Lisää kysyttävää potilaskertomuksista
Miksi niihin kirjoitetaan esim. "Saapui vastaanotolle 10 minuuttia myöhässä?" Onko tälle jokin lääketieteellinen peruste, vai haluaako hoitava taho vain ilmaista, että kylläpä ärsytti mokoma myöhästelevä sika? Entä suomenkielisen potilaan kertomuksen kirjoittaminen ruotsiksi? Mitä mieltä?
Kommentit (9)
Olis hauskaa saada tänne luettavaksi tuon myöhästelevän sian potilaskertomuksia. Oliskohan kenelläkään?
Kyllä sillä on mrkitystä jos esim 15minuutin ajalle tullaan 10min myöhässä, se perustele esim sen miksi ei ole otettu kantaa kuin yhtren asiaan. Ja tietysti jos potilas tulee joka kerta myöhässä (jolloin joka teksti alkaa samalla tavalla) niin sekin kertoo potilaasta jotain. Yksittäinen myöhästyminen tietysti voi sattua kelle vaan.
Vastaanotolla käy paljon epäasiallista väkeä, ja yleistatuksen kuvailu kuuluu kyllä asiaan vaikkei sitä ihan millään flunssavastaanotolla tarvi välttämäti kirjatakkaan.
Asiallinen tarkoittaa 'normaali, yhteistyökykyinen ihminen, joka ymmärtää selitetyt asiat ja sovitut jatkosuunnitelmat. '
Tuntui vain oudolta kun kuvattiin asialliseksi sillä ikinä koskaan ei olla kirjattu muuta kuin itse syy miksi on vastaanotolla ja mahd. toimenpiteet ja jatkot sekä määrätyt lääkkeet. Ulkoisesta olemuksesta ei ole aiemmin mitään erikseen kirjattu. T. Se asiallinen nainen.
Asialliseksi kutsuminen tarkoittaa juuri kuten viestissä 4 kuvailtiin. Ei siis tarkoita ulkoista olemusta.
Minua tutkitaan sairaalassa syövän vuoksi. Lääkäri on yleensä myöhässä vähintään 20 minuuttia. Kerran meni tunti odotellessa.
"Lääkäri otti ajoissa tulleen potilaan vastaan 20, 30 tai 60 minuuttia myöhässä. t. Asiallinen potilas"
Ymmärrän, että tutkimuksissa menee joskus pidempään, etenkin iäkkäiden pariskuntien kanssa. Ts. toinen on sairas ja toinen on hänen seuranaan.
Ei minulla ole kiire minnekään, mutta joskus on ollut hankalaa istua hyvin heikossa kunnossa odottamassa vastaanotolle pääsyä.
Tunnin myöhästynyt lääkäri pyysi myöhästymistä anteeksi useita kertoja. Muut eivät pahoitelleet tilannetta mitenkään.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 21:29"]

[/quote]
Odottelu on aina ikävää, varsinkin silloin jos on huonossa kunnossa ja jännittää esim. tuloksia. Mukava kuulla, että lääkäri on pahoitellut myöhästymistä. Vika ei kuitenkaan yleensä ole lääkärissä, vaan siinä, että potilaslistat ovat usein täysin epäinhimillisiä. Ylimääräisiä potilaita on laitettu ruokatauollekin ja sama aika on annettu useammalle potilaalle koska aikoja ei vaan ole tarpeeksi ja vakavat sairaudet täytyy hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 20:44"]
Olis hauskaa saada tänne luettavaksi tuon myöhästelevän sian potilaskertomuksia. Oliskohan kenelläkään?
[/quote]
Löytyiskö tästä tyypistä lisää?
Musta lääkäri oli kirjoittanut että asiallinen nainen. Onkohan sen vastaanotolla käynyt sitten paljon asiattomia kun piti tuo erikseen kirjoittaa?