Voiko olla totta? Nyt jokainen naapuri on "hiljainen ja kunnollinen".

Tänään muutti vihdoin pois alakerran kauhukakaraperhe, jonka lasten hillitsemätön huuto/karjunta on ilahduttanut rappuamme ja pihaamme jo nelisen vuotta. Sitä ennen siinä asui hunnigolle mennyt eronnut mies, joka soitteli ötä sähkökitaraa, dokasi yksin ja seurassa ja röökasi ketjussa. Tilalle tuli fiksunoloinen nuoripari, eivät röökaa, ei kotieläimiä tai soittimia. Ei yhtään kotieläintä koko rapussa. Yksi eukko sai naapuristamme häädön, kun koiransa metelöivät kellon ympäri. Sitä kuunneltiin vuosi. Nyt siinä asunnossa on hiljainen yksinelävä opiskelijatyttö. Toisella seinällä hiljainen vanhapoikamies ja yläkerrassa kahden naisen ja vauvan hipihiljainen perhe. YLimmä kerroksen mielenterveyskuntoutujan on saanut lääkkeensä kohdilleen eikä enää huuda vihaisena pikku-ukoille.

AHHH. Kuinka kauan tätä onnea mahtaa kestää. Olen niin stressaanut naapuruston äänistä, että tiedän lähenteleväni hysteriaa. Tämä on tätä kertsiasumisen onnea. Vinkkinä kaikille, älkää toimiko kuten me, ja ostako huoneistoa talosta. jossa on sekaisin omisusasuntoja ja kunnan vuokra-asuntoja.

Voiko tämä onni kerää.