Laskeskelin tuossa lukumääriä ja tulin tulokseen
että olenhan minä elämäni aikana ollut kiinnostunut ja myös vahvasti kiinnostunut monista monista miehistä, seurustellut neljän kanssa jne eli on niitä vahvoja tunteita ollut. Mutta sellaista sekopäistä ihastusta joka saa tekemään kaikkea ihan hölmöä on kohdalleni osunut seuraavasti: ala-asteella yksi poika (molemmat olimme ihan pihkassa toisiimme :3), yläasteella yksi poika, sellainen oikein stereotyyppinen yläastetytön saavuttamaton päiväuni XD Jälkeenpäin ajateltuna hyi vittu. Ikinä en enää ihastuisi niin itserakkautta huokuvaan mieheen. Sitten 18-vuotiaana tapasin yhden pojan, joka oli myös ihastunut minuun, sen huomasi elekielestä ja ilmeistä ja kaikesta :3 yritin kaverustua hänen kanssaan, mutta hän oli tosi tyly ;/ Luuli varmaan, että pidin häntä pilkkanaan? Oikeasti olisin vain halunnut olla kaveri.
Sitten samaan aikaan olin varattu eräälle joka oli myös saanut minut ihan sekaisin (jälkeenpäin ajateltuna: hyi vittu XD)
Ja sitten tämän vuoden sisään yksi erittäin vahva ihastus.
Eli siis 5-6 tyyppiä, se kuudes on vähän kiikunkaakun koska olin ihastunut mutta en todellakaan tehnyt mitään hölmöä koska olin sitoutumiskammoinen. Lopulta aloimme sitten seurustella, ensimmäinen poikaystäväni :)
Niin että aika pysäyttävää miettiä, kuinka monen kanssa on ollut suhteessa, säätänyt, jotain, tuntematta mitään SUURTA. Ilmankos olenkin ollut niin herkästi eroamassa kun on alkanut vituttamaan joku miehen ärsyttävä tapa xd
Eikun pilkkanani, ei pilkkanaan xd