Mitä tekisit tilanteessani?

Sanon jo heti alkuun, että asiasta kirjoittaminenkin tuntuu häpeälliseltä ja kiitän jokaista, joka mahdollisesti viitsii tähän vastata.

Olen elänyt kuplassa. Pienessä, hassussa oman perheen maailmassa, johon kuului vain Me. Sain kuulla ihmettelyä boheemista meiningistämme jo tosi nuorena, sain kuulla arvostelua perheestäni, painostani, ujoudestani ja olemuksestani. Koko olemassaolostani. Se jäi kytemään mieleen ja sairastutti minut - masennukseen, anoreksiaan, bulimiaan, paniikkihäiriöön ja pahimmillaan pelkäsin joutuvani psykoosiin ihan vain omista ajatuksistani.

Valmistuin Eximian arvosanoin ylioppilaaksi. Jälkikäteen olen tajunnut, että sehän oli helvetin hieno suoritus. Mutta tuolloin ei ollut - olihan olemassa vielä se Laudatur, joten miksi ei sitä? En noihin aikoihin repinyt itseäni aikuisuuteen mitenkään dramaattisesti ja nyt se myös näkyy, olen tosi hämilläni ja jo 25-vuotias. Saavutukseni ovat kesken jääneet korkeakouluopinnot hyvin arvosanoin ja melko hyvä työ, mutta motivaatio elämän ja alani suhteen on kuollut. Minulta ei varsinaisesti suoraan odoteta mitään, mutta jos jokin toive jää täyttämättä, kuulen asiasta pitkään. Veljeni on toista luokkaa, hän on onnellinen ja irrallinen - aikuinen ihminen.

Nyt olen töissä, opiskelut ovat kesken enkä koe mitään mennettä omaksi elämäkseni tai omakseni. Ja nyt on jo "liian myöhäistä" jotenkin kaikkeen, tai siltä tuntuu keskustelujen osalta. Tohtorit ja maisterit kertovat, että kyllä sinä sen pari vuotta vielä kestät, et ole suomalaisessa yhteiskunnassa Yhtään Mitään, ellet ole vähintään maisteri. Ja että sitäkö tulevaisuutta muka haluan.

Haluan vain kuolla. Ja tämä ei ole hetken flippaus - tämä on pitkän ja vaiherikkaan nuoren naisen väsymys, johon en usko löytäväni apua mistään. Olen jo kaikki perusväylät/-lääkkeet käynyt läpi. Lääkkeet eivät toimi, koska ne eivät vaan yksinkertaisesti ole mikään kokonaisratkaisu mihinkään. Sopivan terapeutin löytäminen taas tuntuu yhtä suurelta haasteelta kuin kumppanin löytäminen - sen täytyy vaan natsata luottamuksen ja yleisen aaltopituuden mukaan.

Mitä te tekisitte jos olisitte nyt tässä itse?