Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koulukirjan korvaus, harmittaa maksaa, mutta ei kai muuta voi?

Vierailija
15.05.2012 |

Meillä lapsilla on jokaisella omat kirjat, mutta ne on lainassa koulusta, lukuvuoden lopussa ne on palautettava. Kirjoja ei juurikaan lueta kotona, vain muutaman kerran on ko. kirja käynyt lukuvuoden aikana meillä. Kirjaa siis käytetään vain tunnilla ja sitä on saanut säilyttää luokassa, hyllyssä. Nyt sitten jo puolelta vuodelta tytön kirja on ollut kadoksissa, eli joku on sen sitten omakseen ottanut. Kun kaikkien kirjat lukuvuoden lopussa lasketaan ja kirjataan ylös, ei sitä kirjaa ole mistään ilmestynyt ja tietysti lasku kirjasta lankeaa meille :(

Aika kurja juttu. Kirja on kuitenkin ollut koulussa koko ajan ja kaikkien saatavilla ja opettaja itse on sen hyllyn osoittanut lapsille, että siellä sitä voi säilyttää. Kun tytär on asiasta opettajalle kertonut, oli opettaja vaan sanonut, että kenenkäs syy se sitten lopulta on, kun kirja on kadonnut? Tytär siihen että... kai se sitten minun on, kun kirjan hyllyyn laitoin...?

Kirja maksaa aika paljon ja tuntuu hieman oudolta ruveta maksamaan toisen varastamaa kirjaa.

Lapsi ei halua asiasta nostaa meteliä, kun pelkää savansa ensi vuonna saman opettjan itselleen uudestaan, ja opettaja ei ole oikein mukava.

Kommentit (44)

Vierailija
1/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on varastanut kirjan? Kyllä myös koulussa säilytettävät koulutarvikkeet ovat oppilaan vastuulla, kun ne on kerran oppilaalle luovutettu. Veikkaan, että ihan jokainen kadonnut kirja on oppilaan mielestä "todennäköisesti varastettu" tai ainakin niin sanotaan opelle ja vanhemmille, kun omaa ei löydy. Miksi joku veisi sinun tyttäresi kirjan koulun hyllystä, kun kaikille on jaettu samanlaiset? Mistä tiedät, ettei tyttäresi ole itse sitä kadottanut?

Totta kai lasku lankeaa sen oppilaan perheelle, joka on kirjasta vastuussa ollut.

Vierailija
2/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehdään vähennyksiä joka vuodesta, jonka kirja on ollut käytössä. Ette siis maksa uutta vastaavaa, vaan käyvän arvon mukaan. Valitettavasti näitä laskuja lähtee kouluista joka vuosi joihinkin koteihin.

Ope

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ennenkuulumatonta, että joku ottaa toisen kirjan, kun on oma kadonnut! Jopa niin on käynyt, että oppilas on yrittänyt palauttaa opettajan kirjaa omanaan!! Itse opettajana määrään aina kirjoittamaan nimen kuulakärkikynällä etukanteen, just näitten tapausten takia! Toisaalta sekään ei ole ennenkuulumatonta, että oppilas kertoo kaikenlaista vaikka tietää tarkkaan, että kirja on ihan itseltä kadonnut tai unohtunut jonnekinl.

AP:lle sen verran, että, jos kirja on jo ollut useammalla oppilaalla ei siitä pitäisi laskuttaa uuden kirjan hintaa. Luultavasti lasku on vain murto-osa kirjan alkuperäisestä arvosta!

Vierailija
4/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirja on todella iso, ei varmasti ole noinvain kotiin kadonnut. Jos taas olisi jossakin koulussa, olisihan se sieltä löytynyt, kun kaikki kirjat nyt palautetaan. Missään muualla se ei voisi olla.

Ai miksi joku ottaisi toisen kirjan?? No vaikka siksi, että haluaa sen kirjan itselleen kotiin :) ap.

Vierailija
5/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä välttämättä tuo teidänkään asia. Mutta mieti, että kun oot eläkkeellä, niin oliko tuo kirjaepisodikaan kovin merkittävä asia sun elämänuralla. Ei kuule ole. Joten maksat nyt vain sen etkä tee tuollaisesta hyttysen kokoisesta asiasta mitään elämää suurempaa näytelmää.

Vierailija
6/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

niissä kirjoissa nimet on, jos ne kerran on luovutettu henkilökohtaisesti oppilaille. Näkyyhän niistä, kenen kirja on paikalla ja kenen ei. Kirjan on varmaan tarkoitus mennä vielä monen monta vuotta tuleville koululaisille, joten on ihan oikein, että joudutte maksamaan kirjasta. Ei koulu niitä ilmaiseksi saa vaan ostaa ne oppilaiden käyttöön. Mitenkä nyt vasta huomaatte, että kirja on hukassa, jos se on ollut jo puoli vuotta hukassa? Aika laiskoja maksajia olette, saisitte hävetä. Mitäs kirjaa se tyttö viimeiset puoli vuotta on lukenut? Onko laittanut pahan kiertoon ja ominut jonkun toisen kirjan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tässä tilanteessa vapaamatkustajana ja opettaja syyttää lastani. Jos opettaja olisi asennoitunut toisin, olisi ollut edes hieman pahoillaan ja selittänyt tilannetta lapselle, että valitettavasti tää menee hieman vastoin moraalikäsityksiä, asia olisikin ok. Kun opettaja ei voi ollenkaan ajatella asian olevan väärin, se tuntuu pahalta. ap.

No eihän kaikki asiat tässä maailmassa aina saata mennä ihan reilusti.Eikä välttämättä tuo teidänkään asia. Mutta mieti, että kun oot eläkkeellä, niin oliko tuo kirjaepisodikaan kovin merkittävä asia sun elämänuralla. Ei kuule ole. Joten maksat nyt vain sen etkä tee tuollaisesta hyttysen kokoisesta asiasta mitään elämää suurempaa näytelmää.

Vierailija
8/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole tuonut kenenkään kirjaa kotiin sen jälkeen, kun kirja on kadonnut. Tottakai on nimi kirjassa ja skannattu viivakoodilla vielä, eli ei voi ottaa toisen omaa itselleen, mutta voihan sen kotiinsa aina viedä!!

On kertonut tietysti heti koulussa opettajalle kun on huomannut ettei kirjaa enää ole luokassa. Opettaja oli käskenyt lainata silloin toista kirjaa, kun siellä on niitä kirjoja paljon. Ei niitä kesken lukukautta maksateta, oletetaan että kirjat jostakin ilmestyy lukukauden lopussa. ap.

niissä kirjoissa nimet on, jos ne kerran on luovutettu henkilökohtaisesti oppilaille. Näkyyhän niistä, kenen kirja on paikalla ja kenen ei. Kirjan on varmaan tarkoitus mennä vielä monen monta vuotta tuleville koululaisille, joten on ihan oikein, että joudutte maksamaan kirjasta. Ei koulu niitä ilmaiseksi saa vaan ostaa ne oppilaiden käyttöön. Mitenkä nyt vasta huomaatte, että kirja on hukassa, jos se on ollut jo puoli vuotta hukassa? Aika laiskoja maksajia olette, saisitte hävetä. Mitäs kirjaa se tyttö viimeiset puoli vuotta on lukenut? Onko laittanut pahan kiertoon ja ominut jonkun toisen kirjan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/44 |

Miksi et käske opettajaa tiedottamaan jokaiseen kotiin vaikka Wilman kautta, että koulusta on varmaan vahingossa mennyt jonkun kotiin väärä kirja ja olisi hyvä, jos kaikki tutkisivat nurkkansa ja palauttaisivat kirjan, jos jonkun kotoa löytyy.

Vierailija
10/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi joku veisi sinun tyttäresi kirjan koulun hyllystä, kun kaikille on jaettu samanlaiset?

kadottanut oman kirjansa. Koska haluaa tehdä toiselle kiusaa. Noin niinkuin esimerkiksi.

T. Ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lukuvuoden lopussa, että alkakaa kaivella nurkkia, kirjat on palautettava tai ei lapset saa todistustaan!!

Ketä silti kiinnostaa jos siellä kotona on jonkun toisen lapsen kirja?

Entäs jos joku tahallaan tekee kiusaa? Kaikki on mahdollista. Voihan sen kirjan joku kiusallaan heittää vaikka roskiin, kun haluaa tehdä kiusaa, kirjassa on tyttäreni nimi.... ap.

Vierailija
12/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos joku varastaisi sinun työvälineesi, etkö tekisi asiasta rikosilmoitusta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

yhteyttä edes opettajaan, ei halua silmätikuksi, kun opettaja ei ole kovin symppis. Muuten itse voisin tuon tehdäkin, asia harmittaa minua ja koulussa ollaan melko oudosti asennoiduttu tähän asiaan. ap.

Minä kävelisin lapsen kanssa poliisiasemalle ja tekisin rikosilmoituksen.Jos joku varastaisi sinun työvälineesi, etkö tekisi asiasta rikosilmoitusta?

Vierailija
14/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ottamasta yhteyttä kouluun. Tulee heti mieleen, että hän salaa jotain ja onkin ehkä itse syyllinen.

Mitä sä opetat lapsellesi, jos kiltisti maksat sen kirjan? Varastaa saa, kunhan ei jää kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä omana aikanani 2000 luvun alussa oli ala-asteella opettaja keksinyt meille 3-luokkalaisilleen säännön,että jos kengät eivät olleet omalla paikallaan seinän vieressä, kun tunti alkoi sai kaikki, joiden kengät olivat sekaisin, jälki-istuntoa koulun jälkeen.

Itse olin näitä kilttejä tyttöjä ja laitoin aina tunnollisesti kengät paikalleen, mutta ne eivät siellä olleet kun opettaja tuli perästä luokkaan, vaan joku oli niitä potkinut pitkin käytäviä. Jälki istuntoa sain kun minun kenkäni olivat. Näin tapahtui useamman kerran ja muillekin. Sääntö lopulta poistui, kun vihaiset vanhemmat alkoivat soitella opettajalle..

Vierailija
16/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sekin on ihan inhimillistä.

Tuollaisen mielikuvitusvarkaan kiinniotto on hieman vaikeata ilman todisteita.

Kurja juttu, mutta rahat tiskiin. Samat säännöt kaikille.

Vierailija
17/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai minä opetan? Minähän olisin valmis taistelemaan vastaan noita KOULUN opettamia sääntöjä vastaan, mutta toki kuuntelen tyttöä jok atuntee opettajansa. En kai minä tytölle harmiakaan halua? Millainen äiti haluaa kepillä tökkiä ampiaispesää, jos kerran opettajan mielipide on jo selkeesti ollut se, että lapsen vika kun joku on sen kirjan varastanut hyllystä. Ei tuo minun lapsi tosiaankaan kuljeta kirjoja missään muualla, ei ole edes mahdollista että on "jossakin" tai salaa jotakin. Mitä salaisi??Mihin olisi siis syyllinen? ap.

Haiskahtaa aika pahalle, jos tyttäresi kieltää ottamasta yhteyttä kouluun. Tulee heti mieleen, että hän salaa jotain ja onkin ehkä itse syyllinen.

Mitä sä opetat lapsellesi, jos kiltisti maksat sen kirjan? Varastaa saa, kunhan ei jää kiinni.

Vierailija
18/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi on ihan hyvin voinut unohtaa itse kirjan jonnekin.. ei vaan muista sitä.ja sekin on ihan inhimillistä.

Tuollaisen mielikuvitusvarkaan kiinniotto on hieman vaikeata ilman todisteita.

Kurja juttu, mutta rahat tiskiin. Samat säännöt kaikille.

Vierailija
19/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluan toki löytää sen kirjan, sehän olisi kaikkein paras juttu, muutenhan tää ei tule ratkeamaan oikein.

Kotiin sitä ei ole tuotu, käytetty vain yhdessä luokassa. Muualla lapseni ei koskaan repun kanssa käy kuin kotonaan. Bussilla kulkee suoraan koulusta kotiin.

Vierailija
20/44 |
15.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

oppilaan mukana kotiin, eli kannattaa tarkistaa paikat uudelleen. Itse toivon, että huoltaja toimittaa kadonneen kirjan tilalle uuden laskujen makselun sijasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kolme