Ärsyttää kun en koulussa opiskellut
Peruskoulussa siis, myöhemmin olen käynyt vaan aikuispuolen koulutuksen joka oli lähinnä työssäoppimista. Mulla alkoi jo ala-asteella omituinen "koulu on perseestä"-asenne, ja lähes kaikki tunnit vaan "nukuin", en tehnyt läksyjä vaan kopioisin ne kavereilta ennen tuntia. Kokeista menin läpi nippanappa (paitsi äidinkieli ja vieraat kielet, niissä olen aina pärjännyt), mutta esim historia ja maantieto. Kaksi todella tärkeää ainetta joihin en jaksanut ikinä keskittyä. Ja nykyään löydän itseni jatkuvasti noloista tilanteista. En tiedä mitään maailman historiasta, olen pikkuhiljaa aikuisiällä saanut oppia päähäni mutta kyllä on ollut kivoja tilanteita kun en oikeasti ole tiennyt esim Normandian maihinnoususta ja Hitlerikin oli vain etäisesti tuttu. Maantiedossa olen myös aivan pihalla, en edes tiedä Euroopan maita kuin murto-osan.
Onko mulla täällä kohtalotovereita? Mua ei edes kiinnosta nämä asiat niin paljon, että jaksaisin omaoppisesti opiskella, mutta aina kun vaikka luen uutisia jostain maailmankolkasta, googletan ja selvitän missä sellainen on ja mitä siellä on.
Mulla taas oli peruskoulussa hyvät arvosanat, lukiossa lähti alamäki. Mistään en saanut kiinni, kaverit opiskeli, hyvä kun sain avattua kirjat. Ekassa jaksossa meni vielä hyvin, näkee todistuksesta suora alamäki 9->6. Olin aina uusinnassa. Meitä oli yleensä oma porukka, tiesi ketä sinne on tulossa. Nukuin pari tuntia, poissaoloja oli aina maximit, joskus menin vähän kännissä kouluun. Läpi pääsin silti. Olin suoraansanoen ihan sekasin. Kaduttaa sen aikanen elämä, olin masentunut enkä päässyt mihinkään kiinni. Nyt hävettää näyttää todistusta kellekään.