Lasten kasvatuksesta, osaatteko edes käsittää

Mutta yksin vastuussa en ollut.Minusta se oli vain hauskaa.

Muistan eräänkin kerran kun jahdattiin karanneita lehmiä pitkin metsiä ;-)



Ymmärrän sinua oikein hyvin. Noin pieniä ei pitäisi laittaa vastuuseen. Mutta valitettavasti se oli siihen aikaan maan tapa.



t. 9-vuotiaana kesätyttönä ollut syntyperäinen stadilainen



ps. siihen aikaan kaupunkilaislapsia lähetettiin paljon kesälomiksi kesäsiirtoloihin tai kesätytöiksi maatiloille

ps. siihen aikaan kaupunkilaislapsia lähetettiin paljon kesälomiksi kesäsiirtoloihin tai kesätytöiksi maatiloille

vanhempieni vastaavia juttuja lapsuudestaan. Ihme että ovat hengissä selvinneet. :(

itse en lapselleni aio samanlaista vastuuta vielä antaa, mitä itselleni lapsena annettiin...olen vasta päälle 30 ja tuntuu kuin olisin sata vuotta töitä tehnyt...

tuskin olitte 4 ja 6. Olisko ollut 8 ja 10

tekivät töitä jo paljon alle kouluikäisenä. Oma äitini hoiti 4-vuotiaana pikkutyttönä 1-vuotiasta pikkuveljeään. Vuotta myöhemmin oli vastuussa jo monesta muustakin tehtävästä.



Aika karua.

Hän myös 50-luvulla syntynyt maanviljelijän tytär. Reilusti alle kouluikäisenä (jos en väärin muista niin 5-vuotiaana) mm. pyöräillyt raitille kauppaan (kilometrejä suuntaansa n. 4 ja matkan varrella mm. rautatien ylitys) ja takaisin. Hoiti myös lehmiä ja muita elukoita. Perunapellolla tietysti piti huhkia jo varhain.



Äitini on kuitenkin ollut erittäin kiitollinen siitä, että hän -ainoana sukunsa k.o. sukupolven edustajista- sai käydä kouluja (oppikoulun ja siitä eteenpäin). Siihen tosin vaikutti äitini opettaja, joka monen vuoden ajan lobbasi asiaa isovanhemmilleni. Lopulta taipuivat opettajan ja äitini tahtoon.

Moni täälläkin haikailee "vanhoja hyviä aikoja", mutta ainakaan lasten kannalta en menisi sanomaan niitä kovinkaan hyviksi. Juu, monia nykyajan huolia ei ollut, mutta lapsia kuoli paljon tapaturmiin ja nykyään helpostikin parannettaviin tauteihin. Ravitsemus oli varsinkin talvisin tosi heikkoa, ilmanko ihmisten keskipituuskin on kasvanut rutkasti niistä ajoista... ruokavalio oli lähinnä juureksia, suolalihaa ja -läskiä sekä puuroa ja leipää.



Vanhemmat olivat tiukkoja ja asenne karu: esim. oma mieheni (syntynyt 1963) sanoo, ettei hänen isänsä koskaan häntä halannut tai pitänyt sylissä. Isistä varsinkin sodan kokeneet saattoivat olla monin tavoin traumatisoituneita, mikä näkyi ja kuului perheen ilmapiirissä.



Jostain virikkeistä tai lapsen ehdoilla toimimisesta ei silloin tiedetty mitään, hyväksi kasvatukseksi riitti se, että lapsi sai lämpimän aterian, ehjät vaatteet ja piiskaa, jos avasi suunsa väärässä tilanteessa, saati kehtasi vaatia tai olla eri mieltä.

Oli se aika karua kun äiti vei bussilla ja sinne jätti. Mielummin olisin ollut kesän kotona ja kaupungissa mutta yksinhuoltajaäiti halusi omaakin aikaa.

Kesäisin minut lähetettiin aina pois, joko kesäsiirtolaan tai sitten kesätytöksi jollekin maatilalle.



On niistä ajoista paljonkin hyviä ja mukavia muistoja mutta mielummin olisin ollut kotona, tietenkin.



Erään kesäsiskoni nimi on Helena. Hänen äitinsä kuoli seuraavana syksynä, kesän jälkeen, jonka olin heillä viettänyt.

Helena on ollut monta kertaa mielessäni ja olen harmitellut, että yhteydenpitomme ei jatkunut. Olisi kaiketi vaatinut äidiltäni hieman tukea. Olin kuitenkin sen verran pieni.



t. -2-

joka meni vasta 15-vuotiaana ekaan työpaikkaan, ja sai ekan vakituisen kokopäiväduunin 30-vuotiaana, että ennen todella tehtiin töitä lapsesta asti.



Nykyään on sitten (pakolla) pitkitetty nuoruus, kun ei ole mahdollisuutta työskennellä niin että rahat riittäisi perheiltä vaadittuun elintasoon, ennen kuin päälle kolmekymppisenä. Ja järjettömät koulutusvaatimukset, jotka ei välttämättä johda mihinkään muuhun kuin pätkätyökierteeseen...

Huvittaa kun noin SPR ja muut kerää rahaa jotta partaa kasvavien 15-vuotiaiden ei tarvitsisi tehdä töitä jossain kehitysmaassa kun se on niin väärin.

Olen maalla syntynyt, vuosien 1959 jälkeinen agraariyhteiskunta. Silloin minut, n. 6 v ja siskoni n. 4 v, laitettiin vastuuseen lehmistä. Talo ja navetta olivat vierekkäin, sen sijaan lehmien laidun oli vastapäätä siten, että siinä välissä oli sellainen maalainen hiekkatie. Autoja kulki harvakseltaan, mutta kulki kuitenkin.

Siskoni ja mun tehtävä oli hakea ne lehmät lypsylle päivittäin. Piti osata virittää langat maantien poikki, jotta lehmät ei karanneet. Ja sama sitten poispäin, kun lypsy oli ohi. Hitto, kuinka pelkäsin niitä joitain lehmiä. Eräskin sarvipää otti oikein vauhtia päästäkseen puskemaan, ehdin just ja just paimenlangan alta pakoon.

Onneksi lapset saavat nykyään olla lapsia!

Vanhemmillani on maatila ja kyllä meitä lapsia aika häikäilemättä käytettiin työvoimana 90-luvullakin. 9-vuotiaasta lähtien on täytynyt olla rehuaumoja tekemässä, kiviä keräämässä, peltoa raivaamassa maasta kantojen juuria kiskoen (TOSI rankkaa fyysistä työtä!) jne. Puhumattakaan siitä miten paljon teetettiin myös kotitöitä.

Että osataan sitä nykyaikanakin.