Lue keskustelun säännöt.
Kerrotteko kaikki aikuistenkin asiat alle 9-vuotiaalle
16.08.2015 |
Siis itse sensuroin aikuisten juttuja esim. jos tapahtuu jokin onnettomuus jossa joku kuolee, niin kerron, että mehentyi tai lohdutan jotenkin siten, että "elämässä sattuu välillä ikäviä asioita".
Mutta tuttavani kertoo perinjuurin kaikki asiat lapselleen...esim. lapsi jäi auton alle...kävi todella pahasti ja tuli paljon verta..., tai naapurin avohoidossa oleva on vain "hullu" ... tai ihan älyttömiä juttuja. Kokoajan sellaista kaakatusta lasten kuullen...sitten tulee ihme sääliä kun lapsi on pelokas...lapsenteot kerrotaan ja puhutaan, että erotaan isäsi kanssa...
Sitten tämä äiti ihmettelee, että lapsi on niin sekaisin. Kuulemma pojalla on adhd, jota ei kumminkaan ole diagnosoitu, mutta näin väitetään.
Mielestäni tässä tapauksessa kyllä äidillä on ADHD.
Kommentit (9)
Minua ärsytti nuorempana todella paljon kuunnella aikuisten asioita niistä tuli niin masentunut ja paha mieli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi stressata lasta negatiivisilla asioilla? En ole koskaan ymmärtänyt.
Jotkut ei vaan tajua. Tai sitten hakevat kummallisella tavalla huomiota "rankoilla" jutuillaan, jopa lapsilta.
Itse kerron ihan sen mukaan, kuinka kiinnostunut lapsi on. Jos riittää ympäripyöreä vastaus, niin hyvä. Jos on tiedonnälkäisempi, en mässäile. En minä aikuisillekaan mässäile.
Esimerkkinä. Lapset monesti kysyvät vanhoista viiltelyarvistani. Toisille riittää, että kerron joskus olleeni sairas ja siitä tuli haavoja. Toiset lähtevät kyselemään enemmän sairaudesta. Silloin voin kertoa masennyksesta ja mitä se on. En kuitenkaan mässäile verellä ja ahdistuksella.
En kerro yksityiskohtia. Mutta tuttuni kertoo. Olipa kyse onnettomuuksista tai lastenteosta. Hänenkin lapsensa on vähän outo, en tiedä, onko diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi on parempi sanoa että menehtyi kuin kuoli? Onko tarkoitus että lapsi ei ymmärrä mitä menehtyminen on?
Kerron asioita, mutta en mässäile. On kerrottu jos joku kuolee ja on puhuttu lastenteosta. Jos eroaisimme, niin tietenkin kertoisin sen lapselle (miten voisi olla kertomatta).
Mun äiti puhui meille lapsille, että "sitten kun isänne kuolee...tai sitten kun te lapset muutatte pois kotoa (odotti että muutetaan)...kaikenlaista pskaa puhui, huusi ja valehteli.
Lopputulos: Todella sisaruksella rajatilapersoona, yhdellä psykoottinen masennus ja yhdellä vakava masennus.
Ja arvatkaa kuka voi todella hyvin. No tietysti äitini. On iloinen ja pirteä vanhus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kerro. Omani tosin vasta 6 vuotias. Ei lasten tarvitse kuulla aikuisten asioita. Varsinkaan kun ne eivät ole muutoin lapsen kokemusmaailmassa.
Koulukaveri äiti aikanaan kertoi lapsilleen omat raiskatuksi tulemisensa ja alapääjuttunsa sekä kaikki oikeat ja kuvitellut sairaudet. Luki lääkärikirjaa, kauhisteli ja suurenteli. Sai kaverin ahdistuman viatomista kehon tuntemuksista. Olipa siinä sitten kaverin hyvä kasvaa teiniksi. Ei käynyt hyvin hänellä. Sisaruksensa pääsivät irtautumaan primaariperheestä, kun olivat "paremman" ikäisiä. Surullista, että vanhempi voi omilla jutuillaan sairastuttaa oman lapsensa samanlaiseen hysteriaan ja rajattomuuteen mitä itse kokee.
Kyllä kerron, mutta samoin kuten sinä, ei tarvitse mennä yksityiskohtiin. Kuoli auto-onnettomuudessa on ihan tarpeeksi informatiivinen, ei tarvitse enää kuvailla miten moottori oli murskannut jalat, suolet valui syliin ja kaulasta törrötti kappale tuullasia.