Vauva 6kk -koiranpentu taloon?
Hmm, saimme tänään todella houkuttelevan tarjouksen lupaavasta urospennusta (newfoundland). Ennestään meillä on jo 1 iso koira (4,5v uros) ja esikoispoikamme syntyi helmikuussa eli on nyt 6kk.
Millaisia kokemuksia teillä on pennun ja vauva-arjen yhteensovittamisesta? Koirankoulutus tms. on hanskassa eli ei siitä huolta ja itselläni olisi vielä äitiyslomaa pari kuukautta tapakoulutukseen jne. Mutta miten olette jaksaneet sen kaksinkertaisen pissa-kakkarumban keskellä. Entä miten koiranpentu suhtautuu lattialla ryömivään vauvaan?
Kokemuksia kaipaillaan!
Kommentit (5)
Kiitos vastauksesta Lilla. Tätä itsekin mietin, että erottaako pentu lattialla pian konttaavan vauva pentukavereistaan, joihin on ollut tapana painiotteita ja naskalihampaita kokeilla. Toisaalta nöffi valittiin roduksi juuri sen takia, että se on sitten luonteeltaan todella rauhallinen " lehmä" (heh heh) eikä mikään paimenkoiratyyppinen hössöttäjä. Alunperin meidän piti ottaa koira ensi keväänä, joilloin poika hieman yli vuoden... mutta tuskin se olisi silloin yhtään helpompaa kun poika taaperoiässä ja juoksentelisi pitkin pihoja...?
Meillä poika oli just ton 6kk, kun pentu tuli taloon. Meillä myös kolme koiraa ennestään ja isosisko 2,5v. Meilläkin rotu oli iso, valkkari (ei tosin niin iso kuin nöffi). Pentu on ollut tosi rauhallinen. Mutta iso ja sohlo kuitenkin. Se ei esim. huomannut tai välittänyt, jos vaikka sattui istahtamaan vauvan päälle. Tosin vauvakaan ei piitannut. Hampaita kyllä testaili meihin, mutta esim. vauvan käden ottaessa suuhun se ei purrut voimalla, niin kuin meitä. Eli selvästi tiesi, että se on pieni. Vauva ja pentu leikkivät keskenään. Mm. vessaharjaa jyystettiin yhdessä. Meilläkin nykyää pentu on aika paljon siellä, missä poika on. Meillä myös pentu oppi nopeasti sisäsiistiksi, joten ei ollut ongelmia niiden pissapapereitten kanssa.
Kyllä aluksi meinasi hermot muutamaan otteeseen mennä, mutta nyt näin kolme kuukautta pennun taloontulon jälkeen ollaan tosi tyytyväisiä, että otettiin se just tähän aikaan. Itse kun olin kotona, niin sitä oli helppo kouluttaa.
Olen itseasiassa kuullut, että se olisi erittäin huono aika ottaa pentu, kun lapsi on yli vuoden. Omakohtaista kokemusta minulla ei siitä ole. Taisin lukea sen jostain kirjasta..??
Kiitos rohkaisevista kommenteista. Niinhän siinä sitten kävi, että eilen saapui koiranpentu taloon :-D
Toistaiseksi kaikki on mennyt hienosti, mutta ehkä se todellinen vääntö alkaa vasta sitten kun ujous hieman koirapojasta karisee. Vauvaan ei ole vielä kiinnittänyt mitään huomiota -mamman helmoissa vaan pyörii.
Meille tuli pentu taloon, kun vauvamme oli 10kk. Koiria meillä oli ollut aiemminkin, myös vauvan syntymän aikaan, mutta väliin mahtui parin kuukauden koiraton jakso, kun jouduimme luopumaan rakkaista ystävistämme sairauksien vuoksi...
Jälkiviisaana olen usein todennut, että ei ehkä ollut maailman järkevin temppu ottaa koiranpentua samaan aikaan kuin lapsi on ihan vauva vasta. Oma pinna oli välillä aika kireällä... Silti en ole päivääkään katunut, että näin tehtiin (oli se sitten viisasta tai ei). Meidän perheeseen koira(t) kuuluu(vat) olennaisena osana, eikä ilman niitä osata olla!
Alkuun jännitin lähinnä sitä, ehdinkö siivota pennun jätökset lattialta ennenkuin konttausikäinen ehtii paikalle. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta ehdin. Lapsemmekin on vielä hengissä, vaikka kerran ehti leikkiä koiranpennun pökäleellä... Sisäsiistiksi opettaminen ei sujunut ihan mutkattomasti, kun oli tammikuu kun pentu tuli, ja lapsen kanssa ei pääse ihan sekunnissa ulos ja pentu taas ei jaksa odottaa niin kauaa, että pukisi lapsen ulkoiluvarustuksiin.
Nyt lapsemme on 1v5kk ja koiranpentu 9kk. He ovat aivan erotomaton parivaljakko. Siellä missä on lapsi, on myös koira - ja toisinpäin. Heistä on aivan uskomattoman paljon seuraa toisilleen, ja aina on paikalla leikkikaveri. Alkuun pentu puri (näykki) lastamme, kädet ja jalat oli naarmuilla ennenkuin terävät naskalihampaat vaihtuivat. Nopeaan pentu oppi, kuinka lapsen kanssa leikitään. Suurin ongelma meillä on ollut se, ettei koira ymmärrä, mitkä lelut on lapsen, mitkä koiran. Sama on kyllä toisinkin päin, lapsi leikkii myös koiran leluilla (mm. pureskelee puruluita, kantaa palloa hampaissaan...) ja lapsi myös antaa koiralle kaikkea ei-sallittua, mistä ei periaatteessa sitten voi syyttää koiraa, kun kerran lapsi on antanut, eikä koira ole itse ottanut...
Yleensä leikkivät juoksu- ja heittoleikkejä tai sitten " painivat" .
Koiran kannalta ehkä loppujen lopuksi parempi näin, että tuli taloon, missä lapsi oli jo valmiina. Näin oppii jo pennusta alkaen, kuinka lasten kanssa ollaan. Koira pitää täysin normaalina sitä, että joku kirkuu jatkuvasti korvaan, työntää sormiaan silmään, vetää korvasta tms.
Mitä nyt meidän koira pelkää kaikkia muita lapsia(kun pitävät niin suurta meteliä) , mutta ei omaamme... :)
Koiramme on cockerspanieli.
Ensimmäinen vauvan ollessa 4kk ja toinen vauvan ollessa 6kk. En sitten tiedä onko meille sattunut jotenkin harvinaislaatuisen rauhalliset pennut, mutta vauva on saanut mönkiä ihan rauhassa lattialla. Alussa koirat kyllä kovasti nuuskivat, mutta osasivat varoa vauvaa ihmeelisesti. Vahtia silti saa kokoajan. Ja etenki sitä että kerkiääkö vauva lattialla ryömiessään ennen mua ne vahingot:) Vielä ei ole hermot menneet, ja vauva rattaissa on pentuja pihalla vuorotellen koulutettu. Oppikin on jopa alkanut menemään perille. Enemmän pelkäsin pentujen suhtautumista isompiin lapsiin( 2v, 4v ja 6v.) Edes heitä pennut eivät ole kertaakaan näykkäseet tai raapineet. Tätä tässä juuri pelkäsin, että pentu kokeilee hampaitaan vauvan tai lasten käteen, mutta siltä ollaan vältytty. Näyttää kovasti siltä että ainakin toinen pennuista on todella kiintynyt varsinkin vauvaan... ehkä vähän liikakin koska viettää aikansa siellä missä vauvakin. Vaunujen vierellä, sängyn vieressä, lattiallakin makailee lähellä vauvaa. Pitää vaan toivoa et kaikki menee jatkossakin näin hyvin kun on mennyt nytten. Ja toivottavasti menee teilläkin, jos pennun päätätte hankkia:)