Raskausdiabeteksesta ja voinnista.
Olen nyt rv 34 raskaana, ja radi todettiin jo alkuraskauden puolella. Paastoarvo oli himpan verran koholla, 5.4, muuten arvot oli normaalit. Olen koettanut noudattaa ruokavaliota, en tosin ole laskenut hiilareita mutta vähän katson, mitä syön. Sokeria ja mässyä vältän. Ja olen ollut välillä ihan mahdottoman väsynyt ja aikaansaamaton, en vaan jaksa mitään. No, tuossa yhtenä iltana sitten söin jäätelöä ja karkkia, ja kas, kylläpä tulikin virtaa yhtäkkiä vaikka kuinka, innostuin siivoamaan ja touhuamaan yhtä sun toista! Olo ei kuitenkaan ollut sellainen, että sokerit olisi olleet korkealla (tiedän senkin olon, kun sydän hakkaa ja olo on tukala silloin). Aika mielenkiintoinen juttu! Tuolla radi-ruokavaliolla ei kyllä jaksa yhtään mitään.
Kommentit (6)
On mittari ja mittailen, ei ole ollut koholla olevia sokereita kuin muutamia kertoja, mutta silloin olen syönytkin itseni yli eli siihen on selkeä syy. Mutta vointi koheni ihan selvästi, kun söin vähän vaniljajäätelöä ja otin muutamia karkkeja. Se perusvetelyys hävisi.
ap
Paljonko ne arvot oli sen karkin jälkeen? Ja seuraavan aamun paastot?
En mitannut karkin syönnin jälkeen. Paastoarvo on melkein aina 5.4.
ap
Ja paasto saa olla siis korkeintaan 5.5, minulla se on lähes joka aamu kun mittaan, sen 5.4. Jännä, että sekin on useimmiten sama, vaikka eri aikoihin herään.
ap
Sulla on lievä radi, mä sain helpotuksia ruokavalioon kun arvot pysyi aina hyvinä.
Onko sulla kotona sitä mittauslaitetta? Mitä ne sanoo sun verensokerista? Kannattaa varmaan mainita asiasta neuvolassa. Vaikka ei noiden herkkujen pitäs olla se joka sulle energiaa tuo.