Windows puhelimet floppasivat pahasti
Heti kun kosketusnäytöt tulivat alkoi nokian puhelimet olla surkeita.Ainakin siitä eteen päin kun niistä windows puhelimia.Kamalinta roskaa mitä voi olla.
Kommentit (10)
Floppasivat enemmänkin muiden käyttöjärjestelmien paremman sovellustarjonnan ja Applen ekosysteemin luoman edun kuin itse kännyköiden huonouden takia. Ei auttanut tehdä parasta kamerapuhelinta, vaikka Noksulla niin kuviteltiinkin.
Siinä vaiheessa, kun Nokia päätti liittyä kimppaan Windowsin kanssa, johto jo varmasti tiedosti Nokian hävinneen. Peruspuhelinten käyttöliittymä oli toimiva, mutta Nokia ei saanut useista yrityksistä huolimatta omasta käyttiksestä toimivaa, jota alleviivaa eri epäonnistuneet puolitoimivat päivitysten päivitykset, kuten E7 puhelimissa. Kun se puoli olisi ollut kunnossa, olisi ollut paljon paremmat edellytykset kehittää Ovi-kauppaa.
Applella itunes toimi ihan pienimmistä ipodeista ylöspäin ja käyttöjärjestelmä rakennettiin oikeasti kaupan ympärille, jonka seurauksena sovellusten hankintakin toimi väkisin. Jos miettii ensimmäisiä iphoneja, olihan niissä ykkösissä, kakkosissa ja kolmosissa ne puutteet, joista Nokialaiset haukkui niitä. Kun kauppa kuitenkin toimi, niihin sai kokoajan paremmin toimivia sovelluksia liki vapailta markkinoilta.
Olen varsin tyytyväinen omaan windows-puhelimeeni. Loistava kamera ja muutenkin selkeä. OneNote & OneDrive toimivat hienosti.
Lumia on hyvä puhelin ihmiselle joka käyttää sitä soittamiseen, tekstamiseen, whatsapp ja sähköposti ja netin selaamiseen. Itse en muita ominaisuuksia juurikaan käytä joten loistava puhelin näihin hommiin.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 01:33"]Lumia on hyvä puhelin ihmiselle joka käyttää sitä soittamiseen, tekstamiseen, whatsapp ja sähköposti ja netin selaamiseen. Itse en muita ominaisuuksia juurikaan käytä joten loistava puhelin näihin hommiin.
[/quote]
Vitun mummo
Windows puhelimet floppasivat koska nokian hintaa laskeakseen silloinen pääjohtaja ajoi nokian puhelinbisneksen kiville. Sitten kun bisnes oli myyty mikrosoftille superhalvalla muutaman vuoden takaiseen arvoon verrattuna olikin jokseenkin mahdoton tehtävä herättää ihmisten kiinnostus ja luottamus mikrosoft-puhelimeen. Markkinat oli jo jaettu Androidin ja Applen kesken.
Mikrosoftin kilpailuvaltti ei lisäksi ole ollut laatu tai luotettavuus vaan se että monopolilla jyrätään kilpailijat nurin ja toisaalta vallataan lisää markkinoita.
Se käyttis on ihan kamala. Sama juttu Windows 8:ssa
WP floppasi koska iPhone on trendikäs ja Android ehti valloittamaan edullisemmat markkinat. Tällä hetkellä Windows-puhelimet ovat hinta-laatusuhteeltaan todella edullisia eli hyvän laitteen saa paljon halvemmalla kuin vastaavan Androidin. iPuhelimet taas ovat todella ylihintaisia, mutta ne näyttävät menevän kaupaksi, joten hyvää bisnestä heille.
t: kaikkia kolmea käyttänyt vinkkarin nykyinen käyttäjä
Tuo sovellusvalikoima korjautuu windows 10 mobilen myötä kun android ohjelmat voi kääntää suoraan windowsille.
Näimpä.Hankalat valikko helvetit, ei sovelluksia, noloja jne.