaan elämäntapaan jo juurtunut monia sellaisia tapoja ja käytänteitä, että niistä voi olla vaikeampi irroittautua. Saattaa olla esim. aikaa vieviä harrastuksia ja monia vakiintuneita "iltamenoja", että ehkä kokee jonkinlaista (tiedostamatontakin) harmia siitä, että lapsen tullessa niin moni asia muuttuu. Ehkä nuorempana on helpompi "hypätä" äitiyteen, kun ei ole vielä sellaista iän mukanaan tuomaa painolastia miettiä kaikkea niin tarkasti etukäteen.
Itse en kokenut olevani mitenkään äidillinen, en myöskään koskaan nuorempana vauvakuumeillut. Sain lapsena yli kolmekymppisenä ja sitten yhtäkkiä huomasinkin olevani hyvin äidillinen. Olen iloinnut lapsistani hyvin paljon, nyt he ovat jo isoja. Koen myös olleeni ihan hyvä äiti lapsilleni. Joskus jälkeen päin olen ajatellut, että olisi ollut tosi outoa, jos en olisi saanut lapsiani.
Itse olen vielä lapseton, mutta pidän itseäni melko äidillisenä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jokainen ei-äidillinen äiti vastaa varmasti kyllä. Totuushan on, että tarkoittamassasi kontekstissa voidaan sanoa, että mitä äidillisempi sen parempi. Jokainen voi kyllä olla hyvä äiti, mutta äidillisen äidin piirteet ovat usein melkoisen tavoiteltavia.
Kyllä luonteeltaan ns. ei-äidillinen voi olla hyvä äiti, ehkäpä siskosi vaan ei ole/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä olen ei-äidillinen äiti. Helpompaa se äitiys olisi, jos olisi luonnostaan uhrautuva, tykkäisi kotitöistä, olisi hyvä organisoimaan... Toisaalta minussa on äitinä myös hyviä puolia, jotka pääsevät enemmän esille varmaan lapsen ollessa vähän isompi. Sanoisin että pikkulapsiaika vaatii enemmän yrittämistä kuin emomaisilla, joilla se tulee luonnostaan.
Mä olin aina ei-äidillinen, kunnes sain ekan lapseni. Hoivaviettini suorastaan räjähti. En edelleenkään välitä toisten lapsista, mutta omilleni olen todellakin läsnä ja he ovat koko elämäni. En ikinä olisi uskonut itsestäni tällaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Äidilliset" on usein superkonservatiivisia. Joku peppipitkätossu-tyyppi voi olla paljon luonnollisempi ja luontevampi kasvattaja.
Kyllä voi. Epä-äidillinen äiti voi parhaimmassa tapauksessa kyetä sellaiseen objektiivisuuteen, johon moni muu äiti ei pystyisi. Tällainen äiti voi pystyä tekemään päätöksiä lapsen parhaaksi ilman tunteiden mukanaan tuomaa subjektiivisuutta. Moni epä-äidillinen äiti on myös hyvä antamaan tilaa isälliselle isälle, eikä omi vauvaa ja lasta itselleen. Niin moni isähän on vanhempana sellainen etäinen ja epä-isällinen, eikä sitä ihmetellä. Jostain syystä äidille ei niin helpolla sallita samaa. Kuitenkin monissa perheissä isä on se pääasiallinen huoltaja, äiti siinä vieressä se seuraava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei-äidillenenkin nainen voi olla hyvä äiti, mutta se vaatii häneltä vain enemmän opettelua kuin niinsanotusti äidilliseltä, jolta tulee luonnostaan vaikka hellyydenosoittaminen, joka osaa ehkä tehdä hyvää ja maistuvaa kotiruokaa, joka huolehtii ja osaa luoda ympärille kotoista tunnelmaa.
Itselläni ei ole omaa perhettä (ei edes lemmikkieläimiä), vaikka mussa noita äidillisiä piirteitä kyllä on olemassa. No, mää sitten olen siirtänyt jonkun verran mun huolehtimista ja muuta mun siskon tyttöön (esim. ostelen hänelle välillä lahjoja ja lähetän kortteja ja kyselen hänen kuulumisiaan).
Ei ole huonoja äitejä. Jokainen tapa hoitaa pentunsa on ok.
Se joka nyt haluaa elää muiden ehdoilla, tehköön niin.
Ainut asia minkä ajattelen on se että lapsi oppii pitämään puolensa.
Vituttaa melkein miten joistain lapsista kutistetaan pikku nukkeja.
Tietysti voi, lapsi tottuu siihen että on paljon kylässä ja hoidossa, nää on lapselle yhtä tärkeitä paikkoja kuin koti.
Oma lapsi ja muiden kakarat. Kyllä ei-äidillinen voi olla hyvä äiti, joskus parempi, kuin nämä ammattiäidit. Sen näkee vasta, kun lapsi syntyy. Se muuttaa kuitenkin kaiken.
Ei 'äidillisyyttä' tiedä etukäteen, ennen kuin on omia lapsia. Mikään pullantuoksuisuus tms. ei vaikuta siihen, onko hyvä äiti. Äidillisestä ihmisestä tulee mieleen lähinnä sellainen vanhanaikainen höösääjä. Ihminen voi olla ihan päinvastainen ja silti parempi äitinä. Itse en ainakaan ole koskaan liittänyt itseeni sanaa äidillinen, mutta omia lapsia kohtaan ilmestyi kyllä tosi vahva äidin vaisto.
Alue: Aihe vapaa
Ja se, jos ap pitää itseään äidillisenä, ei hirveästi kerro siitä, tuleeko hän olemaan hyvä äiti jos saa lapsia.
Itse ainakin kuvittelin äitiyden olevan helppoa, kun olen niin älykäskin, ja kun niin moni muukin siihen on kyennyt. Olin tosin aika nuori silloin. Lapseton siskoni joskus on hymähdellyt joillekin kasvatussysteemeilleni. Kyllä tekisi mieli nähdä hänen keinonsa yhtä temperamenttisluonteisen lapsen kasvatuksessa.