Lue keskustelun säännöt.
Asteikolla 1-10: kuinka paljon hävettäisi ja ahdistaisi jos menettäisit kaiken?
19.06.2012 |
Siis jostakin syystä (avioero, työttömyys, konkurssi, lama, korkokriisi tms) menettäisit kotisi ja joutuisit asumaan kunnan vuokrakaksioon, menettäisit autosi ja joutuisit siirtymään julkisiin, menettäisit tulotasosi ja joutuisit siirtymään sossun luukulle, ostamaan halvinta ruokaa ja kirpputorivaatteita?
Kaikki tuttusi tokikin huomaisivat ja tietäisivät tämän.
Kommentit (21)
eniten harmittaisi, että lapsi joutuisi muuttamaan ja ei näkisi enää kavereitaan, koska asuinalueellamme ei ole kunnan vuokrakaksioita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se olisi aivan kamalaa. En kuitenkaan usko sekuntiakaan, että tappaisin itseni tai varsinkaan lapseni sen takia!
Se olisi aivan kamalaa. En kuitenkaan usko sekuntiakaan, että tappaisin itseni tai varsinkaan lapseni sen takia!
Harmittais lähinnä siksi, että joutuisi epämiellyttävään asuinympäristöön ja olisi tiukempaa. Toki se myös nolottaisi että on mokannut elämänsä, mutta ei mitenkään maata kaatavasti. En vetäisi pussia päähän tai hautoisi itsemurhaa. Todennäköisesti siinä olisi vapauttavakin puolensa. Voisi lähteä minne vaan, kun ei olisi taloa ja velkoja. Voisi aloittaa alusta puhtaalta pöydältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittais lähinnä siksi, että joutuisi epämiellyttävään asuinympäristöön ja olisi tiukempaa. Toki se myös nolottaisi että on mokannut elämänsä, mutta ei mitenkään maata kaatavasti. En vetäisi pussia päähän tai hautoisi itsemurhaa. Todennäköisesti siinä olisi vapauttavakin puolensa. Voisi lähteä minne vaan, kun ei olisi taloa ja velkoja. Voisi aloittaa alusta puhtaalta pöydältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty yhtään samastumaan häpeän tunteeseen. Ihmiset joiden silmissä "menettää maineensa" kuolevat myös jokin päivä. Heidän mielipiteellään ja katseillaan ei ole mitään merkitystä.
Ihmiselämä on kallisarvoinen ohikiitävä hetki.
Elämä eletään meni syteen tai saveen. Aivan muu on oleellista kuin se liikkuuko sitä julkisilla (ekologista muuten) ja muuttuuko tulotaso tai miten isossa talossa asuu. Kaikki materia on arvotonta, sitä ei voi viedä kuollessaan mukanaan.
on koettu monella tavalla; osui samaan työn vaihto, avioero, omaisuuden ositus siten ettei sillä 4 hengelle kotia hankittu jne jne. Sossusta ei saanut apua lainkaan, omillaan oli tultava toimeen. Kauniista kodista kaupungin vuokrataloon...
Pohjalta pääsee vain ylöspäin.... nyt on uusi elämä ollut jo vuosia, kaunis talo ja ihana perhe. Rikkaita ei olla vieläkään, on taloudellisia tms ongelmia yhä mutta onnellisia yhtä kaikki.
Toisenlainenkin kokemus on lähipiiristä - menettivät yrityksen konkurssissa kaiken omaisuutensa ja istuivat sen jälkeen loppuelämänsä peukaloita pyöritellen... en voi kuin ihmetellä - olen itse nyt samanikäinen kuin he laman iskiessä enkä tajua ymmärrä miksi lopettaisin elämisen ensimmäiseen vastoinkäymiseen?
Ehkä se että olen köyhistä oloista lähtöisin antaa paremmat eväät kuin ns paremman perheen kestävyys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuolla tavoin joskus elänytkin, joskin asunto ei ole kaupungin vaan yksityisen.
Olen tuolla tavoin joskus elänytkin, joskin asunto ei ole kaupungin vaan yksityisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta 80-luvulla sen kokeneena (Pakkomuutto takaisin kotiin vanhempien helmoihin), tiedän että selviäisin kaikesta.
Harmittais lähinnä siksi, että joutuisi epämiellyttävään asuinympäristöön ja olisi tiukempaa. Toki se myös nolottaisi että on mokannut elämänsä, mutta ei mitenkään maata kaatavasti. En vetäisi pussia päähän tai hautoisi itsemurhaa. Todennäköisesti siinä olisi vapauttavakin puolensa. Voisi lähteä minne vaan, kun ei olisi taloa ja velkoja. Voisi aloittaa alusta puhtaalta pöydältä.
En tarkoittanut niitä velkoja. Velkojen kanssa pystyy kyllä elämään ja lyhentelemään pikkuhiljaa. Itsellä vain keskeneräinen talo, jota ei kannata myydä tässä vaiheessa, paljon velkaa, vapaa-aikaa ei juuri ollenkaan. Rahojen myötä poistuisi elämästä myös aika monta tällä hetkellä stressaavaa asiaa. Olen ollut joskus myös todella köyhä ja elämä oli kyllä jollain tavalla paljon yksinkertaisempaa silloin. Tokikaan ei ole unohtunut se stressi siitä että rahat ei riitä, mutta jollain tavalla oli helpompi elää vain sitä hetkeä köyhänä. Nykyään sitä kelaa koko ajan kaikkia mahdollisia riskejä mitä voi kohdata tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tiedä miksi menettäisin jo maksetun kotini tai joutuisin ainakaan kaksioon 5-henkisen perheeni kanssa, kun tosiaan asumiskustannukset ovat tosi pienet ja kaksioon ei isoa perhettä pakotettaisi. Mutta joo, aina voi kuvitella..
Muuten ei suunnatonta eroa entiseen, ostamme nytkin halvinta ruokaa ja kirpparivaatteita, liikun paljon kävellen tai pyörällä. Tulotasoni on nolla jo valmiiksi, kai miehelle jotain korvausta maksettaisi, jos joutuisi työttömäksi.
Eli hävettäisikö paljon-ei, ehkä 2
ahdistaisiko-kyllä, rakas koti olis ikävä menettää, ehkä 8
Olen kokenut pahempia kriisejä (mm. syövän) jo nuorena joten taloudelliset asiat eivät olla kauhean tärkeitä.
voi menettää sitä mitä ei koskaan ollutkaan... ja tässä olen :)
muistan tilanteita joissa teki mieli vain huutaa.
Mutta hävettänyt ei koskaan. Ja suuntahan matalalta voi olla vain ylöspäin, oli myös aika hyvä opetus, älä kiinny materiaan kun läheisimmän ihmisenkin voi silmän räpäyksessä menettää.
tälläkin palstalla ihmiset kehuvat alvariinsa että saavat tuhansia euroja kuukaudessa sossusta
Jos menettäisin kaiken, niin tottakai mäkin saisin sitten samat tuet.
Kotiaan ei muuten nykyisen lain mukaan edes voi menettää. Siitä pyritään aina pitämään kiinni viimeiseen asti, etenkin jos perheessä on alaikäisiä lapsia.
tälläkin palstalla ihmiset kehuvat alvariinsa että saavat tuhansia euroja kuukaudessa sossusta
Jos menettäisin kaiken, niin tottakai mäkin saisin sitten samat tuet.
Kotiaan ei muuten nykyisen lain mukaan edes voi menettää. Siitä pyritään aina pitämään kiinni viimeiseen asti, etenkin jos perheessä on alaikäisiä lapsia.